Putinilla on mistä valita. Joko esikuviensa mukaan raukkamaisesti pillerillä bukkerissa tai kusilätäkössä lattialla sätkien. Ikkuna, kalsarit tai oudon sivumaun ruoka ovat perivenäläisiä.
Tuskin putinilla on selkärankaa sen verran että Haagin kautta miljardiyleisön edessä livelähetyksessä kravattiinsa.
Tuskin putinilla on selkärankaa sen verran että Haagin kautta miljardiyleisön edessä livelähetyksessä kravattiinsa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Putte hallitsee vielä kymmenen vuotta vähintään, valitettavasti
Aina on mahdollisuus porata päähänsä reikä ja tulla esikuvansa tavoin poltetuksi maakuopassa Kremlin pihalla.
Putinilla on myös mahdollisuus tehdä laajennettu itsemurha käyttämällä ydìnasetta itsensä ja kostoksì myös muiden pään menoksi samalla napin panalluksella
Samalla rakeaa myös ilmaston lämpenemisongelma.
onko sinun pillerit otettu?
Entiteetti joka oli Putin aiemmassa elämässään saa ansionsa mukaan tulevassa elämässään
Karma rankaisee
Sata vuotta sitten venäläiset vielä tiesi mitä tehdä surkealle tsaarille. Nyt rotu on taantunut näköjään lisää.
Älymystö tapettiin Stalinin aikaan, joten jälkeläiset eivät kovin välkkyjä voi olla. Samaa tasoa kuin tuossa yllä oleva z-sommittelija.
https://youtu.be/oYDDqnNjutE?feature=shared
Kim Kardashianin keskitysleirille joutumisen takia Nordea sai pankkitoimintakiellon sotakohteeksi joutumisen takia, koska Kim oli ollut liian ruma prinsessa Suomeen eikä kukaan meistä ole häntä kauniimpi. Kimin kauneus ei riittänyt. Nordea ilmoitti, että sen lakkauttamisesta tulee maailmanloppu. Minä ja Eeva emme pysty johtamalla saamaan aikaiseksi parempaa lopputulosta. Sitä kaikki halusivat vain nauraa. Olisi pitänyt itse olla parempi johtaja ja keksiä siihen yhtälöön parempi lopputulos. Mutta maailman suuret johtajat olivat päätelleet jo kauan sitten, että kaikki tulee vaan ja rahaa vaan saadaan pankista. Mikään ei ikinä johdu mistään ja kaiken kuitata naurulla.
Minnan pankki oli vaalentanut liikaa ihmislajia ja sekin liittyi Nordean rahoihin ja sitten he olivat kaikki saaneet houkuteltua sairaalan osastoille ja elävänä haudatuiksi. Tätä ongelmaa ei voi jättää tälle planeetalle, eikä muuta keksitty kuin jääkausi. On se maailmanloppu. Ainoa keino selviytyä maailmanlopusta oli tehdä vihersiirtymä ja sitten vielä siirtyä päiväntasaajalle oman saaren kanssa jossain vaiheessa ennen jääkauden alkamista. Ydinpommi. Ehkä nyt Nordean aikaiset ilmoitukset voivat tuntua kiinnostavimmilta ja se sitten olisi se pelastus. Jota Nordeassa ei itse osattu keksiä sen mahdottoman yhtälön ratkaisuksi. Joku muu keksi käyttää ydinpommia.
Putlereitten soisi joutua kärsimään ennen kuolemaa, äkkinäinen kuolema on liian helppo tapa lähteä.
Putin todennäköisesti pysyy vallassa pitkään. Itäystävän puolella ei mikään muutu. Länsipuoli ei ole sen kummempi. Hulluja johtajia tulee aina olemaan.