Alueen levottomuus keskittyy poliisin mukaan Myyrmannin kauppakeskuksen ympäristöön, esimerkiksi Paa

Anonyymi-ap

Alueen levottomuus keskittyy poliisin mukaan Myyrmannin kauppakeskuksen ympäristöön, esimerkiksi Paalutorille, Iskostorille ja aseman alueelle. Näitä kulmia meidänkin partiomme lähtee kiertämään.

Poliisiauto pysäköidään Myyrmäen asemalle valvontakameroiden suojaan. Aseman ulkoportaikosta löytyvät ensimmäiset julkijuopottelijat.

– Eihän me kaljaa juoda, kuuluu Ritamaan retorinen kysymys.

Miehet suostuvat sopuisasti poistumaan paikalta.

Kuljemme Myyrmäki-talon läpi Paalutorille, jossa majaansa pitää ”vakioporukka”. Osa poistuu pikaisesti poliisin saavuttua, osa jää juttelemaan. Istuskeleva nainen esittelee muovista pulloa Martikaiselle. Hän ilmoittaa juoneensa tänään vain vissyä.

Paikallista Risto Pottosta harmittaa Myyrmannin ovien edustalla tapahtuva tupakointi. Alue sotketaan hänen mukaansa säännöllisesti tumpeilla, ja sisälle joutuu kulkemaan savuverhon läpi.

Torin ympäristön levottomuudesta ja huumekaupastakin hän on tietoinen. Jos sitä ei lasketa, on Myyrmäki hänen mielestään hieno alue.

Parin sadan metrin päässä Paalutorilta asuva Pottonen sanoo kohtaavansa alueella säännöllisesti ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa voi jäädä rupattelemaan tai vaikka kahvittelemaan.

Myyrmannissa asioineelle Risto Pottoselle alueen ongelmat ovat tuttuja.
Myyrmannissa asioineelle Risto Pottoselle alueen ongelmat ovat tuttuja. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Myyrmannin toisella puolella Iskostorilla on tänään rauhallista. Usein poliisi kohtaa torilla häiritsevästi käyttäytyviä ihmisiä, jotka se poistaa paikalta.

Ihmisten poistaminen aiheuttaa kuitenkin ongelman, jota Heikkilä kutsuu ikiliikkujaksi. Kun häiriökäyttäytyjät poistetaan, siirtyvät he johonkin toiseen paikkaan.

Kun Iskostorin alueelta on häädetty ihmisiä, ovat he siirtyneet lähemmäs asuintaloja, mistä puolestaan on valitettu poliisille. Ongelmaa on mahdotonta ratkaista täysin.

– Ihmisillä on kuitenkin oikeus olla jossain, Martikainen sanoo.

Heikkilän mukaan poliisi keskittää resurssinsa oikeasti häiritsevästi käyttäytyviin ihmisiin. Ketään ei voida poistaa julkiselta paikalta sen perusteella, miltä tämä näyttää tai kuulostaa, jos käytös ei ole häiritsevää.

– Onks teillä poliisimerkkiä?

Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon pelipaitoihin sonnustautuneet lapset lähestyvät partiota Liesikujan pysäköintitalon alaovella.

Ilmeisesti pojat haluaisivat poliisin jakamia keräilykortteja. Niitä ei tänään ole antaa. Ensi kerralla, pojille luvataan.

Olemme saapuneet tarkastamaan pysäköintitaloa, sillä se on huumeidenkäyttäjien suosiossa. Martikaisen mukaan monikerroksisen ja hämärän rakennuksen sisätiloissa kaupataan aineita.

Paikan huonon maineen ymmärtää välittömästi porraskäytävään astuessa. Portaikossa lojuu eritteitä ja roskaa. Haju on kammottava. Seinät ovat graffitin peitossa ja ikkunoita on rikottu. Neulojakin löytyy.

0

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        233
        4169
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        112
        2634
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        40
        2380
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        81
        1436
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        116
        1426
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        48
        1169
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        78
        1087
      8. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        963
      9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        936
      10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        58
        921
      Aihe