Jos olisimme puolueettomia niin Venäjällä olisi todella matala kynnys hyökätä Suomeen. Nyt kun olemme Natossa niin Venäjällä ei niin helposti uskalleta lähteä kokeilemaan Suomen puolustuskykyä kun saamme tarvittaessa apua. Venäjällä harjoiteltiin jo 2017 Suomen (samalla myös Norjan) valtaamista joten eipä ollut Suomen puolueettomuudella silloin mitään merkitystä. Ukrainan tukemisella taas on merkitystä euroopan turvallisuuden kannalta eikä venäläisille pidä antaa periksi. Innostuvat vaan lisää siitä.
Osa palstalaisista ei ymmärrä että liittoutuminen on Suomelle tärkeää
Anonyymi-ap
12142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyseessä ovat Suomeen pesiytyneet puuttinistit. He haluavat euroopan osaksi Venäjää. Myöhemmin vuorossa ovat USA ja Kanada.
"Puuttinisti" on teidän mt-ongeImaisten luoma mieIikuvitusoIento. Tietenkin kiistät sen, koska sulle se on erittäin todellinen. Aivan kuten esim. vaaleanpunaiset lentävät kääpiönorsut erikoistapausten osastoilla. Yritäpä vakuuttaa niitä, että se on vain harhaa. Yhtä huonoilla tuloksilla sullekin voi yrittää vakuutella "puuttinistien" olemattomuutta :)
Suomen piti valita, että olemmeko osa länttä, vaiko Venäjän alusmaa ja osa Venäjän etupiiriä. Valinta oli suomalaisille harvinaisen helppo - tietenkin olemme osa länttä, emmekä koskaan Venäjän alusmaa.
Tätä ryzzänkätyrit itkeä nillittävät, mutta heitä ei voikaan millään tavalla laskea suomalaisiksi, koska he haluaisivat että Suomi olisi osa Venäjää.
Hölynpölyä. Suomen piti valita läntisen painostuksen/mainehaitan ja puolueettomuuden välillä. "Venäjä" on tässä pelkkä instrumentti, jolla Suomea kiristettiin. Oletko jo unohtanut toteamukset, kuinka Suomen puolueettomuutta loattiin jopa väitteillä "Venäjän hyökkäyssodan tukemisesta"? Emme olleet esim. 79 rauhan vuoden aikana ollenkaan alusmaan roolissa, vaikka Suomi oli puolueeton. Painostuksen alaisena Suomi valitsi puolensa, koska USA:n johtaman Lännen poliittinen painostus on liikaa Suomen kumiselkäisille päättäjille.
Asia on juuri näin.
Putinatsit haluaisivat että Venäjä tulisi tännekin tekemään ukrainat ja siksi raivoavat Natoa vastaan, koska se haittaa pahasti putinatsien haaveita saada Suomi liitettyä Venäjään.
Olet onanoinut jo aivan liikaa saIaIiittosivustoiIIa. Yritä jo aikuistua, Pikku-Matti :)
MITEN SINÄ SEN RATKAISISIT?
(VIISAAMMUUTTASI? / VALTAOIKUTTASI?)
Kymmenen käskyn laki
1Mooses kutsui koolle kaikki israelilaiset ja sanoi heille:
»Kuulkaa, israelilaiset, ne lain käskyt ja säädökset, jotka minä teille tänään julistan. Painakaa ne mieleenne ja eläkää tarkoin niiden mukaan.
2»Herra, meidän Jumalamme, teki meidän kanssamme liiton Horebilla.
Moseksen lain kymmenen käskyä, joista yksi on: ÄLÄ TAPA
Juutalaisuuden ydin on Mooseksen lain ja yli 500 isien perinnäissäätyjen noudattaminen. Miten ns. Hammueabin laki tai gazalaisten surmaaminen selitetään juutalaisuudessa noista em. periaatteista lähtien. Vai onko kysymyksessä jokin muu selitysperusta? Esimerkiksi monien Israeliin toisista kulttuuripiireistä, kuten venäläisestä kulttuurivaikutuspiiristä palanneiden juutalaisuudelle vieraat vaikuttimet ja menetelmät? Toisaalta on toki muistettava filistealaisten ja israelilaisten keskinäinen vihollisuushistoria. Nimittäin Gazan ja Ukrainan vihollisten menetelmissä on nähtävillä yhtäläisyyksiä.
Mutta! Olen miettinyt, mitä tarkoittaa Raamatun kielto: Älä tapa! Jeesus sanoi, että jo vihastuminen veljeä kohtaan, tai toisen kiroaminen on tappamiseen verrattavissa oleva teko ja siitä seuraa tuomio. Raamattu ei siis myöskään Tooran osiossa, vanhassa testamentissa hyväksy tappamista. Mutta yksi asia on erityisesti mietityttänyt tässä tappamiskysymyksessä. Nimittäin Raamattuun on kirjoitettu vain käsky: ÄLÄ TAPA. Sitä ei ole rajattu mitenkään joidenkin tekojen objektien tai kohteiden osalta.
