Olen syntynyt varmaan vääränä aikana, vääränä henkilönä tähän maailmaan. Jo lapsena koin itseni ulkopuoliseksi, en saanut luotua kaveruus- ja ystävyyssuhteita, en osannut olla oma itseni ja luonteva. Yhteys vanhempiinikin oli pintapuolinen, ei aito rakkaus-kiintymyssuhde. Aikuisena mukaan nousi vahvasti alkoholi ja humala. Ihmissuhteet olivat seksisuhteita ja lyhytaikaisia. Myöhemmin koetin raitistua ja olen saanutkin olla suurelta osin selvinpäin ja parisuhdekin on, pitkä. Silti koen olevani vääränlainen huono puoliso, ja yhtään kaveria tai ystävää ei ole. Toinen vanhemmistani on kuollut, toinen muistisairas. Nyt alkaa lähestyä jo eläkeikä. Työelämäkin on ollut sattumaa ja sanelua, mitään syvää mielenkiintoa nykyiseen työalaan ei ole, se on palkkatyötä vain. Työkavereihin en osaa olla rennolla asenteella, ja pomoja jännitän edelleen. Terveys ja kunto alkavat väkisin rapistumaan vaikka koetan kuntoilla. Kun katsoo kuvaansa peilistä, huomaa miten sitä onkaan vanhentunut. Nyt sitten jo miettii eletyn elämän saldoa ja totean että surkeasti on tullut elettyä ja kaikki valunut hukkaan. Takaisin ei nuoruutta ja komeutta saa enää, eikä muutakaan sieltä. Nykyinen aikakausi on muutenkin ahdistava ja outo, ja kanssaihmiset tuntuvat aiempaa töykeämmiltä. Tuntuu että ei enää haluttaisi elää kovin kauaa, kun luontokin tuhoutuu, ainoita henkireikiä enää.
Aina yksinäinen, vaikka en ole yksin.
8
401
Vastaukset
- Anonyymi
Jokaisella tai useilla on tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Luen rivien väliästä että et ole tullut kuulluksi ja nähdyksi kotona. Lapsuudessa koetut asiat seuraavat ihmistä läpi elämän niin ne positiiviset kui negatiivisetkia asiat. Sanot kokevasi olevasi vääränlainen puoliso. Onko taustalla pelko hylätyksi tulemisesta ja siitä ettei kukaan voi rakastaa sinua,koska et saanut rakkautta vanhemmiltasi? Silloin kun ihminen voi huonosti niin sitä löytää vaan negativisuutta kaikesta.
Nuoruutta ei voi saada takasin,mutta voi miettiä mitä voi tehdä jotta voisi paremmin. Koskaan ei ole liian myöhäistä hakea apua. Se ensimmäinen kerta voi aukaista silmät ja lukot kehossa. Itsekin luulin että elämä ei voi muuttua keski-ikäisenä. Omalla kohdalla voin sanoa sen olevan mahdollista.
Tsemppiä. Hei,
Hyvä, että kirjoitit tänne. Vertaistuki voi olla hyvä voimavara, mutta joskus voi olla tarpeen keskustella myös ammattilaisen kanssa. Keskustelu vertaisen tai ammattilaisen kanssa voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia.
Ohessa tiedoksi matalan kynnyksen auttavia tahoja, joihin voit halutessasi olla yhteydessä:
- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi MIELI Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Lisäksi ma ja to klo 15–21 sekä ti ja ke klo 15–19 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.
Tukinetissä on lisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Ryhmiin osallistuminen voi myös lievittää yksinäisyyttä.
Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
Keskusteluapua kriisissä on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös:
- MIELI Kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin MIELI Kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata- Anonyymi
Yksin synnyit tänne, yksin lähtevä oot. Liekö Eino Leinon riimitystä. On lohdullista, että aikakello tikittää minunkin kohdallani.
Olen tehnyt helpommaksi poistumiseni. Maksan tutulle kaverille, että vie uurnani sovittuna aikana seurakunnan hautausmaa suntiolle.
Hän myös peittää uurnakoloni, etteivät myyrät siihen putoa. Noituisivat, että olipas huolimaton hauturi.
Maksan seurakunnalle, että vievät jonkin kukan kiveni eteen.
. vanahamies. - Anonyymi
Kuulostat aivan tavalliselta suomalaiselta. Itse asiassa kaikkialla maailmassa juuri tuollaiset tuntemukset ja ajatukset ovat hyvin yleisiä.
Kuuntele Eckhart Tolle:a hän puhuu tuollaisista asioista usein tosi hauskasti niin että naurattaa. - Anonyymi
Itseäni harmittaa kun henkireikänä on myös ollut mopoiästä asti luonto ja luonnossa liikkuminen. Rakastamani hienot metsäalueet jotka olivat hyvin vaihtelevia ja mielenkiintoisia, on vuosien kuluessa kaivettu soramontuiksi. Nyt on jo enimmäkseen monien kilometrien mittaisia soramonttuja vain. Välissä kivenheiton pituisia metsäkaistaleita, jotka nekin on ynyt lähes kaikki kaadettu. Pitäisi kai muuttaa jonnekin, mutta en ole löytänyt sopivaa taloa vaikka olen pari vuotta katsellut.
- Anonyymi
Oon köyhä laulaja mä vaan...syksykin lähenee. Joulua en ole vuosiin viettänyt.
- Anonyymi
Luonto ja siellä liikkuminen on tärkeää ja ilmaista.
Löytää joka paikasta kohtalaisen läheltä kauniissa Suomessa.
Kovin moni ei vain hoksaa tätä yksinkertaista totuutta.
- Anonyymi
Mulle näyttäytyy, että sä oot selvinnyt paljon sellaisesta, mitä ei usein edes huomata. Et oo ollut rikki, vaan yksin. Se on eri asia, mutta paljon vaikeampi.
Voisiko olla niin, että sä et elänyt väärin, vaan sä elit niin kuin osasit niillä eväillä, jotka sulla silloin oli? Eihän silloin ollut näkyvillä sitä mitä nyt mietit.
Jos sä katsoisit elämääsi sen kautta, missä sä oot ollut rehellisin itsellesi, vaikka ne hetket olisikin sattuneet, niin mitä sä silloin näkisit?
Moni löytää elämänsä tärkeimmän merkityksen vasta eläkkeen kynnyksellä. Ei siksi että kaikki ratkeaisi, vaan koska silloin uskaltaa katsoa asioita suoremmin. Ja silloin yhteys voi syntyä, vaikka vasta nyt.
Ei kaiken tarvitse muuttua. Mutta jos jokin pieni kohta saisi uuden merkityksen, se voi riittää siihen että tämä loppumatka tuntuu enemmän elämältä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k2264014Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin
Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän382423Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella
👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h451969Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?
Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop4541821Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn431770Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.931626Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!
Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh211292Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!
Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A321054Mitä metsaman tuottaa
Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit1201033Korvasiko kaupunki Morkon talon?
Tän missä oli joku vesivuoto talon ulkopuolella? Vai miten saaga päättyi?9994