Vaikuttikohan ihonväri tuomioon? Entäpä huomioitiinko kenialaisen kulttuuritaustat? Keniassahan on toisenlainen kulttuuri, jossa tuollainen käytös voi olla ihan normaalia, joten eikö tätä seikkaa huomioitu? Veikkaanpa, että joku rasisti on vain ollut kateellinen huippu-urheilijalle ja rasistisesti alkanut penkoa ihan turhia juttuja, jotka voisi ohittaa olan kohtauksella.
_________________________
Konchellahin tuomio pysyi
Rovaniemen hovioikeus piti ennallaan Oulun käräjäoikeuden helmikuisen tuomion, jossa entinen huippujuoksija, kenialainen Billy Komintai Konchellah tuomittiin 2,5 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen kahdesta raiskauksesta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja huumausainerikoksesta.
Juotti uhrinsa puolustuskyvyttömiksi
Rikokset tapahtuivat Oulussa elokuussa 2002. Oikeuden mukaan Konchellah oli molemmissa raiskaustapauksissa juottanut uhrinsa päihteillä huonoon kuntoon.
Konchellah kiisti käräjäoikeudessa syyllistyneensä raiskauksiin ja lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Oikeus kuitenkin katsoi molemmat raiskaukset toteen näytetyiksi. Lisäksi Konchellahin oli oikeuden mukaan täytynyt tietää, että nuorempi raiskatuista oli alle 16-vuotias.
Käräjäoikeuden mukaan tyttö oli puolustuskyvyttömässä tilassa Konchellahin tarjottua päihteitä tytölle ja tämän seurueelle.
Toinen raiskaus tapahtui, kun Konchellah oli juottanut nuoren opiskelijanaisen tiedottomaan tilaan ja ollut naisen kanssa sukupuoliyhteydessä. Uhrin ystävätär kuitenkin näki raiskauksen.
Oulun käräjäoikeuden tuomiosta valitti juuri Konchellah. 43-vuotias ex-juoksija on ollut vangittuna tammikuusta 2005 lähtien.
Kenialainen Billy Konchellah hallitsi 800 metrin juoksua 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Hän voitti lajin MM-kultaa 1987 ja 1991.
Kaleva
http://www.kaleva.fi/html/JTpage494620.html

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomessa on asukaslukuun nähden vähän mustaihoisia mutta silti ne ovat yliedustettuja raiskaus tilastoissa, joten miksi tällaisia pitää sitten ottaa Suomeen? tollakin apinalla on suomalainen hu0ra jonka kanssa sillä on sekarotuinen lapsi ja sen takia sitä ei voida karkoittaa. Viimeksi tää "kulttuurin rikastuttaja" raiskasi alle 16v suomalaistytön !
Niiden su'kupuoli'vietti on kolminkertainen normaali-ihmisiin verrattuna.
eikös nää yleensä tuomita ehdolliseen ja uhrit maksamaan oikeudenkäyntikulut. Ja koska nееkеrin kunniaakin on loukattu, niin raiskatut tytöt vielä happokäsitellään.
Mites se irwin laulokaan:)?