Työkyvyttömyyseläkkeellä on ihanaa!

Saan 987 euroa takuueläkettä ja 500 euroa kuussa eläkkeensaajan asumistukea 710 euroa kuussa(sisältäen sähkö, vesi ja kotivakuutus) maksavaan rivitalokaksiooni. Lähi prismaan matkaa kävellen sellainen 13 minuuttia ja bussipysäkille minuutin vähemmän jolla pääsee vaikkapa keskustaan juomaan lonkeron tai parikin kaverien kanssa tai vaikkapa pride tapahtumaan.

Eilen vehreällä takapihallani grillasin kaasugrillilläni ystäväpariskunnan kanssa makkaraa, halloumia, pihviä sekä grillikasviksia, lisänä keitettyä Suomalaista perunaa, paria eri salaatinkastiketta, salaattia, sinappia, ketsuppia ja perunasalaattia.

Jälkiruuaksi olin tehnyt meille kesäkakun Suomalaisilla mansikoilla.

Oli kyllä hyvää.

Kiitos veronmaksajille että saan nauttia nyt elämästäni täysin rinnoin, aikaisemmin elämäni oli todella vaikeaa mutta olen sen arvoinen että jatkossa ei ole huolta toimeentulosta!
47408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Onko kiva olla tukipummi?

Äänestä
  • Aikamoista vihapuhetta, olen työkyvyttömyyseläkkeellä(lääkärien jopa kelan lääkärien mukaan työkyvytön) enkä mikään idealoginen työtön.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Aikamoista vihapuhetta, olen työkyvyttömyyseläkkeellä(lääkärien jopa kelan lääkärien mukaan työkyvytön) enkä mikään idealoginen työtön.

    vai asumistukea... että RKP-STALINISTIEN EDES TYÖKYVYTTÖMIEN TUKI EI RIITÄ EDES asuntoon !!!

    NYT KANSA VAATIMAAN-

    RKP HELVETTIIN !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Aikamoista vihapuhetta, olen työkyvyttömyyseläkkeellä(lääkärien jopa kelan lääkärien mukaan työkyvytön) enkä mikään idealoginen työtön.

    Saat 500€ eläkkeen saajan asumistuke, mikä tuo reilu 700€ sitten on.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Saat 500€ eläkkeen saajan asumistuke, mikä tuo reilu 700€ sitten on.

    Todelliset asumiskulut. Asumistuki kattaa niistä vain sen oliko nyt 80%, muu on hommattava muualta. Prosenteissa jopa vähemmän, jos asunto on kovin kallis.

    Toimeentulotuella käteenjäävä osuus (asumiskulujen jälkeen) on vain reilut 500 euroa kuussa, mutta lääkärin määräämä terveydenhoito lääkkeineen on täysin ilmaista, sillä se maksetaan toimeentulotuesta.

    Miten teille persuille on noin epäselvää, miten yhteiskuntamme toimii?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Aikamoista vihapuhetta, olen työkyvyttömyyseläkkeellä(lääkärien jopa kelan lääkärien mukaan työkyvytön) enkä mikään idealoginen työtön.

    Vika korvien välissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Vika korvien välissä.

    Ainakaan ei ole empatiaa kyvyssä vikaa vaikka kuulun autisminkirjoon.

    Äänestä

Ei työkyvyttömyys eläkkeellä saa noin paljoa. Olen itse työkyvyttömyys eläkkeellä skitsofrenian takia. Kansaneläke on 783e kuussa täysi määrä ja takuueläke 202e ja asumistuki täysi määrä 352e ja hoitotuki 84e. Nämä minä saan

Äänestä
  • Aputukilisämääräraha-RKP-stalinismi pitää suomalaiset köyhinä.

    Purra köyhistää !!!

    Äänestä

  • Kokonainen takuueläke on kansaneläke plus takuueläke yhteensä 987 euroa kuussa.

    Asumistuki riippuu missäpäin asuu, itse asun isossa kaupungissa jossa asumistukea saa enemmän.

    Kannattaa kelan eläkkeensaajan asumistuki laskurilla katsoa vaikkapa Espoon mukaan niin saa enemmän asumistukea, toki asumiskulut isommassa kaupungissa myös isommat.

    Äänestä

  • Työkyvyttömyyseläke määräytyy työhistorian tulojen mukaan ja tietyn laskukaavan mukaan, ellei ole työhistoriaa, niin silloin mennään Kelan kaavojen mukaan.

