Palestiinan valtio

Kun Palestiinan valtio tunnustetaan, tunnustetaan Länsirannan palestiinalaishallinto Palestiinan valtioksi. Siellä tulee vaalit tai muu järjestely, ja valtaan tulee Hamas toisella nimellä, uutena puolueena.

Sen takia Palestiinan valtion tunnustaminen on terroristivaltion tunnustamista. Terroristit, Hamas ym. siellä valtaan tulevat ja ovat.

Israel tietää tämän, tuntee realiteetit, sen takia sanoo Palestiinan valtion tunnustamista palkinnoksi terroristeille, Hamasille.

Tottakai kaikki haluavat auttaa Israelia ja palestiinalaisia rauhaan, mutta epärealistiset ratkaisut ovat epärealistisia. Israel ei tunnusta Palestiinan valtiota eikä palestiinalaisten tärkeimmät järjestöt Israelia. Israel ei hyväksy palestiinalaishallintoa valtioksi, eikä se tunnusta Israelia, vaan sen ohjelma on Israelin tuhoaminen.

Kansainvälinen yhteisö voisi tehdä paljonkin. Ottaa haltuunsa palestiinalaishallinnon johdon ja Gazan johdon niin, ettei yhtään terroritekoa enää niistä Israeliin tehtäisi ja rauhansopimukset tehtäisiin Israelin ja kaikkien valtioiden välillä. Ja Israel ja palestiinalaiset jatkaisivat neuvottelujaan.

35

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ....Israel tietää tämän, tuntee realiteetit, sen takia sanoo Palestiinan valtion tunnustamista palkinnoksi terroristeille, Hamasille...


      Tämä on yksi ongelma, yhden osapuolen kuuntelu. Israel vastustaa. Miksi?

      Israel joutuisi sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Esimerkiksi luopumaan laittomasti valloittamiltaan alueilta, lopettamaan Palestiinalaisten alistamisen, kohtaamaan Palestiinan valtion kansainvälisissä pöydissä eikä muurin takana niinkuin nyt.

      Tilanne on haastava, mutta nykyinen uskonnosta johdettu politiikka johtaa vaan kummankin valtion ja kansan pelkoon ja jatkuvaan suruun.

      Maailma muuttuu ja Israel-Palestiina ansaitsee myös muutoksen.

      Tunnustamalla Palestiinan valtio Suomi vahvistaa kansainväliseen oikeuteen perustuvaa maailmanjärjestystä ja tukee oikeudenmukaista ja kestävää rauhaa Lähi-idässä.



      ✅ Keskeiset poliittiset perusteet:

      Palestiinalaisten oikeus itsemääräämiseen on kirjattu YK:n peruskirjaan ja lukuisissa YK:n päätöslauselmissa.

      140+ maata on jo tunnustanut Palestiinan – Suomi ei voi jäädä vähemmistöön.

      Tunnustus tasapainottaa neuvotteluasetelmia, joissa toinen osapuoli (Israel) on muuten huomattavasti vahvempi.

      Ilman tunnustusta Palestiinan kansa jää pysyvästi miehitetyksi ja ilman suvereniteettia.

      • Anonyymi

        Keitä tarkoitat palestiinalaisilla? Entä Palestiinan kansalla? Mitä maantieteellistä aluetta tarkoitat kun puhut Palestiinasta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keitä tarkoitat palestiinalaisilla? Entä Palestiinan kansalla? Mitä maantieteellistä aluetta tarkoitat kun puhut Palestiinasta?

        Palestiinalaisista puhuttaessa tarkoitetaan pääsääntöisesti niitä nk. palestiinalaisalueilla asuvia ihmisiä joihin Israelin juutalaiset ovat soveltaneet apartheidia, tyranniaa ja säälimätöntä väkivaltaa joka nyttemmin eskaloitunut suoranaiseksi kansanmurhaksi.

