Jehovan todistajilla on sääntö ettei voi tuomita rikoksesta ellei ole kahta silminnäkijää. Tämä sääntö on mahdollistanut sen, että järjestössä tapahtuu paljon hyväksikäyttöjä joista Usassa oikeus on antanut tuomiotakin seuralle.
https://yle.fi/a/3-9511418
Eihän hyväksikäyttötapauksissa yleensä ole kahta silminnäkijää ja tämä mahdollistaa sen ettei tuomiota anneta. Lisäksi järjestö ei salli että näitä vakavia rikoksia viedään viranomaisten hoidettavaksi jonne ne nimenomaisesti kuuluisikin. Näitä ei kuuluisi ollenkaan hoitaa minkään kieron oikeuskomitean vaan saattaa poliisin tietoon ja sitä kautta oikeuteen.
Näissä ei ole kyse mistään yksittäistapauksista vaan järjestössä on ollut paljon hyväksikäyttötapauksia monissakin eri maissa ja järjestön johto on toiminut näissä väärin ja saanut niistä tuomiota.
Jehovan todistajien järjestölle ihmisarvo ei merkitse paljoa. Sille merkitsee enemmän oma maine ja se, että voisi edelleen johtaa ihmisiä harhaan vääreihin opetuksiin ja saada kassaansa lahjoituksia rivijäseniltä. Ja juuri siksi sen maine on mennyt, että se on toiminut väärämielisesti ja laittomasti. Myös karttamissääntö on tuhonnut ihmiselämiä.
Mutta todistajat voivat silti kokea että heillä on totuus koska heitä "vainotaan". Kritiikki väärinkäytöksistä ja väärin opettamisesta sekä ihmisten aivopesusta ei ole vainoamista, se on oikeutettua kritiikkiä.
Jokainen todistaja voi tunnustaa tosiasiat ja sen että on tullut järjestön aivopesemäksi ja tehdä korjausliikeen elämässään ja alkaa lukea itsenäisesti Raamattua ja erota järjestöstä sekä rukoilla Jeesusta antamaan armon.
Vaatimus kahdesta silminnäkijästä rikoksien kohdalla on järjetön
8
158
Vastaukset
- Anonyymi
Yksipuolinen näkökulmasi asiaan ei yllätä.
- Anonyymi
Niinmyös sinun.
Olet hypnotisoitu järjestön huuhaalla.
- Anonyymi
Vaatimus kahdesta todistajasta tämän tyyppisten rikosten kohdalla on tosiaan järjetön. Tuskin raamatunkirjoittajatkaan ovat tarkoittaneet asiaa näin sovellettavaksi, vaan asian ydin oli, ettei ketään tuomita pelkkien huhupuheiden perusteella. Tuolloin ei ollut nykyisen kaltaisia rikoksentutkintamenetelmiä käytössä.
Todistajat ovat valitettavasti sokeita järjestönsä ongelmille ja ne heistä, jotka suhtautuvat kriittisesti, eivät uskalla mielipidettään kertoa. Tai jos kertovat, joutuvat vaikeuksiin ja lopulta jopa erotetuksi ja kartetuksi. On aika turhaa toivoa todistajilta kollektiivista mielenmuutosta, mutta heistäkin voi aina yksilöitä heräillä todellisuuteen. Lisäksi on tärkeää, että syylliset joutuvat vastuuseen, myös järjestö siitä, että se edistää hyväksikäytön peittelyä seurakunnissa.- Anonyymi
Järjestö on saanut tuomiota näiden rikosten peittelystä mutta mahtaako seura kääntää ne vain maallisten pahojen ihmisen tekemäksi vainoksi.
paljon jt-seura saanut pahaa aikaiseksi näillä teoillaan ja karttamisella ja henkisellä väkivallalla.
kun vain jäsenet ymmärtäisi ettei Raamattu edes opeta sellaisia asiota mitä seura opettaa.
- Anonyymi
Kaksi todistaa! Järjetön ajatus, Kokenut ihminen riittää. Kokemusta 50 v.
- Anonyymi
Rikostutkinta on pikkuisen kehittynyt parissa tuhannessa vuodessa. Enää ei tarvita silminnäkijöitä eikä kukaan raiskaisikaan kun ylimääräisiä on paikalla. Kai jehovissa mukana olevakin ymmärtää tämän, ei niin tyhmä sentään ole.
- Anonyymi
Mutta kun siellä Raamatussa niin lukee ja luvataan.
Raamatun pariin! - Anonyymi
Kyse ei välttämättä ole niinkään tyhmyydestä vaan siitä, että todistaja ei uskalla ajatella omilla aivoillaan ja uskoo sokeasti järjestön opetuksia ja raamatuntulkintoja. Jos järjestö sanoo, että raamattua pitää ymmärtää näin, rivijäsen ei sille mitään voi. Arvostelemalla joutuu vain porukasta ulos ja kartetuksi. Monet todistajat kuitenkin kipuilevat järjestön opetusten kanssa, eivätkä kykene niitä ymmärtämään tai pitämään oikeana. Monet heistä saavat myös rohkeutta lähteä seurakunnasta, vaikka sillä on kova hinta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905489Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553647Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j613005Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2981889- 471616
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441397Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363