    Äänestä

  • Aloittaja ei ole eläkkeellä, vaan tämän aloituksen tarkoitus on lietsoa sairai kohtaan vihaa.

    Äänestä

  • Työkyvyttömyyseläke riippuu myös työeläkkeen määrästä. Jos sitä on ehtinyt kertymään, niin se korottaa työkyvyttömyyseläkettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Aloittaja ei ole eläkkeellä, vaan tämän aloituksen tarkoitus on lietsoa sairai kohtaan vihaa.

    Mitä vihaa tuosta pitäisi tuntea? Noin hyvinvointivaltio toimii ja on hyvä jokaisen tietää, että vaikka menettäisi työkykynsä, niin voi silti elää kohtuullisen hyvää elämää. Työkyvyttömyyseläke ei kai myöskään estä tekemästä töitä, jos kykenee, jolloin tietenkin eläke pienenee, mutta käteen jää enemmän. Asumistuki siinä kyllä sitten helposti tippuu pois ja sitten taas voi jäädä käteen vähemmän.

    Äänestä

Huono provo.

Äänestä
  • Itse olen työkyvyttömyys eläkkeellä skitsofrenia takia. Listasin tukeni tuohon kommenttiin. En tule koskaan pärjäämään työelämässä. Ei jää noin paljoa käteen minulla menee vuokraan 546e ja sähkö laskut ja netti laskut päällä. Käteen jää alle 800e

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Itse olen työkyvyttömyys eläkkeellä skitsofrenia takia. Listasin tukeni tuohon kommenttiin. En tule koskaan pärjäämään työelämässä. Ei jää noin paljoa käteen minulla menee vuokraan 546e ja sähkö laskut ja netti laskut päällä. Käteen jää alle 800e

    Itsellenikin jää käteen alle 800 euroa kuussa asumiskulujen jälkeen(987+500-710=777) ja pärjään hyvin.

    Exälläni on paranoininen skitsofrenia, kamala sairaus olen hyvin pahoillani että olet sairastunut siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Itsellenikin jää käteen alle 800 euroa kuussa asumiskulujen jälkeen(987+500-710=777) ja pärjään hyvin.

    Exälläni on paranoininen skitsofrenia, kamala sairaus olen hyvin pahoillani että olet sairastunut siihen.

    Älkää eläkeläiset hermostuko, aloittaja on oikeistolainen 🤡: lle.

    Persuja kuulemma nykyään noin puhutella, koska kuvittelevat, että kannatus nousee, jos heitä ei mainita missään.
    Koska kuvittelevat että muilla yhtä huono muisti kuin heillä.

    Äänestä

Voiko työkyvyttömällä olla mitään muutakaan kykyä - henkistä tai fyysistä.

Äänestä
  • Fyysisesti olen perusterve ja henkisesti, no autismi ja masennus sekä ahdistuneisuushäiriö jotka johtuvat lapsuuden ja nuoruuden ikävistä tapahtumista.

    Äänestä

  • Paljonkin. Itse olen skitsofreenikkona tosi viisas. Olen uskonnon tutkija vapaa ajan harrastuksena ja olen tosi menevä ihminen mutta tarvitsen apua arjen asioissa ja työ Pitää olla tuettua. Skitsofreenikolla on paljon työrajoitteita netistä voitte lukea tietoa työkyvyttömyydestä jota skitsofrenia aiheuttaa. Aloittaja on vähän provosoi. Itse pyrin kertomaan asiat tavalliseen tapaan. Tukeni ovat isot myönnetään mutta vaihtoehtoa ei ole joten joudun eläkkeellä olemaan. Netto tulot yhteensä vähän päälle 1400e kuussa eli duunarin summa. Käteen jää laskujen jälkeen vaan alle 800e. Pärjää mutta en sillä oikein mitään ihmeellistä saa. Ammattia en voi hankkia koska laaja alaiset oppimisvaikeudet + skitsofrenia. Joudun kehittäämään itseäni toisella tavalla

