Keskisarjalla on selkeä näkemys Stubbin ulostulosta.PS

Anonyymi-ap

Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja lyttää tasavallan presidentti Alexander Stubbin torstaina esittämän Palestiina-lausunnon.

Keskisarja kuvailee Stubbin ja ulkoministeri Elina Valtosen (kok) toimintaa ”poseeraukseksi” omille sosiaalisen median seuraajilleen.

– Höpsispöpsis. Ajattelin sanaa jo, kun kuulin, että ulkoministeri Valtonen on allekirjoittanut jonkin adressin (Palestiinan tunnustamiseksi), Keskisarja kertoo IS:lle.

Keskisarja lisää, että hallituksen ei pidä tunnustaa Palestiinaa tai edes leikitellä ajatuksella. Keskisarja painottaa, että kyseessä on hänen oma näkemyksensä.

– Sympatisoin täysin, vilpittömästi ja voimallisesti Gazan siviilien täysin kohtuuttomia kärsimyksiä. Ja jos kirkossa kolehtihaavi kiertää Gazan uhrien puolesta, niin pudotan siihen roposen, Keskisarja kertoo.

Keskisarjan mukaan Lähi-Itä, Keski-Aasia ja Pohjois-Afrikka ovat jo nyt täynnä väkivaltaisia muslimimaita.

21

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Keskisarja painottaa, että kyseessä on hänen oma näkemyksensä."

      Niinhän Orpokin sanoi, että kaikilla on oikeus mielipiteeseensä:)

      Ja juna kulkee vaan...
      Niin kuin tässäkin asiassa.


      https://yle.fi/a/74-20036281

      "Ymmärtääkseni Turun tunnin juna on vahvistettu jo viime viikolla Petteri Orpon suulla. On myös paljon muita rataosuuksien korjauksia ja erilaisia tieinfrahankkeita, joihin tämä hallitus tulee puuttumaan aika massiivisella panostuksella, sanoi Purra."

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011400729.html

        onko Li ryypyllä Sofian autossa?

        islammiehet koputtaa?

        Kun puheeksi tuli, niin Li sai eurovaaleissa enemmän ääniä kuin persuehdokkaat yhteensä.
        Persut sai mepiksi yheden homon, joka on naimisissa mustan miehen kanssa.
        Purra sanoi, että turpaan tuli.
        Otan osaa.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Onks tää tää tää se sama Keskisarja, joka kertoi hullun papereistaan?

      • Anonyymi

        ON, sivaripelle. Israel on nyt tappanut 60 000 palestiinalaista. Suurin osa siviileitä, wanhuksia, naisia ja lapsia. PS on aina väärällä puolella. PS on petturi sakki joka petti OMAN maansa köyhät ja on nyt Juutalaisten sätkynukke.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ON, sivaripelle. Israel on nyt tappanut 60 000 palestiinalaista. Suurin osa siviileitä, wanhuksia, naisia ja lapsia. PS on aina väärällä puolella. PS on petturi sakki joka petti OMAN maansa köyhät ja on nyt Juutalaisten sätkynukke.

        Keskisarja ei ole sivari, vaan niinsanotusti päänsä takia saanut vapautuksen.
        Keskisarja on myös kertonut lääkinneensä mieleterveysongelmiaan alkoholilla ja jopa suositellut kyseistä keinoa muillekin. Noita suosituksia Keskisarja antoi kansanedustajana siinä samalla kun kertoi itsekin nauttineensa alkoholin lisäksi myös sosiaalitukia, joiden kuitenkin katsoi nykyään olevan tarpeettomia.
        Aivan kuten Riikka Purrakin--> sosiaalitukia voidaan hyvin leikata, kun hän itse pääsi hyville tulotasoille.
        Tulostaso puolestaan Suomen kansan kannalta on surkeaa koettavaa, paitsi sillä eliitillä, jota persut populistisesti aiemmin olivat muka vastustavinaan.


      • Anonyymi

        Ei ole tarvinnut mitään kertoa. Näkeehän tuon tosiasian Teemun tilanteesta jo pelkällä vilkaisulla. Sääliksi käy tuota persusakkia, kun ei Teemu ole ainoa tuota laatua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskisarja ei ole sivari, vaan niinsanotusti päänsä takia saanut vapautuksen.
        Keskisarja on myös kertonut lääkinneensä mieleterveysongelmiaan alkoholilla ja jopa suositellut kyseistä keinoa muillekin. Noita suosituksia Keskisarja antoi kansanedustajana siinä samalla kun kertoi itsekin nauttineensa alkoholin lisäksi myös sosiaalitukia, joiden kuitenkin katsoi nykyään olevan tarpeettomia.
        Aivan kuten Riikka Purrakin--> sosiaalitukia voidaan hyvin leikata, kun hän itse pääsi hyville tulotasoille.
        Tulostaso puolestaan Suomen kansan kannalta on surkeaa koettavaa, paitsi sillä eliitillä, jota persut populistisesti aiemmin olivat muka vastustavinaan.

        Tässä ps puolueessa on niin yksinkertasta johtoporukkaa, että eivät älyä purra purukumia ja pierasta yhtaikaa. L.B Johnsonia lainatakseni.😄


    • Anonyymi

      Minullakin on selkeä näkemys Keskisarjan ulostulosta: tilulii, tilulii.

    • Anonyymi

      Keskikalja on sekainen autisti.. aivan sekainen ukko.

      • Anonyymi

        audi suomi24


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        audi suomi24

        Ai niin, audisti...


      • Anonyymi

        vai rehellisesti oikeassa...Tutti Typpyräinen ei pärjää Temulle


    • Anonyymi

      Kylläpä on alentava kirjoitus Keskisarjalta Gazan ihmisten tilanteeseen liittyen. Vai että ihan pudottaa roposen jos kerätään gazalaisille.
      Voin todeta, että pudotan samalla periaatteella ja samoin ajatuksin roposen, jos / kun kerätään kolehtia persujen ja varsinkin erään varapuheenjohtajan muistoksi.

      • Anonyymi

        Roposia ei tarvita. Riittää kun äänestäessä äänestää persuja vastaan.


    • Anonyymi

      Höpsispöpsis Keskisarja.Mielipiteet ovat kuin..jokaisella on oma.Stubb on oikeassa.Orpo kipuilee kun on pakko pitää hallitus koossa jotta saa tehdä lisää leikkauksia.Nakke Kalevakin sönkötti taas kuinka Israel on uhri.Viimeeksi pilkkasi nälkää näkeviä.PS js KD on jarru.Ilmeisesti haluavat,että Gazasta porukka muuttaa Suomeen eivätkä asu omassa maassa.Onneksi Suomi ei päätä tätä.Orpo rukkaa pitää persut ja KD "panttivankina".Onneksi maailmalla on oikeita miehiä johtajina,jotka eivät hypi akkojen naukunan mukaan.He päättävät.

      • Anonyymi

        Stubb alkoi toimimaan kuin Trump....onnistuuko suomessa


    • Anonyymi

      On se niin surullista kun kukaan noista perspersuista EI ymmärrä pitää mölyjä mahassaan.

      • Anonyymi

        Mölyapinatkin osaavat käyttäytyä sivistyneemmin kuin persut. Aika jännää.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mölyapinatkin osaavat käyttäytyä sivistyneemmin kuin persut. Aika jännää.

        Saimaannorpan tavoin myös perpanssi on ihan oma lajinsa, jonka latinankielinen nimi on "homo sexualis".


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2224
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      922
    3. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    4. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      23
      874
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      863
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      51
      821
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      117
      816
    8. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      743
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      733
    Aihe