Käytöstapoja ei ole enää olemassakaan puhumattakaan arvostusta yhteiskuntaamme kohtaan.
Tämä meidän yhteiskuntamme on rääkätty viimeiseen saakka. Kukaan ei kunnioita enää hyviä tapoja puhumattakaan toista ihmistä.
Hallitus on tekevinään "oikeita" ratkaisuja velan taittamiseen uutta velkaa tekemällä.
Juhla puheita pidetään ja kannustusta syljetään suusta ulos.
Kokoomus rykii ja puhkuu kannatustaan kun se on laskemassa omien toimien myötä persujen myötävaikutuksella. Henki on kuulemma hyvä hallituksessa vaikka muuta riveistä kuuluu.
Karmeat leikkaukset tehty ja kansan olisi kaikki skeida hyväksyttävä ilman nurinoita.
Orpon sanojen mukaan meidän pitäisi olla tyytyväisiä.
Hyvät tavat olisi syytä ottaa käyttöön myös päättäjien keskuudessa. Elämme sivistysvaltiossa jossa on demokratia ja saamme arvostella päättäjien toimintaa niin työssään kuin vapaa aikaan jos örvelletään julkisella paikalla kännissä.
Joten lähtekää siitä päättäjät että toimitte hyvien käytöstapojen mukaan niin työssä kuin vapaallakin. Tuo ainainen nurina "edellinen hallitus", vaihtakaa levyä ja huolehtikaa tasapuolisesti yhteiskuntamme hyväksi.
Äänestäjiltä saatu valtakirja ei ole itsestään selvyys.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Turhia puheita pidetään ja yhteiskuntamme viedään syvemmälle suohon.