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Paljonkin. Itse olen skitsofreenikkona tosi viisas. Olen uskonnon tutkija vapaa ajan harrastuksena ja olen tosi menevä ihminen mutta tarvitsen apua arjen asioissa ja työ Pitää olla tuettua. Skitsofreenikolla on paljon työrajoitteita netistä voitte lukea tietoa työkyvyttömyydestä jota skitsofrenia aiheuttaa. Aloittaja on vähän provosoi. Itse pyrin kertomaan asiat tavalliseen tapaan. Tukeni ovat isot myönnetään mutta vaihtoehtoa ei ole joten joudun eläkkeellä olemaan. Netto tulot yhteensä vähän päälle 1400e kuussa eli duunarin summa. Käteen jää laskujen jälkeen vaan alle 800e. Pärjää mutta en sillä oikein mitään ihmeellistä saa. Ammattia en voi hankkia koska laaja alaiset oppimisvaikeudet + skitsofrenia. Joudun kehittäämään itseäni toisella tavalla

    Hienoa että olet löytänyt mielekästä tekemistä ja ilmeisesti sairaus on jollain tavalla hoitotasapanoissa.

    Käsittääkseni säännöllinen lääkitys sekä mahdollisimman stressitön ja vakaa elämänrytmi on tärkeää että pysyy jotenkin kunnossa.

    Exäni jolla paranoidinen skitsofrenia toistuvasti lopetti lääkkeiden käytön ja tuli todella vaarallisia tilanteita ennenkuin pääsi edes pariksi viikoksi osastolle, toki sieltä tuli iso lasku ja aivan liian vähän aikaa oli siellä ja erosimme kun en kestänyt sitä kun toistuvasti sai pelätä mitä tapahtuu, kerran esimerkiksi hän herätti minut aamulla kun naapuri oli klo 8.30 aikaan porannut porakoneella jotain(mikä siis ihan sallittua ja pitäisi vain kestää) ja exäni oli mennyt lyömään vasaralla naapurin oveen kun hänestä tämä naapuri oli häntä pitänyt hereillä ja nyt poliisit on tulossa ja osastoreissu tuli(taas).

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Fyysisesti olen perusterve ja henkisesti, no autismi ja masennus sekä ahdistuneisuushäiriö jotka johtuvat lapsuuden ja nuoruuden ikävistä tapahtumista.

    Persut leikkasivat lasten suojelusta, sinun kaltaisia uhreja tulee lisää.
    Perhana olitiin me Persut näppäri säästämään.

    Äänestä

Sinulle ja muille työkyvyttömyyseläkeläisille; nauttikaa surutta elämästä. Ei sille mitään voi, että sairaus koettelee. Siinä on taakkaa aivan kyllin.

Etuoikeutettuahan se on olla työkykyinen ja vieläpä sellainen, jolla on työpaikka.

Jos sairaudesta huolimatta elämästä löytyy iloa, se on valtavan hienoa. Ja kyllä, meistä jokainen on ihmisenä arvokas eikä sitä arvoa mitata rahana, jonka pystyy yhteiskunnan omistaavalle luokalle työllä tuottamaan.

Äänestä
  • Kiitos!

    Äänestä

  • Ei ole niin yksinkertaista kuten te persut oletatte. Vaikka saan Kelasta paljon enemmän kuin työttömät on elämä muulta osin helvettiä. Osasto jaksoja. Vainoharhaisuutta ja kaikkea vainoamisen pelkoja itsetuhoisuutta jne. En pysty olemaan edes ihmisten kanssa tekemisissä kun skitsofrenia aiheuttaa sen. Lue itse tästä sairaudesta netissä. Te sitten ette osaa välittää vähä osaisista yhtään. Jatkuva tuska ja kärsimys sitten pitäs töihin vielä mennä kärsimään oireista. Olette te kyllä ihme sakkia

    Äänestä

  • Kuten on tullut todetua, aloittaja on yksinkertainen oikeistolainen.

    Äänestä

  • Kyllä sitä on ruvennut arvostamaan hyvää terveyttä, kun itsellä on ongelmia terveyteen liittyen. Olen osatyökyvyttömäksi jo todettu ihan työeläkefirman puolelta, kun on pysyvämpi vamma jalassa. Vielä pitäis selvittää olenko oikeasti enää osatyökykyinen, selkäleikkauksen jälkeen kuntoutuminen ei ole mennyt niin hyvin, joudun yhä kulkemaan rollaattorin kans. Näin selkäpotilaana kehotan ihmisiä menemään ajoissa lääkäriin, jos selkä oireilee pahasti ja liikkuminen on mennyt kivuliaaksi ett saa hyvissä ajoin selän kuntoon ja kroppa pelittäisi paremmin kuin mulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kuten on tullut todetua, aloittaja on yksinkertainen oikeistolainen.

