Kesäkuun puolivälissä mikkeliläisen Suonsaarentie 31:n asukkaat kerääntyivät pihamaalleen kuulemaan, että kaupunki irtisanoo heidän vuokrasopimuksensa vuoden lopussa.
Yksi lähtijöistä on Mika Ahonen.
– Se on suoraan sanottuna perseestä. Eihän ihmisiä kuulu ajaa omasta kodistaan minnekään pakolaisten takia.
Myös Satu Laakso otti tiedon vastaan huonosti.
– Meni todella vahvasti tunteisiin. Ensin pitäisi ajatella suomalaisia ja sitten vasta muita.
Kaupungin näkökulmasta vastaanottokeskus tuo alueelle elinvoimaa: 15 työpaikkaa ja uusia asukkaita, jotka ostavat ruokansa paikallisista marketeista.
– Valtion rahoja tulee alueelle merkittävä määrä. Toki ymmärrämme, että onhan se suru kun joutuu vaihtamaan kotiaan.
Ps. Valtion rahat = LISÄÄ VELKAA
Yksi lähtijöistä on Mika Ahonen.
– Se on suoraan sanottuna perseestä. Eihän ihmisiä kuulu ajaa omasta kodistaan minnekään pakolaisten takia.
Myös Satu Laakso otti tiedon vastaan huonosti.
– Meni todella vahvasti tunteisiin. Ensin pitäisi ajatella suomalaisia ja sitten vasta muita.
Kaupungin näkökulmasta vastaanottokeskus tuo alueelle elinvoimaa: 15 työpaikkaa ja uusia asukkaita, jotka ostavat ruokansa paikallisista marketeista.
– Valtion rahoja tulee alueelle merkittävä määrä. Toki ymmärrämme, että onhan se suru kun joutuu vaihtamaan kotiaan.
Ps. Valtion rahat = LISÄÄ VELKAA
Vastaukset 51
Vanhimmat
sama helsingin konalassa
Asun länsi-Helsingissä kaksiossa Saton asunnossa. Pystyn juuri ja juuri itse maksamaan kalliin vuokrani., vaikka olen ihan kokopäivätyössä. Talossa jossa asun on 10 kpl isoa 4h+k+saunallista asuntoa, joissa vuokra on yli 1.300 euroa. Enää yhdessä näistä asunnoista asuu suomalainen perhe, lopuissa asunnoissa asuu somaleita. Vuoden sisällä neljä suomalaisperhettä on muuttanut pois, koska heillä ei ollut enää varaa asua niin kalliilla vuokralla. Somaleilla näyttää hyvin olevan varaa asua niissä, lisäksi heidän muksuilla on hienoja pyöriä, sähköpotkulautoja ym härpäkkeitä.
Neljä vuotta sitten kun muutin taloon se kuului toiselle vuokranantajalle, eikä talossa asunut yhtään somaliperhettä. Silloin kaikki oli siistiä, pihat, raput ja roskikset oli aina viimeisen päälle siistejä. Nykyään porraskäytävät ja roskikset ovat aivan törkeässä kunnossa. Lehtiroskiksessa on käytettyjä vaippoja ym sinne kuulumatonta roskaa. Sohvat ja muut pois heitettävät tuodaan roskakatokseen, vaikka lähin Sorttiasema on noin kilometrin päässä. Kaikki tämä näkyy kohonneissa vuokrissa.
Vituttaa mihin suuntaan ollaan menossa, kohta täytyy itsekin harkita muuttoa, koska taloyhtiötä ei kiinnosta pätkän vertaa mitä nämä kulta-asukit puuhastelee.
Heidät luokitellaan parhaaseen A-ryhmään vaikka elätetään meidän verovaroilla. Isot ja parhaat asunnot menevät heille.
Helsingissäkin kaksi isoa saunallista asuntoa on palanut, koska eivät sauno, mutta pitävät sitä vaatevarastona. Valitettavasti samalla paloi perheenkin miehiä lukuun ottamatta.
Touhu ON sairasta kaikin puolin. Suomen politiikka ja asiat on hoidettu päin persettä..
Hyvä että edes PS yrittää saada järkeä tähän mielipuoliseen touhuun!
