Olin lähellä

Olin lähellä pommien räjähdyspaikkooja.
Tällaisessa tilanteessa tule mieleen: kukaan ei ole turvassa terrorismilta.
Siksi jokaisen on olta aktiivinen ilmiön poistamiseksi.
Niin, mitä tavallinen kansalainen voisi tehdä?
Yleisesti ottaen ei juuri mitään. Mutta kuitenkin olisi syytä kiinnitää huomiota kanssamatkustajiin ja kaikkee mikä poikeaa normaalista ja tehtä ilmoitus viranomaisille, kännykkäkamerat ja muutki kamerat ihan paikallaan silloin, kannatta ottaa kuva.
Viranomaisten voimat eivät riitä täisissa tapauksissa, siksi jokaisen on asallistuttava edes nanopanoksellaan.
Tällainen on pirullisempaa kuin perenteinen sota,,ei osaa millään valmistautua, kun isku tapahtuu.
Kohta MM kisat Hesassa , kanattaa olla valpaana.
3299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ihmiset ovat tottuneet asumaan kaupungeissä eikä niillä ole luontaisia vihollisia ollut.
Itse en kyllä pakkautuisi näihin paikkoihin missä on paljon ihmisiä koska siellä et voi puolustautua jos jotain sattuisi.
Ihminen on yhtä arvaamaton kun muutkin eläimet enkä luottaisi ihmisten inhimillisyyteen.

Äänestä
  • toimii tunteiden, vaistojen, käskyjen tai minkä tahansa aatteen tai uskonnon tai uskomuksen mukaan.

    Jos ihminen käyttäisi järkeään, niin hän ei tappaisi ketään eikä mitään missään ja eläisi onnellisena ja iloisena syömällä kiviä ja juomalla vettä lammikoista ja kuolisi pois luonnollisesti ja sillä sipuli.

    Pitäisi huolen ensin itsestään ja rakastaisi muita kunnes haihtuisi savuna ilmaan aiheuttamatta kärsimyksiä tai kustannuksia läheisilleen tai yhteiskunnalle tai maailmalle.

    Äänestä

Siksi jokaisen on olta aktiivinen ilmiön poistamiseksi.
Niin, mitä tavallinen kansalainen voisi tehdä?

sinäkin vaan syöt pöpkornia sohvalla ja katselet ihannoiden usan&eglannin öljyn valloitus retkijä,etkä ilmeisesti ymmärrä että sodan perus sääntö nro 1 on että terorri kohdistetaan ensi siaisesti siviilejä vastaan. tulella tulta vastaan you know.

niin mitä tavallinen ihminen voi tehdä? jos nimimerkistä päätellen olet jo kuudenkympin ja kuoleman välillä,niin olisit tehnyt IM-iskun kalastajatorpalle vaikka eilen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies60_ kirjoitti:

Olin lähellä pommien räjähdyspaikkooja.
Tällaisessa tilanteessa tule mieleen: kukaan ei ole turvassa terrorismilta.
Siksi jokaisen on olta aktiivinen ilmiön poistamiseksi.
Niin, mitä tavallinen kansalainen voisi tehdä?
Yleisesti ottaen ei juuri mitään. Mutta kuitenkin olisi syytä kiinnitää huomiota kanssamatkustajiin ja kaikkee mikä poikeaa normaalista ja tehtä ilmoitus viranomaisille, kännykkäkamerat ja muutki kamerat ihan paikallaan silloin, kannatta ottaa kuva.
Viranomaisten voimat eivät riitä täisissa tapauksissa, siksi jokaisen on asallistuttava edes nanopanoksellaan.
Tällainen on pirullisempaa kuin perenteinen sota,,ei osaa millään valmistautua, kun isku tapahtuu.
Kohta MM kisat Hesassa , kanattaa olla valpaana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu