varastettua ruoka-apua annetaan vain terroristien tukijoille.
Ennen 7.10.2023 terrori-iskuja Hamas oli hamstrannut tunneliverkostoihinsa noin 600 miljoonaa euroa käteistä. Tulot kertyivät tuolloin lähinnä veroista ja tullimaksuista sekä Qatarin ja Iranin islamistihallinnon maksamista avustuksista. Terroristijärjestön tukemiseen on BBC:n mukaan osallistunut myös Egyptissä kotipaikkaansa pitävä Muslimiveljeskunta, jonka vuosittaisesta budjetista on siirretty Hamasille kymmenen prosenttia.
Israel on syyttänyt Hamasia siitä, että se varasti viime kevään tulitauon aikana toimitettuja avustuksia. Hamas kiisti asian, mutta BBC:n lähteet Gazassa kertovat kuitenkin, että Hamas kaappasi tuolloin merkittävän määrän apua.
Kolmea lasta elättävä leski, Nisreen Khaled, kertoi BBC:lle:
– Lapseni itkivät nälkäänsä ja myös nähdessään naapurissa asuvien Hamasin tukijoiden saavan ruokapakkauksia ja jauhosäkkejä.
Sellainen Hamas.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.