Vai haluaako joku pahvipää oikeasti, että ruotsin malli toteutuu meillä, kuten nyt näyttää käyvän?
PS (h-a erityisesti) on se joka nuoleskelee näitä "puhtaita arjalaisia" ja harjoittaa väestönvaihdosta muiden ohella
sen takia he siitä väestönvaihdoksesta jo osasivat puhua ennen näitä tapahtumia ...nyt tilaisuus syyttää muita tästä aikaansaannoksestaan kuten aina ennenkin ovat tehneet.
Kun ensikisi rientää syyttämään muita niin oma syy jää varjoon ja koska arvio suomen älykkyysosamäärästä laitetaan tietylle tasolle retoriikan avulla homma käy kuin vettä vaan..
Sitä tapahtuu suomi perheessäkin. Huolimattomuutta.
Juuri näin.
Totta!
Suomessa vain suomalainen on köyhä, pakolaiset ovat Keskituloisia ja tuon pakolaisten elatuksen maksaa mm köyhä suomalainen.
Helvetin sairasta touhua ajaa suomalaiset katuojiin etelän tunkeilijoiden tieltä. Se rupeaa olemaan oikea kapinan ja Kansan nousun paikka.
On ihan oikein, että suomalaisten asunnot annetaan matuille. Kansan hyväksynnän asialle osoittaa kiistattomasti se että SDP:n kannatus nousee nousemistaan ja perussuomalaisten putoaa.
Gallup johtaja..hah ha! missähän Hakaniemen puoluetoimiston sauna illassa tehty.
Ja tuo äänikuningatar LII.. KUSETUKSEN KUSETUS!
Yhdenkään suomalaisen ei pitäisi muuttaa murjaanien takia. Hiekkakuopan reunalle koko sakki...
siis eliittikansan vahvat kestävät arjalaiset? eihän se käy päinsä heitä pitää pokkuroida.
Jos ei ruoat kelpaa annetaan ruokasetelit parhaimpiin gourmet ravintoloihin...kunhan jaksavat loppuun asti.. olen suomalaisen ajatusmaailman tulkitsija
Niinkuin persutkin. Samaan ojaan
Työttömistä sakotetaan kuntaa mutta mamuosta sen sijaa valtio ja EI jakaa rahaa
No jokos aukee silmät! lampaat!
ois kiva olla puhdas kestävä arjalainen niin sais liikkua julkisillakin ilmaiseksi
Kysy hallitukselta.
Yks puolue jo puhunut vuosia tästä!
On todellakin. Ainoastaan Perussuomalaiset on Suomen ja suomalaisten asialla. Ei kukaan muu.
ei enää ole suomalaisia kun väestönvaihdos tapahtunut ...siitähän tämä puolue varoitti ja syytti jotta saisi itse toteuttaa sen niin ettei sitä huomattaisi heidän syykseen.
Ei ole niin vaikeaa ymmärtää kaikkea hulluutta pitää vain hetken silmäillä ja sen näkee ...hulluus nimittäin paljastaa itse itsensä..aina
Puhelin ei riitä. Missä teot ?
Persujen puolella.
Minä nän joka päivä paljon suomalaisia.
Lähde on syytä mainita, että faktan voi sieltä tarkistaa. Muuten kirjoitus voidaan pitää valheena.
Me jäämme toiseksi
https://yle.fi/a/74-20175828
"Mikkelin kaupunki vuokraa 18 rivitaloasuntoa vastaanottokeskuksen käyttöön. Nykyisten vuokralaisten on etsittävä uudet kodit."
Jo pitää persukin Ylen uutista totena.
Luulin että Suomessa ei saa syrjiä syntyperän perusteella, näköjään alkuasukkaita saa syrjiä kolonialistien hyväksi.
Eipä valkoisille makseta hamerahojakaan.
