...jos Juliusz Rommel olisi keskittänyt joukkojaan enemmän Puolan sisämaahan eikä lähelle Saksan rajaa?
Miten paljon kauemmin Puola olisi kestänyt natsi-invaasion edessä...
13
242
Vastaukset
- Anonyymi
Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin hyökkäys Puolaan alkoi pari viikkoa natsi-Saksan hyökkäyksen jälkeen, joten Puolalla oli vain rajallinen aika "kestää".
https://avalon.law.yale.edu/20th_century/ns074.asp- Anonyymi
Otat liiankin itsestäänselvyytenä, että Neuvostoliitto olisi tehnyt invaasion Puolaan siinäkin tapauksessa, että Natsi-Saksa olisi saanut takapakkia.
》Neuvostoliitto luultavasti aikoi lopulta mennä Itä-Puolaan lunastaakseen oman osuutensa saaliista. Se ei kuitenkaan ollut kiveen hakattu. Japanin ja Neuvostoliiton välinen laaja rajasota kesti syyskuun 15. päivään 1939 saakka, eikä Neuvostoliitto ollut missään nimessä valmis hyökkäämään Puolaan syyskuun puolivälissä. Neuvostoliitto marssikin tuolloin Puolaan nimenomaan Puolan heikon tilan takia. Jos puolalaiset olisivat torjuneet saksalaisia tehokkaammin, Neuvostoliitto olisi odottanut pidempään omaa hyökkäystään ja, riippuen siitä miten asiat olisivat edenneet, saattanut pidättäytyä kokonaan. Stalin ei ollut mitenkään kykenemätön pettämään Hitleriä.《
Alunperin englanniksi: 》The Soviets probably intended to eventually go into eastern Poland to claim their share of the booty. That wasn’t carved in stone, though. The Soviets were fighting a major border war with Japan through September 15, 1939, and they were by no means ready to attack Poland in mid-September. They went in at that time because of Polish weakness. If the Poles had held off the Germans more effectively, the Soviets would have waited longer for their own attack, and depending on the way things went they might have held off entirely. Stalin was by no means incapable of double-crossing Hitler.《
Samasta osiosta (Miksi puolalaiset sitten päihitettiin niin nopeasti?) löytyy myös useampi kohta liian lähellä rajaa taistelusta:
》<em>The Poles fought too far forward.</em> They put too much of their manpower into a hopeless fight for the Polish Corridor and important industrial areas near the German border. The Germans were able to cut a lot of those troops off and win the war before time and distance started to wear on the Panzers.《
》<em>The Polish high command cut itself off from its own army on September 7.</em> They were afraid of getting cut off in Warsaw, so they moved to another town. That town lacked the communication facilities necessary to deal with an army, so after the move the individual Polish armies were essentially on their own, without coordination. That was fatal against a fast moving opponent like the Germans.《
Dale Cozort
What If Poland Stopped the Blitz?
https://neverwasmag.com/2022/02/what-if-poland-stopped-the-blitz/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

https://neverwasmag.com/2022/02/what-if-poland-stopped-the-blitz/Mielenkiintoinen näkökulma, ei usein kuule.

https://neverwasmag.com/2022/02/what-if-poland-stopped-the-blitz/Tarkastelet aivan liian suppealla katsannolla asioita, mutta annettakoon kokemattomuutesi anteeksi, sillä tämähän on vain menneisyyden spekulointia niin kauan kun aikakone on keksimättä.
Mutta jos Jeesus olisi tuonut enkelisotajoukkonsa Puolan tueksi, olisiko Neuvostoliitto ja Saksa olleet pystyssä minuutin, vaiko peräti jopa vielä lyhemmän ajan, se jää arvoitukseksi, mutta ainahan spekuloida voi, kuten sanot sinäkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkastelet aivan liian suppealla katsannolla asioita, mutta annettakoon kokemattomuutesi anteeksi, sillä tämähän on vain menneisyyden spekulointia niin kauan kun aikakone on keksimättä.
Mutta jos Jeesus olisi tuonut enkelisotajoukkonsa Puolan tueksi, olisiko Neuvostoliitto ja Saksa olleet pystyssä minuutin, vaiko peräti jopa vielä lyhemmän ajan, se jää arvoitukseksi, mutta ainahan spekuloida voi, kuten sanot sinäkin."Tarkastelet aivan liian suppealla katsannolla asioita, mutta annettakoon kokemattomuutesi anteeksi"
Tarkastelet sellaisella katsannolla asioita, että aivosi näyttävät pudonneen, mutta annettakoon kokemattomuutesi anteeksi. Vaihtoehtohistoriallisia skenaarioita, etenkin sen kannalta mitä olisi vaadittu historian kulkemiseksi toisin ja mitä erilaisista päätöksistä olisi seurannut, käsittelevät monetkin sinua fiksummat.