    En ole oikeistolainen. Äänestänyt vasemmistoliittoa ja presidentinvaaleissa Haavistoa ja Li Anderssonia.

    Äänestä

Mitä työtä teit aikaisemmin?.

Äänestä
  • Kesätöissä olin 16 vuotiaana kaupungilla puistotöissä kuukauden mikä sujui hyvin, sitten kokkikoulussa mutta oli aivan liian stressaavaa ja aika pian olin kuntoutustuella ja sitten pysyvällä eläkkeellä ennenkuin täytin 20.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kesätöissä olin 16 vuotiaana kaupungilla puistotöissä kuukauden mikä sujui hyvin, sitten kokkikoulussa mutta oli aivan liian stressaavaa ja aika pian olin kuntoutustuella ja sitten pysyvällä eläkkeellä ennenkuin täytin 20.

    Totta kai me uskomme sinua.

    Äänestä

muistahan pelata veikkasus automaattejea kuten kaikki eläkeläiset tekee pää märkänä, voi vyötä kiristää, et lihomaan pääse

Äänestä
  • Sinä voisit vaihtaa piposi suurempaa, tuntuu tuo vanha kiristävän liikaa.

    Äänestä

Perussuomalaiset ovat pahoja jopa haluavat minut skitsofreenikon töihin pakottamalla

Äänestä

Kovin on köyhää elämäsi, kovinkaan usein ei kaveritten kassa käydä.

Äänestä

Keksitkö ihan iteee?

Äänestä

Kyllä minä nautin mieluummin yli 4000 euron työeläkkeestä terveenä.

Äänestä
  • Joutaa eläkkeitä leikata ja eläkekatto 3.500€/kk

    Äänestä

Miten voi saada 710euroa asumistukea?

Sitä ei saa koskaan koko vuokran määrää,
maksimi taitaa olla 70% vuokrasta.

Ei todellakaan saa molempiin, sähköön ja veteen.
Vain toiseen.

Kotivakuutukseen…!?!?

OIKEASTI?

WTF?

Äänestä
  • Lue uudestaan , eläkkeensaajan asumistukeni on n.500 euroa ja asumiskuluni jotka sisältävät vuokran, sähkön, veden ja kotivakuutuksen on 710 euroa.

    En tiedä saako kotivakuutukseen eläkkeensaajan asumisutkea mutta laitonpa senkin tuohon laskelmaani.

    Äänestä

Työkyvyttömyyseläkkeellä ei saa takuueläketta, trolli.

Äänestä
  • Jos työeläkkeen ja kansaneläkkeen yhteismäärä on alle 987 euroa kuussa saa lopun takuueläkkeenä.

    Tämä on faktaa.

    Äänestä

  • Kyllä voi saada. Ota selvää Kelan sivuilta.

    Äänestä

Toivottavasti eläkkeistä leikataan ja eläkekatto myöskin

Äänestä

Aloittaja oli toisessa ketjussa 40-vuotias eläkeläispariskunta, joka ei saanut lapsilleen ilmaislippuja Linnanmäellä… ;)

Äänestä
  • En ollut

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Saan 987 euroa takuueläkettä ja 500 euroa kuussa eläkkeensaajan asumistukea 710 euroa kuussa(sisältäen sähkö, vesi ja kotivakuutus) maksavaan rivitalokaksiooni. Lähi prismaan matkaa kävellen sellainen 13 minuuttia ja bussipysäkille minuutin vähemmän jolla pääsee vaikkapa keskustaan juomaan lonkeron tai parikin kaverien kanssa tai vaikkapa pride tapahtumaan.

Eilen vehreällä takapihallani grillasin kaasugrillilläni ystäväpariskunnan kanssa makkaraa, halloumia, pihviä sekä grillikasviksia, lisänä keitettyä Suomalaista perunaa, paria eri salaatinkastiketta, salaattia, sinappia, ketsuppia ja perunasalaattia.

Jälkiruuaksi olin tehnyt meille kesäkakun Suomalaisilla mansikoilla.

Oli kyllä hyvää.

Kiitos veronmaksajille että saan nauttia nyt elämästäni täysin rinnoin, aikaisemmin elämäni oli todella vaikeaa mutta olen sen arvoinen että jatkossa ei ole huolta toimeentulosta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu