Michael Behe on vaarallinen eksyttäjä eikä aito kreationisti!

Behe on surullinen esimerkki kreationismin moraalia rappauttavasta vaikutuksesta.

Kun Behe keksi ideansa "palautumattomasta monimutkaisuudesta" kaikesta sai vaikutelman, että hän aidosti uskoi pystyuvänsä todistamaan "älykkään suunnittelun" väärentämättömillä fatktoilla. Mutta kun Behen keksimät "todisteet" eivät pitäneet ja kun koko rakennelma osoittautui epäloogiseksi hän pikku hiljaa alkoi luisua käyttämään epärehellisiä keinoja.

Dogmaattisen uskon ongelma on juuri siinä, että kun uskovainen "tietää" olevansa oikeassa, niin hän on valmis "oikomaan mutkia", koska lopultahan hän kuvittelee tekevänsä sen vain jotta "totuus" tulisi ilmi kaikille. Ongelman juurisyy on omahyväisyys ja kyvyttömyys myöntää sitä, että itse on erehtyväinen.

"Eikä olisi tarvinnut tappaa kasveja."

Vuohipaimenmyytissä kasvit säilyivät veden alla eivätkä kuolleet. Esimerkiksi oliivipuussa oli vihreät lehdet, vaikka se oli ollut noin vuoden kokonaan veden alla.


[11] Kun kyyhkynen illansuussa palasi hänen luokseen, sillä oli nokassaan tuore oliivipuun lehti. Siitä Nooa ymmärsi, että vedet olivat käyneet vähiin maan päällä.

Luomismyytissä kasvit pärjäsivät vuorokauden pelkällä päivänvalolla ilman aurinkoa. Raamatun kirjoittanut vuohipaimen ei tajunnut edes sitä, että päivänvalo johtuu auringonvalosta. Siksi hän sepitti myyttiin niin, että päivänvalo luotiin 1. päivänä, mutta aurinko vasta 4. päivänä.

Kaiken kaikkiaan Raamatun kirjoittanut vuohipaimen ei pitänyt kasveja elävinä. Sen sijaan hän piti aurinkoa, kuuta ja tähtiä elävinä. Tämä perustui siihen, etteivät kasvit liikkuneet kuin elävät olennot. Aurinko, kuu ja tähdet liikkuivat itsestään eli möngersivät pitkin taivaan kantta omilla radoillaan.

Koko vedenpaisumustaru on tehty draaman eikä logiikan ehdoilla. Lähi-idässä kiersi kiinnostava satu tulvasta ja se haluttiin tuunata oman taruston osaksi.

Meillä suomalaisilla on vähän samanlainen esimerkki siitä miten legendat vaeltaa: Lemminkäisen äiti. Tarinassahan Lemminkäisen äiti haravoi palasiksi hakatun Lemminkäisen kappaleet Tuonelan virrasta ja parsii poikansa taas kokoon ja herättää henkiin. Tarina on mukaelma egyptiläisestä Osiris-myytistä. Niili on vaihtunut Tuonelan virraksi. Osiris Lemminkäiseksi ja puoliso (egyptiläinen Isisi) äidiksi. Muuten tarina on sama: pahikset yllätää sankarin pilkkovat ja heittävät jokeen, äiti/puoliso tulee ja pelastaa ja matkan varrella on kaikenlaisia käänteitä.

Kun ei ollut kissavideoita eikä "kavereiden" some-päivityksiä, niin oli kysyntää hyville tarinoille. Kuten nykypäivän Hollywood-elokuvissa loogisuus ja todenmukaisuus eivät olleet tärkeimmät kriteerit.