Eli persut tulevat taipumaan Purran irvisteltyä aikansa ja Mäkeläkin tukkii tyhmän turpansa.
"Kiistely nytkähti kaksi askelta eteenpäin torstaina ja perjantaina. Presidentti Alexander Stubb arvioi, että nyt olisi oikea hetki tunnustaa Palestiinan valtio. Pääministeri Petteri Orpon hallitus joutui tilanteeseen, jossa ympäripyöreät selitykset eivät riitä. Nyt on takaraja, johon mennessä hallituksen on tehtävä päätös.
Presidentin kesäasunnolla Kultarannassa on tunnettu, kuinka kansainvälinen paine Suomea kohtaan kasvaa. Stubb sanoi toukokuussa, että Suomi tunnustaa Palestiinan ”jossain vaiheessa”, jos mukana ovat Britannia, Ranska tai muutama muu maa. Nyt ollaan Stubbin kuvailemassa tilanteessa."
Ei persut luovu hillotolpasta
20
138
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Narsisti-psykopaatti (=persu) ei luovu vallastaan, ennen kuin se otetaan häneltä.
- AnonyymiUUSI
Niin kävi aatullekin
- AnonyymiUUSI
juutalaisten valtion tunnustamisestahan kaikki syntyi 🤣 syy ja seuraus
- AnonyymiUUSI
Suomen on siis päätettävä kantansa syksyyn mennessä. Entä jos päätöstä ei vaan tule? YK:n kokous on takaraja.
- AnonyymiUUSI
Orpo sanoi eilisessä ei mitään uutta infossaan, että hallitus käy neuvotteluja hyvässä hengessä.
Mitäpä muutakaan olisi voinut sanoa, senkö että Essayah ja Räsänen puhkuu tulta ja tulikiveä uhkaillen hallituksesta lähtemisellä ja Purra on sekoamisen partaalla? - AnonyymiUUSI
Ja sinun Soinilla on taas valtava ikävä takaisin hillotolpalle. Kepujen riveissä mistä sinä ap kirjoitat kohta avauksia keskustan ilosanomaa julistaen jonka kannattajaksi hyppäät Soinin perässä. 🤣🤣
- AnonyymiUUSI
TAAS haikailee eduskuntaan kepujen ehdokkaana.
- AnonyymiUUSI
Kirjoitti jo.
- AnonyymiUUSI
Kummasta olet enemmän kuumissasi, minusta vai Soinista?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kummasta olet enemmän kuumissasi, minusta vai Soinista?
Sinä olet pelkkä säälittävä puskista huuteleva nettipeikko Soinin ollessa paljon viihdyttävämpi tapaus. Jolla on niin valtaista ikävä takaisin hillotolpalle että se herättää jo sääliä kuten sinäkin ap.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet pelkkä säälittävä puskista huuteleva nettipeikko Soinin ollessa paljon viihdyttävämpi tapaus. Jolla on niin valtaista ikävä takaisin hillotolpalle että se herättää jo sääliä kuten sinäkin ap.
Kirjoita sitten Soinista äläkä minusta. Soinilla on sentään palstan aiheeseen liittyvää persumenneisyyttäkin, minulla ei millään muotoa.
:DDDDD
- AnonyymiUUSI
Persut antaa periksi.Hillotolpalla on niin hyvä olla,että ei osaa enää huonompaa hyväksyä.Helppoa rahaa ja etuja vaikka porukka on taliaivoja.Persuihin ei voi muuten luottaa,mutta sen tietää että ne ajattelevat aina miten pysyä tiukasti hillotolpalla.
- AnonyymiUUSI
Persuporukka eduskunnassa on taliaivoja, kun toiset taliaivot ne on sinne tollouttaan äänestäneet.
Persua tyhmempi on vain toinen persu.
- AnonyymiUUSI
Persut seisoo vaikka päällään ,jos saavat olla kusettamassa köyhiä!
- AnonyymiUUSI
Tuskin muutkaan hallituspuolueet, mutta hallituksen viimeinen vuosi on keskinäistä riitelyä.
- AnonyymiUUSI
Orpon pääministerikiima vetää vertoja persujen hallituskiimalle.
- AnonyymiUUSI
Orpo käskee ja piika Purra vikisee!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Orpo käskee ja piika Purra vikisee!
Niin, Purra vie Orpon hallituksessa läpi mamupolitiikan kiristyksiä joita Orpo kutsui arvoeroiksi joita käytti tekosyynä potkia Halla-aholaiset Sipilän hallituksesta pihalle.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Purra vie Orpon hallituksessa läpi mamupolitiikan kiristyksiä joita Orpo kutsui arvoeroiksi joita käytti tekosyynä potkia Halla-aholaiset Sipilän hallituksesta pihalle.
Purra vie puolueeltaan näköjään kannatuksen. Se kai lienee jo todennettavissa oleva asia. Mutta onneksi olkoon nyt kuitenkin edes siitä yhdestä homosta EU-parlamentissa, jonka persut sai arvojaan edustamaan. Supoagentti mustan puolisonsa kera, on se niin lutuista.
- AnonyymiUUSI
Vaalit ja petsuparat unholaan! Leipäjonoon?
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502224Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11904- 68863
Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖23834Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt51811Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me114806Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9743vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22723