Mitä Neuvostoliitto olisi tehnyt jos olisi vallannut Suomen? Mitä jos Suomen sisällissota v. 1918 olisikin kääntynyt punaisten voitoksi? Mitä jos Ruotsin Kaarle ei olisi ajanut Johann Patkulia maanpakoon saaden näin Puolan Augustusta ja Venäjän Pietaria liittoutumaan ja aloittamaan suurta Pohjan sotaa ja Suomi olisi säästynyt isoltavihalta? Entä jos Kansainliitto olisi puuttunut jämäkästi Mussolinin Corfu-invaasioon? Mitä jenkit olisivat voineet tehdä toisin voittaakseen Pohjois-Vietnamin? Sinulle tämä kaikki saattaa jäädä arvoitukseksi, mutta tuosta saisit rutkasti järkevämpää spekuloitavaa, niin eivät Jeesuksen enkelijoukot enää riivaa sinua. :)
TimesRadioHistory
https://youtube.com/@timesradiohistory?si=X5W7R_gFhfa2YLK6
The Alternate History Hub
https://youtube.com/@alternatehistoryhub?si=Y2EvM81Do142OF2n
Täältäkin löytyy muutama erittäin hyvä vaihtoehtoanalyysi:
The Armchair Historian
juontajana Griffin Johnsen
https://youtube.com/@thearmchairhistorian?si=06I87l6INx2UnhRO
P.S. Kielsit itseltäsi oikeuden spekuloida mitä olisi tapahtunut jos Neuvostoliitto olisi valloittanut Suomen. Mutta annettakoon sinulle anteeksi, että et osaa miettiä kommenttejasi loppuun asti. :)
-Vertigo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkastelet aivan liian suppealla katsannolla asioita, mutta annettakoon kokemattomuutesi anteeksi, sillä tämähän on vain menneisyyden spekulointia niin kauan kun aikakone on keksimättä.
Mutta jos Jeesus olisi tuonut enkelisotajoukkonsa Puolan tueksi, olisiko Neuvostoliitto ja Saksa olleet pystyssä minuutin, vaiko peräti jopa vielä lyhemmän ajan, se jää arvoitukseksi, mutta ainahan spekuloida voi, kuten sanot sinäkin.Suotakoon sinulle anteeksi kyvyttömyytesi käydä historiakeskustelua historiapalstalla. Katsopa mitä Wikipedia mainitsee puolalais-historioitsijoiden (!!!!!) suhtautumisesta Juliusz Rommelin rooliin puolalaisten puolustustaistelussa.
Kuvittele, Wikipedia! :)
》[Juliusz Rommel's] role during the September Campaign and after has been a subject of controversy.[10][11] 《
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Juliusz_Rómmel
Otan osaa. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tarkastelet aivan liian suppealla katsannolla asioita, mutta annettakoon kokemattomuutesi anteeksi"
Tarkastelet sellaisella katsannolla asioita, että aivosi näyttävät pudonneen, mutta annettakoon kokemattomuutesi anteeksi. Vaihtoehtohistoriallisia skenaarioita, etenkin sen kannalta mitä olisi vaadittu historian kulkemiseksi toisin ja mitä erilaisista päätöksistä olisi seurannut, käsittelevät monetkin sinua fiksummat.
Mitä Neuvostoliitto olisi tehnyt jos olisi vallannut Suomen? Mitä jos Suomen sisällissota v. 1918 olisikin kääntynyt punaisten voitoksi? Mitä jos Ruotsin Kaarle ei olisi ajanut Johann Patkulia maanpakoon saaden näin Puolan Augustusta ja Venäjän Pietaria liittoutumaan ja aloittamaan suurta Pohjan sotaa ja Suomi olisi säästynyt isoltavihalta? Entä jos Kansainliitto olisi puuttunut jämäkästi Mussolinin Corfu-invaasioon? Mitä jenkit olisivat voineet tehdä toisin voittaakseen Pohjois-Vietnamin? Sinulle tämä kaikki saattaa jäädä arvoitukseksi, mutta tuosta saisit rutkasti järkevämpää spekuloitavaa, niin eivät Jeesuksen enkelijoukot enää riivaa sinua. :)
TimesRadioHistory
https://youtube.com/@timesradiohistory?si=X5W7R_gFhfa2YLK6
The Alternate History Hub
https://youtube.com/@alternatehistoryhub?si=Y2EvM81Do142OF2n
Täältäkin löytyy muutama erittäin hyvä vaihtoehtoanalyysi:
The Armchair Historian
juontajana Griffin Johnsen
https://youtube.com/@thearmchairhistorian?si=06I87l6INx2UnhRO
P.S. Kielsit itseltäsi oikeuden spekuloida mitä olisi tapahtunut jos Neuvostoliitto olisi valloittanut Suomen. Mutta annettakoon sinulle anteeksi, että et osaa miettiä kommenttejasi loppuun asti. :)
-Vertigo"P.S. Kielsit itseltäsi oikeuden spekuloida"
Äläpä viitsi valehdella.
- Anonyymi
Se olisi kestänyt tarkalleen 2 viikkoa, kolme päivää, seitsemän tuntia ja 25 minuuttia pidempään. Tämä on tieteellinen tosiasia.
- Anonyymi
Mitäs yritit todistaa trollaamisellasi?
- Anonyymi
Sehän olisi päinvastoin helpottanut saksalaisia, ja Puola olisi kukistunut nopeammin.
- Anonyymi
Miten? :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten? :)
Salamasotahan perustui nopeaan puolustulinjojen murtamiseen ja vihollisen motittamiseen.
Siirtämällä joukkoja sisämaahan puolalaiset olisivat pelkästään helpottaneet Saksan etenemistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salamasotahan perustui nopeaan puolustulinjojen murtamiseen ja vihollisen motittamiseen.
Siirtämällä joukkoja sisämaahan puolalaiset olisivat pelkästään helpottaneet Saksan etenemistä."Siirtämällä joukkoja sisämaahan puolalaiset olisivat pelkästään helpottaneet Saksan etenemistä."
Ja levittäytymällä rajan tuntumaanko näin ei käynyt? :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244402
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333503Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543394Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203328Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232920Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282670Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142165Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774