        Palestiinalaisalueilla tarkoitetaan niitä YK:n palestiinalaisille (Israelin alueelta karkoitetuille ja palestiinalaisalueiden alkuperäisasukkaille) lupaamia alueita mitä tarkoitetaan kahden valtion mallista keskusteltaessa ja mitä Israel miehittää laittomasti.


    • Anonyymi

      ....palestiinalaisten tärkeimmät järjestöt Israelia...

      Nyt taidat hiukan oikoa.

      Palestiinan hallinto ja Fatah on ilmoittanut tunnustavan Israelin.

      Nyt ainoa merkittävä uhka: Hamas on merkittävältä osin tapettu.

      Nyt Israelin ja muun maailman on tuettava Palestiinan positiivisia muutosvoimia.

      Epäilen että sinun ajattelumalli ei tue tätä, vaan jatkaa Israelin sortopolitiikkaa.

      Palestiinan valtion tunnustaminen on rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolella olemista – ei ketään vastaan, vaan kansainvälisen oikeuden puolesta.

      • Ei Fatah siellä vallassa pysy. Siitä juuri on kysymys. Jos on hyvä ja maltillinen hallinto, niin sittenhän sen voi tunnustaakin. Mutta ongelmaksi tulee rajat. Missä sellainen valtio sijaitsisi? Kaikki ne alueet ovat jo Israelilla, eikä Israel niistä luovu.


      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Ei Fatah siellä vallassa pysy. Siitä juuri on kysymys. Jos on hyvä ja maltillinen hallinto, niin sittenhän sen voi tunnustaakin. Mutta ongelmaksi tulee rajat. Missä sellainen valtio sijaitsisi? Kaikki ne alueet ovat jo Israelilla, eikä Israel niistä luovu.

        Kaikki Yhdysvalloista Suomeen levinneet poliittisuskonnolliset hurmosliikkeet vastustavat itsenäisen Palestiinan tunnustamista. Esim. Vapaakirkko, Helluntaiseurakunta ja Mormoonit ovat levinneet Yhdysvalloista joissa ylintä valtaa (taloudellista, hallinollista ja sotilaallista) hallitsevat judaistit. On myös muitakin ja nämä kaikki on julistettu esim. Venäjällä ulkomaalaisiksi agentuureiksi.


    • Anonyymi

      ......Kansainvälinen yhteisö voisi tehdä paljonkin. Ottaa haltuunsa palestiinalaishallinnon johdon ja Gazan johdon niin, ettei yhtään terroritekoa enää niistä Israeliin tehtäisi ja rauhansopimukset tehtäisiin Israelin ja kaikkien valtioiden välillä....

      Tämä ajattelumalli on hyvin kummallinen. Samanlainen kuin Ukrainan tilanne meinasi liukua. Ukrainasta neuvotellaan hyökkääjän ja alistavan Venäjän ja USAn välillä.

      Tämä on juuri sellainen ajattelu joka syrjii Palestiinalaisia ja on vallinnut jo vuosikymmeniä. Israel on pitänyt Palestiinalaisia lähes omina orjinaan. Ei ihme että Hamas on vahvistunut ja katkeruus lisääntynyt.

      Luuletko tämän todellakin tuovan rauhan ja luottamuksen lähi-itään. Epäilen.

      • Ei sinne rauhaa tulekaan, vaikka mitä tehtäisiin. Se on yksi alueen realiteetti. Aabraham sopimuksia voidaan saada aikaan. Seuraavaksi Saudi- Arabian kanssa.


      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Ei sinne rauhaa tulekaan, vaikka mitä tehtäisiin. Se on yksi alueen realiteetti. Aabraham sopimuksia voidaan saada aikaan. Seuraavaksi Saudi- Arabian kanssa.

        Atomimilla tulee pysyvä rauha !


      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Ei sinne rauhaa tulekaan, vaikka mitä tehtäisiin. Se on yksi alueen realiteetti. Aabraham sopimuksia voidaan saada aikaan. Seuraavaksi Saudi- Arabian kanssa.

        Vihdoin myös eduskunnan puheenjohtaja, tohtori Halla-Aho kertoi mielipiteensä kahden valtion mallista lähi-itään.


