Tavoite on antaa keskeinen kristinuskon sisältö riparilla - uskontunnustus, 10 käskyä ja Jeesuksen opetukset.
Rippikoulu ja opetus
Anonyymi-ap
14157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tavoite on juurruttaa luterilainen oppi uuteen sukupolveen.
Raamatun oppia siellä ei opeteta.
Rippiläinen sanoo ettei usko Jumalaan ja ettei tiedä kenenkään tulleen uskoon.
Kyse on luterilaisuuden uskomuksista ei sen enempää.
Jos kuulut joukkoon olet mukana, jos et, olet pihalla kaikesta.
Jos nyt juurruteen Lutherin oppia, niin olisi hyvä myös pysyä siinä, eikä sooloilla samaan aikaan helvetin ja taivaan välillä.
No se onni, ettei rippileirillä vielä uudestisynnytä Saatanan voimalla ja saada demoneitakin kimppuun.
Kasteen armo opetetaan että voi tehdä mitä haluaa, eikä uskoa harhaoppisten höpötyksiä.
Kaste ja armo eivät liity mitenkään yhteen, kun itse Lutherin sanoin kasteella asetetaan Perkele ihmisen kimppuun koko tämän elämän ajaksi.
Kun te ette tunne kirjoituksia, niin te eksytte.
Matteuksen evankeliumi:
"11:12 Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen."
Ja nyt se temmataan takaisin.
Ilmestyskirja:
"12:7 Ja syttyi SOTA TAIVAASSA: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja SAATANAKSI kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa."
Tämä menee varsin kiinalaiseksi - rippikoululeirillä opetaan juutalaisten tulivuorijumalasta - jonka Jeesus sanoo juuri olevan tuo Saatana uskontunnustuksena - ja sitten opetetaan Jeesuksen opetuksia, joka tapettiin tuon uskonnon ja Jumalan vastustamisesta, jota sanoi Saatanaksi?!
Kummalla puolella piispat, kirkko on nyt päättänyt olla?! Ei kahta Herraa voi yhtäaikaa palvella - Saatanaa ja Jumalaa.
Ymmärrättekö te, piispat, teillä on jokin vastuukin nyt tässä tilanteessa?
Kuten edellä osoitan - tilanne on täysin suoraan Raamatusta.
Se ei mene niin, että te kannatte kaikessa hiljaisuudessa ristiinnaulitun kuvat takahuoneeseen ja maalatte uhrialtrarin kuvan enkeleitä täyteen, kun Paavali Raamatussa kiroaa taivaan enkelinkin, jos se julistaa Jeesuksen käskemää evankeliumia.
Ja tiedoksi niille, jotka eivät tiedä mistä tämä tilanne johtuu, niin siitä, kun juutalaiset Raamatulla huijasivat Jumalan nimellä Saatanan Jumalan paikalle kristinuskolla.
Tämän Luther tiesi varsin hyvin jo 1500-luvulla, ja hän pyrki karrikoimaan kristinuskon totuuden niin hyvin kuin aikanaan pystyi, ettei tullut tapetuksi. Kunnioituksena Lutherin työtä kohtaan - lopettakaa ratsastamasta yhtä aikaa kahdella hevosella, joka Jeesuksenkin sanoin on mahdotonta.
Ja ne, jotka haluavat sooloilla Raamatun tekstillä ihan mitä lystää saatanajumalallaan, voivat sitten ryhtyä vaikka katolisiksi.
Joko te luterilaiset papit pauhaatte kovaäänisesti helvetinsyntiä saarnastuolista konservatiivisesti - mitä koko syntioppia Jeesus vastusti, eikä opettanut sanaakaan synnistä - tai kerrotte kansalaisille rehellisesti, että mitä on todellisuudessa tapahtunut.
Tärkeä asia - ei saa kadottaa - kirjoitammehan luterilaispalstalla, minkä kuuluisi olla pääasiana.