Ylen tv-uutisissa tuli hyvä juttu Kreetan saaren isosta koiratarhasta. Sitä tarhaa pitävä mies kertoi viimeisen 13 vuoden aikana pelastaneensa 4000 koiraa ! Kreikkalaiset ihmiset suhtautuvat kuulemma kaikkiin eläimiin huonosti, varsinkin kissoihin ja koiriin. He voivat hoitaa eläimiä huonosti ja hylätä sitten eläimen kylmästi. Koiria on löydetty kahlittuna, niitä on myrkytetty ja heitetty roskiksiin. Näin vaikka koiran voisi luovuttaa eläinsuojelu yhdistykselle tai viedä nukutettavaksi eläinlääkärin luokse. Hylättyjä koiria on löydetty huonossa kunnossa mutta niitä on saatu pelastettua.
Tämän kreetalaisen koiratarhan pitäjä pitää isoa koiratarhaa vain lahjoitusten turvin. Jos minulla olisi paljon rahaa niin lahjoittaisin heti rahaa tälle kreetalaiselle koiratarhalle. Kävisin myös hakemassa kaksi koiraa itselleni, mutta nyt siihen minulla ei ole mahdollisuutta. Tässä koiratarhassa olevat koirat näyttivät hyväkuntoisilta ja hyvin voivilta.
Lisäksi monet koirat olivat ihan kauniin näköisiä.
Voi kun ihmiset ymmärtäisivät eläimen arvon, miten hyviä, ihania, uskollisia ja tunteellisia olentoja ne ovatkaan ja kuinka paljon rakkautta niiltä voi saada takaisin !
Kreikan koirat
Anonyymi-ap
3
273
Vastaukset 3
- Anonyymi
Kreikassa on koiran pesiä.
- Anonyymi
Kreikkalaiset tekevät bisnestä rescuekoirilla ja hölmöt maksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802047Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271105- 1411038
- 95794
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa131790- 45717
- 60690
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672- 61656