Kun entinen helluntailainen näki valon ja se valo ei ollutkaan kadotuksen liekki

Kylläpä sitä ihminen voi muuttua, vaikka kuvitteli jo kaiken ymmärtäneensä.
Olen ollut vuosikymmeniä vanhan liiton helluntailainen. Sellainen, joka tiesi tasan missä raja kulkee ja kuinka vähällä ihmiset joutuvat tuonelan tulille. Olin varma, että pelastus on kuin harvinaisen kallis käsintehty huonekalu. Vain harvat saavat sen kotiin asti, ja muut jäävät kylmälle kuistille.

Mutta sitten… luin täältä palstalta keskustelua universalismista. Siinä se “rähinämummo” kirjoitti isolla kädellä, kuinka tämä oppi muka on “UT:n vastainen” ja että siihen nojataan “YHTEEN jakeeseen, 2. Kor 5:19”

Ja minä vanha tiukkapipo ajattelin, että katsotaanpa nyt tämä jae.
Ja kun katsoin, en enää nähnyt vain yhtä jaetta. Sieltä alkoi aueta kokonainen kudelma:

“Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei KUKAAN, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16)

“Ja minä, kun minut ylennetään maasta, vedän kaikki luokseni.” (Joh. 12:32)

“Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa.” (1. Kor. 15:22)

“Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.” (Room. 11:32)

Eikä siinä vielä kaikki. Nuo eivät ole yksi jae vaan kokonainen virta.

Rähinämummon listassa oli kaikenlaista värikästä karikatyyriä: ei parannusta, ei pyhitystä… pyhät ja pahat samalla viivalla…

Mutta Raamattu ei kuvaa Jumalan rakkautta näin lapsellisen karnevalistisena. Se ei sano: “tehkää syntiä, ei väliä” vaan että “missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5:20). Armo ei kumoa pyhitystä, mutta se ei myöskään ole ehtosopimus, jonka ihminen voi rikkoa niin että Jumala rikkoo lupauksensa.

Minä heräsin siihen, että mummon maailmankuva on itse asiassa pienempi kuin Jumalan valtakunta. Hän pelkää, että jos armo on oikeasti kaikille, koko hänen rakentamansa hengellinen torni romahtaa. Mutta se torni ei olekaan Jumalan valtakunta. Se on ihmisten tekemä järjestelmä, joka tarvitsee “me vastaan he” asetelman.

Universalismi ei sano “elä miten lystäät” se sanoo “Kristus on kaiken keskus, ja hänen rakkautensa voittaa lopulta kaiken vastarinnan”. Sillä jos Jumala on todella kaikkivaltias ja hänen tahtonsa on pelastaa kaikki (1. Tim. 2:4), kuka voi sen estää?

Minulle tämä oli todellinen ilosanoma. Ei enää pelon kautta eläminen. Ei enää rajattua pelastusta, jossa Jumala on kuin nirso keräilijä, joka poimii vain tietyn väriset helmet. Nyt näen, että jokainen on hänen kädessään. Ja kun hän sanoo “minä teen kaiken uudeksi” (Ilm. 21:5), hän tarkoittaa todella kaikkea.

Rähinämummo voi jatkaa listojensa kirjoittamista, mutta minä en enää pelkää niiden ääniä.
Olen nähnyt sen, mitä Paavali tarkoitti: “Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa” eikä se ole yksi irrallinen jae, vaan koko evankeliumin sydän.