Se osaltaan johtanut koulutuksien kallistumisiin. Mikäli kouluttajien palkat tuosta vain puolitettaisiin? Ensin tietysti osottaisivat mieltä, lakkoilisivat ja lopulta jatkaisivat alennetulla palkalla opettajien tehtävissä?
Se miksi Suomella menee huonosti on kaksi asiaa. Kokonaiskustannukset kasvanee kun keski- ja korkeapalkkaisten palkkataso aivan liian suuri. Toinen asia on yritystuet joilla yritykset joilla on yritystuet lähes aina voittavat kilpailutukset, voivat jopa hidastaa markkinoiden kehitystä kun haalivat halvimmalla hinnalla tehtäviä jotka viivästyvät? Jos projekteihin on alkamisraja määritelty voivat tehdä pienen aloituksen joten siihen ei voi vaikuttaa miten edistyy. Kaken lisäksi lähes aina projektikokonaisuuden kustannukset ylittyy, jolloin ei ole yhtä vastuuhenkilöä. Suomessa harvoin valmistusaika alittuu (jossain tien teossa alittunut)? Valitettavan usein kun halvin hinta voittaa kilpailutukset, eikä laadukasvalmistuminen, eikä pitkäkestoinen käyttöikä.
Olemme Suomessa jo hyvinkauan tienneet yliopistoista valmistuu 3 tason arvosanoilla matematiikan opettajia, joten ylä-asteella ja lukoista oppilaat valmistuu 3-korkeintaan lähes 4 osaamisen tasoisina vaikka paperilla lukisi 5 (kiitettävä).
Miksi siis koukutuksesta ei voisi laskea tasonmukisesti "juustohöylällä" opettajien palkoista puolet pois, siis osaamistaidin mukaan?
Hankaluus siinä on kun ei ole sitä korkeamman koulutuksen laajempaa osaajia koska useimpien heidänki "perusosaaminen" on sitä3 :sen tasoa vaikka luulevat olevan parempia? Yliopistoissa kun vuosikymmenien ajan opettanut monia 3 tasoa aikana valmistuneita opettajia? Valitettavan harvoissa yrityksissä noin laajemmin ajateltuna on oikeast 5 kiitettävän tasoa osaavia jokainen, sellainen luulo osaaminen johtanut joidenki yritysten kohdalla siihen ettei suomalaiseen osaamiseen luoteta (kuin siis vain niihin harvoihin)?
Kuten olette huomanneet, kun latuosaamista ei ole, on Suomessa lopettanut tuhannet yritystoiminnan.
Kun tälläkin hallituskaudella on lisätty rahaa koulutukseen
4
163
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi siis koulutuksesta ei voisi laskea tasonmukisesti "juustohöylällä" opettajien palkoista puolet pois, siis osaamistaidon mukaan?
Hankaluus siinä on kun ei ole sitä korkeamman koulutuksen laajempaa osaajia koska useammat heistä "perusosaaminen" on sitä3 :sen tasoa, vaikka luulevat olevan parempia?
Yliopistoissa kun vuosikymmenien ajan opettanut monia opettajia jotkaMiksi siis koukutuksesta ei voisi laskea tasonmukisesti "juustohöylällä" opettajien palkoista puolet pois, siis osaamistaidin mukaan?
Hankaluus siinä on kun ei ole sitä korkeamman koulutuksen laajempaa osaajia koska useimpien heidänki "perusosaaminen" on sitä 3 :sen tasoa vaikka luulevat olevan parempia? Yliopistoissa kun vuosikymmenien ajan opettanut monia 3 tasoa aikana valmistuneita opettajia? Valitettavan harvoissa yrityksissä noin laajemmin ajateltuna on oikeast 5 kiitettävän tasoa osaavia jokainen, sellainen luulo osaaminen johtanut joidenki yritysten kohdalla siihen ettei suomalaiseen osaamiseen luoteta (kuin siis vain niihin harvoihin)?- Anonyymi
Kuten huomaatte kirjoita suomalaisen opetuksen koulutatason kirjoitustaidolla? 🤣🤣🤣🤣🤣🤣😅
- Anonyymi
Alisuorittajien maassa vaatimustaso jää alhaiseksi myös opetuksen laadussa
- Anonyymi
Hallitushan leikkasi aikuiskoulutustuesta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2704683Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292841Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601419
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180