Minne se mies lähti ei ole näkynyt..
Muistan sen patalaukun
3
188
Vastaukset
- Anonyymi
Ei sillä enää elänyt, kun kansa siirtyi muovikasseihin. Meni varmaan töihin jonnekin.
- Anonyymi
Muistan myös ko liikkeen. Ostin sieltä vedettävän matkalaukun joka on nähnyt monta maata. Sanoivat että kestää ja niin on kestänyt liki 20v 🧡
- Anonyymi
Ostin sieltä American Tourister käsimatkatavalaukun jolla piti olla ikuinen takuu. Ei ollut. Vetokahva tuppasi juuttumaan pitkälle ja sen kanssa piti aina jumpata koneeseen mennessä. "Korjasivat" siten että toisesta varresta poistettiin juuttuva osa ja kahva kletaji sen jälkeen.
Seuraavaksi toinenkin varsi alkoi juuttumaan ja taas sai hakata ja retuuttaa portilla. Patalaukkua ei silloin enää ollut ja korjaus jäi tekemättä.
Lopulta vetoketju alkoi pettämään, eikä sillä enää oikein arvannut matkustaa, kun käsimatkatavaroitakin alettiin nappaamaan portilla ruumaan, enkä tosiaankaan halunnut että se aukeaa jossain kentällä kun paiskovat laukkuja.
Hain kirpparilta vitosella ehjän laukun ja taas mennään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244772
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333553Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543444Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232950Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint142370Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142185Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774