    • Anonyymi

      Hamas on tottakai riski vaaleissa.

      Hamasin nousu voidaan estää vain, jos Palestiinalaishallintoa vahvistetaan, vaalit ovat vapaat mutta valvotut, ja kansainvälinen yhteisö sitoo tukensa demokraattisiin ja väkivallattomiin periaatteisiin. Hamas on nyt heikentynyt, mutta ei tietenkään poistunut. Kyllä tämä on ymmärretty.

      On muistettava että Hamas on monien maiden – kuten Yhdysvaltojen ja EU:n – terrorislistalla.

      Ja Jenkit ovat tietenkin oltava sitoutuneet tähän.

      • Anonyymi

        Hamas voitti Lähi-Idän demokraattisimmat, vapaimmat ja valvotuimmat vaalit Gazassa. Jos hehkutamme demokratiaa, tasa-arvoa yms. niin sitten kunnioitamme rehellisten vaalien tuloksia emmekä saarra ihmisiä gettoon niin kuin Israel teki Gazalle. Kun elää tarpeeksi kauan puutteessa ilman toivoa paremmasta niin aina löytyy joukosta sellaisia jotka tarttuvat aseisiin saadakseen ääntään kuuluviin. Noin tekivät myös esim. Varsovan geton juutalaiset kun olivat natsien armoilla samoin kuin gazalaiset Israelin armoilla.

        Israelilta alun tuki Hamasille oli harkittu teko, saihan se Gazan viemäriputkiraketeista tekosyyn ja huomionvetäjän kun se teki laajat etniset puhdistukset Länsirannalla ja Jerusalemissa.


      • Anonyymi

        Kuinka Palestiinalaishallintoa vahvistetaan ulkopuolelta?

        Kuinka vaalit ovat vapaat, jos Palestiinalaishallintoa vahvistetaan?

        Viimeksi vaalit tuolla olivat vapaat ja valvotut. Hamas pääsi valtaan Gazan kaistalla, tappoi poliitiset vastustajansa ja sen jälkeen on terrorisoinut gazalaisia ja Israelia 20 vuotta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hamas voitti Lähi-Idän demokraattisimmat, vapaimmat ja valvotuimmat vaalit Gazassa. Jos hehkutamme demokratiaa, tasa-arvoa yms. niin sitten kunnioitamme rehellisten vaalien tuloksia emmekä saarra ihmisiä gettoon niin kuin Israel teki Gazalle. Kun elää tarpeeksi kauan puutteessa ilman toivoa paremmasta niin aina löytyy joukosta sellaisia jotka tarttuvat aseisiin saadakseen ääntään kuuluviin. Noin tekivät myös esim. Varsovan geton juutalaiset kun olivat natsien armoilla samoin kuin gazalaiset Israelin armoilla.

        Israelilta alun tuki Hamasille oli harkittu teko, saihan se Gazan viemäriputkiraketeista tekosyyn ja huomionvetäjän kun se teki laajat etniset puhdistukset Länsirannalla ja Jerusalemissa.

        "Hamas voitti Lähi-Idän demokraattisimmat, vapaimmat ja valvotuimmat vaalit Gazassa. "

        Juuri näin.

        "Jos hehkutamme demokratiaa, tasa-arvoa yms. niin sitten kunnioitamme rehellisten vaalien tuloksia emmekä saarra ihmisiä gettoon niin kuin Israel teki Gazalle."

        Israel kunnioittaa vaalien tulosta, eikä yrittänyt lähteä sitä voimatoimin muuttamaan. Israel ryhtyi vaalituloksen vaatimiin toimenpiteisiin ottaen huomioon Hamasin peruskirjan vaaatimuksen Israelin alueen valloittamisesta ja juutalaiten murhaamisesta.

        Gazalaiset voivat Israelin puolesta lähteä Gazan kaistalta. Lähinnä lähtemistä estää Hamas.