Saako siis sodissa tappaa tai tapattaa? Kun tehtäväksi yksi tai oligarkia eliitti niin kansalaiset määrää tappamaan etujensa puolustamiseksi. Tai ideologisesti manipuloituina. Entä saako tappaa eläimiä? Syödäkseen, metsästyshuviksi tms.? Saako heikompia tappaa? Valtiohan on aina vahvempi kuin yksittäinen kansalainen. Onko väärä tuomio verrattavissa tappamiseen? (Vrt. oikeusmurha käsitteeseen.) Onko tappamisen ja lähimmäisen kaltoin kohtelu lain ja oikeuden varjolla oikeutettavaa ja valtapositioilla ja riippumattomalla valtaoikeuksilla perusteltuna oikein? Totuus, oikeus ja kohtuus eivät oikeuta pahansuopaa, häikäilemätöntä mielivaltaa.
Olen havainnut, että meillä Suomessa esimerkiksi kärpästen, ampiaisten yms. tappamista ei pidetä rikoksena. Mutta entä biodiversiteetti? Olin juuri helteisessä heinäkuussa pulmassa tässä asiassa. Hyönteissyöjälinnut kaartelevat taivaalla runsaslukuisina ja etsivät syötävää. Ei kuitenkaan niin lukuisinä kuin esimerkiksi Korfulla, jossa havaitsin kesäkuussa monien sellaistenkin pääskylajien runsauden, joita Suomessa ei ole näkynyt. Ja esim. Smerenkassa, jossa näin valtavia hyönteissyöjäparvia. Olen nähnyt, että ukrainalaiset eivät miellään tapa hyönteisiäkään. Niinpä pohdin, onko oikein, että tapan kärpäsiä tai muita hyönteisiä. Kuumalla biojäteastiaan oli pesiytynyt valtava ”kärpästehdas”. Se suorastaan kuhisi kärpäsen toukkia ja kärpäsiä. Mitä on oikein tehdä? -ajattelin. Lopulta tilanne alkoi näyttää luonnonkatastrofilta, kärpäsiä oli niin paljon. Oli pakko alkaa tappohommiin. -Vai oliko? Kerro sinä.
Sisälle tulleet ampiaiset ja hämähäkit olen kupittanut, eli sulkenut ne esim. ikkunaa vasten läpinäkyvän vihreän muovikupin sisälle, sitten ujuttanut taitetun A4 kopiopaperin ikkunan ja kupin väliin niin, että hyönteinen on jäänyt kuppiin ja sitten olen kuljettanut kupin parvekkeelle ja päästänyt hyönteisen lentoon tai pudottanut maahan. Miten sinä olet toiminut? -Miksi?
Rakasta Jumalaa yli kaiken, koko sielustasi, voimastasi, mielestäsi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi! Siinä on laki ja profeetat.
Mutta…? Miten lähimmäisenrakkaus toimii vihassa, kostossa, sodissa? Muuttuuko tappaminen oikeudeksi kun kysymyksessä on valtakunnan valtaeliitin etujen puolustaminen?
No miksi sitä kynnystä ei ylitetty, vaikka Suomi oli puolueeton 79 vuotta? Tuossa ajassa Neuvostoliitto/Venäjä olisi ehtinyt suunnitella millaisia tapoja tahansa vallata Suomen ja näinhän olisi pitänyt väistämättä tapahtua, koska "Venäjähän on vallanhimoinen ja sotahuIIu maa, joka valtaa maita jopa huvikseen". Suomen valtaus ei kuitenkaan ollut Neuvostoliittolle/Venäjälle strategisesti merkittävä. Siksi Venäjällä oli resurssit yms. suunnattuna mm. Itä-Eurooppaan, Balkanille, Afganistaniin jne.
Vuosikymmenten aikana ei koskaan ilmaantunut mitään sotilaallista uhkakuvaa tai riskiä Suomen ja Venäjän välillä. Sen sijaan Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän välit ovat pysyneet vakaina ja neutraaleina. Vasta Suomen liittyminen EU:iin ja Suomen isäntämaasopimus toi mukanaan huolestumista, koska Venäjällä murehdittiin sen johtavan Naton saarron vahvistumiseen. Ja näin kävikin. Ja jos joku väittää, että Suomi liittyi natoon, "koska seuraavaksi Venäjä olisi hyökännyt Suomeen", hän todistaa olevansa USA:n Iikaista pakaravakoa nuoleva ja imperialismia hyödyttävä idiootti.
Ei Neuvostoliiton tarvinnut yrittää vallata Suomea, koska sodan jälkeen oli vahva suomettuminen ja YYA-sopimus. Pitkälle sama lopputulos ilman kovia taisteluita. Suomi taiteili miten taisi tiukassa ohjauksessa. Lähes kaikki tärkeät päätökset kysyttiin ensin Kremlistä, tai ne ainakin tiedotettiin sinne etukäteen.
Suurin uhkahan on Ruotsi ei olisi ensimmäinen kerta kun Ruotsi hyökkää suomeen ja valloittaa.
Älä unohda, että Suomen kansalaiset vietiin Natoon salaa yhden kyseenalaisen tutkimustuloksen perusteella. Päätöksen tekivät Marin ja Niinistö.
Jos Suomeen tulee sota, he ovat vastuussa. Ei kukaan muu.