Stubbin haastattelu USAn mediassa

Anonyymi-ap

Meidän yleisnero matematiikassa ja vähän kaikessa antoi hiljan haastattelun amerikkalaiselle medialle.

Stubb tekee omalla tavallaan historiaa. Tällä kertaa hän kertoo Suomen olleen Venäjän kanssa sodassa tai muussa aseellisessa yhteenotossa noin 30 kertaa 1300-luvulta lähtien.

Historiasta löytyy kuitenkin vain 11 aseellista yhteenottoa joissa Suomen maaperältä on joko lähdetty tai jonne on tultu sotimaan eikä niissä Suomi ole mukana kuin kolmessa - Aunuksen sotaretket, talvisota ja jatkosota. Suomi ilmestyi maailmankartalle vasta kun Suomi liitettiin Venäjään ja itsenäisyyden Suomelle antoi Venäjä. Historian saatossa Suomen maaperältä on useammin lähdetty hyökkäämään itään kuin idästä on hyökätty tänne.

Olisi suotavaa, että maamme presidentillä olisi edes välttävät yleistiedot ja taidot, mutta pahalta näyttää. Tietenkin on mahdollista, että hän valehtelee tietoisesti - en ihmettelisi yhtään kun hänen aiempia temppuja poliittiselta uralta muistelee.

2

157

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ” Olisi suotavaa, että maamme presidentillä olisi edes välttävät yleistiedot ja taidot, mutta pahalta näyttää. ”

      Asia selviäsi parhaiten siten, että kumpikin osapuoli kertoisi itse tietämänsä tapaukset!

      Voit itse olla yhtä hyvin väärässä! Riippuu täysin siitä, mitä katsoo konfliktiksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      214
      2133
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      51
      1280
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1147
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. Mitä toivot tulevaisuudelta?

      😊
      Ikävä
      71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      353
      714
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      38
      705
    Aihe