        "Kun elää tarpeeksi kauan puutteessa ilman toivoa paremmasta niin aina löytyy joukosta sellaisia jotka tarttuvat aseisiin saadakseen ääntään kuuluviin."

        Niinpä. Elämä menee kurjaksi kun yrittää tuhota itseään huomattavasti vahvemman naapurin, ja oma demokraattisesti valtaan äänestetty hallinto eli Hamas sortaa kansaansa. Järjestäisivät edes uudet vaalit.

        Vertaus Varsovan gettoon on kovin ontuva.

        On ollut gazalaisilta typerä veto ampua raketteja Israeliin.

        Etniset puhdistukset Juudeassa ja Samariassa suoritti Jordania pitäessään aluetta laittomasti hallussaan 1948-1967 ja nimesi sen Länsirannaksi. Tämän etnisen puhdistuksen muistoa sinäkin kunnioitat kutsumalla aluetta Länsirannaksi, vaikka se on vuosituhansia tunnettu nimillä Juudea ja Samaria.


    • Anonyymi

      Sillä ei ole merkitystä, kun Suomi tunnustaa Palestiinan.

      Sillä on merkitystä, jos Suomi ei tunnusta Palestiinaa.

      Tuo jälkimmäinen jättäisi Suomen merkilliseksi maaksi oikeusvaltioiden joukkoon.

      Stubb on oikeassa.

      • Anonyymi

        Olemalla tunnustamatta Palestiinaa Suomi antaa juuri oikean signaalin, eli ei osoita tukea sille, että terrorismilla saa tahtonsa läpi ja että Suomi kuuluu oikeusvaltioiden joukkoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olemalla tunnustamatta Palestiinaa Suomi antaa juuri oikean signaalin, eli ei osoita tukea sille, että terrorismilla saa tahtonsa läpi ja että Suomi kuuluu oikeusvaltioiden joukkoon.

        Onko niin että jos Suomi ei tunnusta itsenäistä Palestiinaa niin Suomi on se mikä kuuluu "oikeusvaltioiden" joukkoon mutta ne maat jotka itsenäisen Palestiinan ovat tunnustaneet ja tunnustavat, eivät siis kuulu tähän kaatokokouslahkojen "oikeusvaltioiden" joukkoon?

        Valtaosa kaikista maailman valtioista ovat tunnustaneet itsenäisen Palestiinan. Suomi on viimeisimpiä maita esim. pohjoismaista jotka kuuluvat vielä kansanmurhaa läpi sormiensa katsovaan, kansanmurhan hyväksyneiden valtioiden sakkiin.

        Onko niin että Suomessa on käynnissä sama kuin Yhdysvalloissa jossa poliittisuskonnolliset hurmoslahkot ovat kaappamassa poliittisen vallan itselleen?


    • Anonyymi

      Kumpansii työ pelekäätte enämpi, miettis- vorspergakselia vai niitä kaazalaissija? Taiko simpansija? Josko tulloo ja tappavat kaiketi?

    • Kansainvälisin voimin saadaan taas jonkinlainen aselepo. Sitten Iran ja Hamas rikkovat sen. Hamas voittaa taas vaalit. Israel ei suostu mihinkään Palestiinan valtioon, eikä sellaista saada aikaan millään järjevälä tavalla. Terroristivaltio sinne tulee taas ja Israel ei voi mitään ja ikisota jatkuu.

    • Anonyymi

      Palestiinan valtion on tunnustanut jo nyt ylivoimainen valtaenemmistö kaikista maailman valtioista. Suomi tulee häpeällisesti jälkijunassa koska pikkuinen marginaalipuolue (Kristillisdemonit) pitää asiaa panttivankinaan ja estää Suomea tunnustamasta itsenäistä Palestiinaa.

      • Israel ei halua että tunnustetaan. Toiset seuraa Israelia, toiset ei.

        Israelilla on kolme vaihtoehtoa. Voittaa Hamas kokonaan Gazassa.

        Jättää Hamas valtaan jollakin alueella.

