kirjailijoiden ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen? HS pravda?

Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti hämmästelee HS:n tekstiä viestipalvelu X:ssä.

– Hesaria avatessa ei koskaan tiedä, avaatko journalistisen uutismedian vai jonkin umpirasistisen vasemmistoaktivistin päiväkirjan. Lustraation hengessä olisi hyvä selvittää, miten tämä ”antirasistinen” mätä levisi medioihin ja julkisiin instituutioihin 2010-luvulla niin nopeasti, Sammallahti toteaa.

Tietokirjailija Katleena Kortesuo pohtii humoristisesti, pitäisikö kirjastoissa jatkossa järjestää teokset tekijän sukupuolen, etnisyyden, ihonvärin ja seksuaalisen suuntautumisen mukaan.

– Alaluokkiin yksilöidään myös kirjailijan ikä, pituus, paino ja muut kehon ominaisuudet. Lisäksi kirjastoluokkiin merkitään kirjailijan mahdollinen nepsykirjoisuus, uskonto ja puolue. Tämä auttaa lukijaa löytämään kiinnostavan teoksen äärelle, eikä kenenkään tarvitse enää kiinnittää huomiota mihinkään epärelevanttiin seikkaan kuten kirjan genreen, tyylilajiin tai aihepiiriin, Kortesuo toteaa.

Kuntapoliitikko Jocka Träskbäck (kok.) sanoo, ettei häntä ole koskaan kiinnostanut lukemiensa kirjailijoiden ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen.

– Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen mukaan olen toiminut väärin, sillä kirjat täytyy arvottaa juurikin niiden perusteella. Joka päivä oppii jotain uutta, Träskbäck hämmästelee

kertoo verkkouutiset
19325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Verkkouutiset julkaisee kokoomuspropagandaa.

Äänestä

Minä luin lukioikäisenä Wole Soyinkan kirjan sen vuoksi, että sen afrikkalainen tausta kiinnosti.

Äänestä
  • Luin myös japanilaisten kirjoittamia kirjoja.

    Äänestä

Pirkko Saisio kirjoitti aikoinaan miehen salanimellä, jotta teosta ei ikään kuin liitettäisi hänen kirjailijapersoonaansa.

Äänestä
  • Onko hän musta?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Onko hän musta?

    Seksuaalivähemmistöön kuuluva nainen, joka on hiljattain päässyt teoksellaan yhdysvaltalaiseen Penguin Books kirjasarjaan, mitä pidetään arvostettuna saavutuksena. Palkittu hän on muutenkin.
    Tuossa aloituksessa puhuttiin muistakin ominaisuuksista kuin ihonväristä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Brittiläinen se kirjasarja on.

    Äänestä

Harva jaksaa hämmästellä puolta tuntia pidempään yhtäjaksoisesti

Äänestä
  • Noilla oikeistokokoomukselaisilla riittää näköjään aikaa pistää parran pärinää someen artikkelista kuin artikkelista, mikä mediasta pahiten sinisilmiinsä sattuu.

    Äänestä

Mutta vain Tampereella...

Äänestä

kkk

Äänestä

Mustaa

Äänestä

Saisi tuo ruveta käymään enempi kirkossa.

Äänestä

fvfr

Äänestä

Erkko pyörisi haudassaan hamasin-sanomien nykymenosta !

Äänestä

dedr

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti hämmästelee HS:n tekstiä viestipalvelu X:ssä.

– Hesaria avatessa ei koskaan tiedä, avaatko journalistisen uutismedian vai jonkin umpirasistisen vasemmistoaktivistin päiväkirjan. Lustraation hengessä olisi hyvä selvittää, miten tämä ”antirasistinen” mätä levisi medioihin ja julkisiin instituutioihin 2010-luvulla niin nopeasti, Sammallahti toteaa.

Tietokirjailija Katleena Kortesuo pohtii humoristisesti, pitäisikö kirjastoissa jatkossa järjestää teokset tekijän sukupuolen, etnisyyden, ihonvärin ja seksuaalisen suuntautumisen mukaan.

– Alaluokkiin yksilöidään myös kirjailijan ikä, pituus, paino ja muut kehon ominaisuudet. Lisäksi kirjastoluokkiin merkitään kirjailijan mahdollinen nepsykirjoisuus, uskonto ja puolue. Tämä auttaa lukijaa löytämään kiinnostavan teoksen äärelle, eikä kenenkään tarvitse enää kiinnittää huomiota mihinkään epärelevanttiin seikkaan kuten kirjan genreen, tyylilajiin tai aihepiiriin, Kortesuo toteaa.

Kuntapoliitikko Jocka Träskbäck (kok.) sanoo, ettei häntä ole koskaan kiinnostanut lukemiensa kirjailijoiden ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen.

– Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen mukaan olen toiminut väärin, sillä kirjat täytyy arvottaa juurikin niiden perusteella. Joka päivä oppii jotain uutta, Träskbäck hämmästelee

kertoo verkkouutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu