Löytyykö täältä ketään jolla olisi samanlainen ongelma, että alkaa unissaan vetämään käteen? Itsellä se tapahtuu niin, että havahdun jossain kohtaa siihen, että kyrpä on kovana kädessä. Alkuun kun vaimo asian aina huomasi, kun se oli ollut niin raivokasta runkkaamista, niin sanomistahan siitä tuli. Nyt olen kahtena yönä peräkkäin vetänyt ihan loppuun asti, joskin siinä kohtaa jo jollain tavalla hereillä kun loppuun asti ”päätän” vetää, mutta silti toisaalta siinä ei ole kyse omasta tahdosta, koska en tajua siinä kohtaa mitään enkä nyt lähtökohtasesti kesken unien haluisi laueta.
Kovin kiusallinen vaiva, korostuu stressin noustessa. Toki tähän stressinpurkautumisen tapaan on varmasti osasyynsä siinä, että olen aina ollu todella seksuaalinen ja aina masturboinut paljon kaikella mahollisella tavalla mitä mieleen on tullut.
Unissaan runkkaaminen
Anonyymi-ap
1
60
Luetuimmat keskustelut
- 1051810
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS541610Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä451270Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita177875Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13810- 48762
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41678