        Tai jokin välimuoto. Silloinkin palestiinalaiset jäävät Hamasin valtaa tulon pelkoon, jolloin eivät uskalla tulla uuteen hallintoon.

        Maailma ajattelee asia Gazalaisten hädän kannalta. Israel on tässä asiassa epäonnistunut raskaasti, ollut liian piittaamaton. Avustusta sinne vaan niin paljon kuin menee, meni kenelle menee, ja parempi tiedotuspolitiikka. Tämän estää hallituksen äärioikeistolaiset. Lähtevät hallituksesta jos näin toimitaan.


      • Anonyymi

        En katsoisi niinkään lukumäärään Palestiinan tunnustaneiden maiden kohdalla vaan ennemmin sitä, millaiset valtiot sen ovat tunnustaneet, mitä ne ovat tunnustaneet ja miksi ne ovat tunnustaneet.

        Suomen poliittinen johto on selvsti sanonut, että ei ole olemassa sellaista valtiota kuin Palestiina ja jos "Palestiinan valtio" tunnustetaan, se ei tarkoita valtion olemassaolon tunnustamista vaan symbolista elettä sen puolesta, että olisi kiva, jos sellainen valtio joskus perustettaisiin. Vastaavaa elettä Suomi ei ole osoittanut mm:
        - Taiwanille
        - Kurdistanille
        - uiguureille
        - Baskimaalle


    • Anonyymi

      Palestiinalaisten itsehallinto oli edennyt jo pitkälle kohti itsenäisyyttä Israelin tukemana.

      Sellainen ei vain sopinut palestiinalaisia edustavalle hamasille.
      Palestiinalaishallinto käytti tuet terrorismin tarpeisiin, tunneli-infraan ja asevarusteluun.

      Edes hamasin rippeiden säilyminen alueella ei ole varteenotettava vaihtoehto.
      Palestiinalaisväestön asuminen alueella edellyttää väkivallan loppumista.
      Kulttuurisista syistä uskon, että Israel ottaa alueen täyteen hallintaan ja vain rauhaan sitoutuvat muslimit jäävät.

      Ympäröivät muslimimaat saattavat muuttaa linjaustaan, kunhan Ukrainan sota on ohi ja Kreml antaa luvan.

    • Anonyymi

      Kanada on jo tunnustanut ja kohta koko maailma perässä.. Jippicaijee 😀💓💓💓😀😀😀😀😀

    • Palestiinalaishallitus pian tunnustetaan valtioksi. Israel ei tunnusta. Mitä siitä sitten seuraa? Ihan sama sekamelska jatkuu kuin ennenkin.

      Kannattaisi vaan demokratioiden olla Israelin puolella. Mutta eivät ole.

      Siviiliuhreja ei saisi olla ollenkaan, viatonta verta ei saisi vuodattaa. Kuka tätä taasen noudattaa, kuka ei? Demokratiat edes yrittävät, Hamas ei. Eikä Putinin venäjä. Eikä Iran.

      • Anonyymi

        Hamasin tavoite on tappaa alueen kaikki juutalaiset.


      • Anonyymi

        Demokratioiden kannattaisi santtusen mukaan olla Israelin puolella tukemassa palestiinalaisten kansanmurhaa? Perin merkillisiä aatoksia tällä uskovaiseksi itseään tituleeravalla "santtusella"?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Demokratioiden kannattaisi santtusen mukaan olla Israelin puolella tukemassa palestiinalaisten kansanmurhaa? Perin merkillisiä aatoksia tällä uskovaiseksi itseään tituleeravalla "santtusella"?

        Kuin niin tukemassa kansanmurhaa? Tukemassa Israelia Hamasia, Hizbollahia ja Irania ja antisemitismiä vastaan.


    • Anonyymi

      "Kansainvälinen yhteisö voisi tehdä paljonkin. Ottaa haltuunsa palestiinalaishallinnon johdon ja Gazan johdon niin, ettei yhtään terroritekoa enää niistä Israeliin tehtäisi ja rauhansopimukset tehtäisiin Israelin ja kaikkien valtioiden välillä. Ja Israel ja palestiinalaiset jatkaisivat neuvottelujaan."