Turha valittaa. Kyllä kaupunki varmaan järjestää ilmaiset teltat kamiinoilla suomalaisille. Suomalaisen tulee väistää matuja kadulla. Jonotustilanteissa suomalaisen tulee aina päästää matut edelle. Kelan harkinnanvaraisia tukia pitää pääsääntöisesti myöntää vain matuille.
niin ja jos leipä loppuu niin saahan noista puupelloista varmaan vielä pettuleivän aineksetki
Kelan ryöstö
Kaikki perustuu siihen että Kela maksaa
Mm Helsingissä 80 % väestön kasvusta om maahanmuuttajia eli n 10 000 vuodessa
Eikä tämä maksa helsingille mitään
Päinvastoin kun kela maksaa vuokrat sos tuet niin se on pelkkää tuottoa Helsingille
Eikä suomalaisten tarvitse ihmetellä.mihin valtion rahat menee
Pitäisiköhän hieman ryhdistäytyä ja katsoa hieman ketä äänestää .
Mitä sitten.
kunnat ottaa neitä, koska kunta saa tuo rahaa tullessaan vaitiolta,
uli uli persu uli
Aivan mahtavaa, kantikset ulos ja kehitysmaamuslimit tilalle…
Näin se homma etenee…
tottakai...he ovat perustaneet yrityksiä eniten ja tuovat tuottoa suomelle!
Nyt suomipoikakin tietää mikä on baklava ei ennen sitä..nyt ei enää näytä tyhmältä turkin aurinkomatkalla.
onko se tukka hyvin lisko ?
Ukrainalaisia voidaan auttaa, mutta ei holtittomasti lisääntyviä kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIA!
holtiton on suomalaisessa perspektiivissä yksi lapsi enemmän kun lapseton pari joka viisaasti tajuaa suunnitella. Lapset pelastavat tämän maan heillä sentään vielä järki päässä!
Suomalaisten lapset juoksee holtittomana yksin kaduilla ja ostoskeskuksissa ja syö karkkia kun ei haluu muuta. Sivistys tulee sieltä jossa kulttuuri on fiksua. Suomi sivistykseen !!! POIS VIHASTA SAASTASTA JA SODISTA!!
VTTUUN suomenliput ku paremmat liputki liehuu jo taivaalla suomen aivopesun mukaisesti. Parhaat asunnot seuraavaks valitulle kansalle ja suomalaiset vttuun kuka niistä välittää ku voidaan valita...
vahva kestävä arjalaisväestö jollaisia mekin haluaisimme olla.. luuserit vaa estää ...väestönvaihdos globalisti- eliitin suunnitelman mukaisesti..Bravo suomen elitisti globalistit kun arvioitte oikein suomen kansan älykkyysosamäärän!
Minä laitan taloni pihalle somalian lipun, turkin lipun ja venäjän lipun.
Suomi ehdottomasti Venäjän haltuun, kiitos ! Venäjällä ei haittamaahanmuuttoa paapota.
Kyllä. Oikeastaan pohjois-korea alkaa kuulostaa yllättävän hienolta maalta tähän ns vapaaseen ja demonkrasttiseen suomeen verrattuna.
Uskomatonta
Päättäjät pitää kansaa pilkkanaan ja oikeen naureskelee räkäsesti päälle. Tämäkin unohtuu muutaman päivän päästä ja kansa maksaa minkä jaksaa. Hieno maa?
Mitä täällä tapahtuu. Onko kaikki tulleet hulluksi?
Kenen älynväläys.?mielenosoitusta krhiin ja kunnan talolle.paikallislehteen juttu.
Siis 10 vuotta sitten matut toivat kuntiin valtion rahaa oliko 3 vuotta ja sitten muuttavat suuriin kaupunkeihin , kun valtion maksut loppuvat 🤔
tämä sama keskustelu käydään edelleen kuin silloin 🤣 se kunnan johtaja jatkaa samaa puhetta 🤣🤣🤣
Ruotsissa oli silloin hyvä esimerkki kunta, kun eivät lähteneetkään suuriin kaupunkeihin vaan heitä muutti lisää kuntaan ja silloin kunnan talou sromahti kun valtio ei maksanut kun sen 3 vuotta erityistukia
Miksi muslimit ei mene esim Saudi-Arabia jossa on 4,5 miljoonaa vierastyöläistä
Entä quatar 3 miljoonaa vierastyöläistä
Entäpä arabi emiraatit 8 miljoonaa vierastyöläistä