      Tämä saattaisi muistuttaa liikaa sitä tilannetta, mikä on ollut Etelä-Libanonissa vuosikymmeniä. YK:n piti valvoa mm. sitä, ettei Hizbollah aseistaudu ja että se vetäytyy Litani-joen taakse sopimusten mukaan. Kuinka sitten kävikään?

      https://youtu.be/CUaV6l4Iko8?si=LX7Erkkfq40uk4dg

      • Kyllä pitää tukea Israelin demokraattisia voimia eikä äärioikeistoa, kuten Trump.


      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Kyllä pitää tukea Israelin demokraattisia voimia eikä äärioikeistoa, kuten Trump.

        Israelin pääministerillä Netanjahulla on Israelin kansan vankkumaton kannatus. Netanjahu on joutunut jopa jarrutelemaan kansan vaatimuksia Ydinaseen käytöstä Gazassa ja nopeammasta kansanmurhasta.

        Väitteet Israelin kansan negatiivisesta suhtautumisesta palestiinalaisten kansanmurhaan ovat pelkkää propagandaa jolla yritetään parantaa Israelin pahaa mainetta.


    • Anonyymi

      Jos Vanhan testamentin rikoslait ovat helluntailaisten mielestä historiaa, mutta maa-alueiden lupaus on edelleen voimassa, onko kyse teologisesta johdonmukaisuudesta – vai poliittisesta valinnasta Raamatun sisällä?

      • Hellut ovat Israelin oikeiston puolella. Eivät ymmärrä politiikkaa.


      • Palestiinan valtion tunnustaminen on aika vaikea asia käytännössä
        https://www.jpost.com/opinion/article-863083
        Palestiinalaiset ovat itse tyrmänneet kaikki sopimus yritykset missä Palestiina olisi tunnustettu kahden valtion mallin pohjalta.

        Kyse on vain symbolisesta tuen osoittamisesta palestiinalaisille. Hamas ja Fatah iloitsevat jokaisesta tunnustamisesta ja Israel taas vastustaa niitä. Onhan se siis puolueellinen toimenpide. Eikä se johda mihinkään. Sellaista valtiota ja hallitusta ei ole, joka voitaisiin tunnustaa tai muodostaa. Fatah ei ole sellainen, eikä ole mikään valtio, eikä sillä ole mitään tunnustettua maa-aluetta.

        Se valtio täytyy ensin muodostaa. Ilmeisesti sitä sitten yritetään kansainvälisesti Gazan sodan loputtua. Israel ei tähän suostu, joten tulee kansainvälinen konflikti Israelin kanssa, kun kaikki valtiot tunnustavat olemattoman Palestiinan valtion. Se täytyy sitten muodostaa vastoin Israelin tahtoa. Siitä tulee YKn hallitsema Palestiina, ja sen Israel pakosta tunnustaa. Sitten tulee näennäisrauha, joka rikkoutuu terroritekoihin ja sota jatkuu kuten aina ennenkin.


    • Israel on päättänyt nyt valloittaa koko Gazan. Se tarkoittaa, että sitten Gazan hallinnon tulee määräämään Israel. Ei tule sellaista palestiinalaishallintoa, joka voisi mitenkään hyökätä Israeliin. Ja Gazan väestö vapautuu Hamasin diktatuurista. Nyt uskaltavat järjestäytyä ilman pelkoa Hamasin tulosta takaisin valtaan ja näin kostotoimista.

      Avustukset kulkevat vapaasti kaikille alueille missä ei ole sotatoimia, sanoo Israel.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      633
      2751
    2. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      2190
    3. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      428
      2153
    4. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      88
      1924
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      20
      1779
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      67
      1580
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      128
      1342
    8. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      23
      1250
    9. Juniorivalmennus Jokereissa..

      Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau
      Nuorten jääkiekko
      25
      1154
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      23
      1140
    Aihe