Muslimihuivi on islamin leviämisen symboli

Oleellista on se, että huivi, olipa se sitten täysin kasvot ja silmät peittävä säkki eli niqab, tai kevyempi vain niskan ja hiukset peittävä hijab, on aina islamin symboli. Naisten säkittäminen kertoo muille muslimeille kaksi asiaa. Ensinnäkin sen, että kuinka laajalle olemme levittäytyneet. Huivi on hyvin näkyvä merkki katukuvassa ja mitä enemmän niitä alkaa vilkkumaan jollakin alueella, sitä varmemmin muslimit yleisesti tietävät, että tämä alkaa olemaan meidän aluetta. Mitä laajemmalle huivi leviää, sitä selvemmin se kertoo islamin leviämisen.

Toiseksi, huivi erottaa naiset huonoista ja siveellisistä naisista. Huivia käyttävä nainen on siveellinen nainen muslimimiesten silmissä. Hän pystyy kulkemaan hyvinkin vaarallisissa paikoissa ilman pelkoa. Kun taas samalla alueella kulkeva huiviton nainen on muslimimiesten silmissä huono nainen, jolla ei ole mitään arvoa. Hänen päälle voidaan sylkeä, käydä kimppuun jne.

Vihervassuille tiedoksi.
54304
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Juuri niin.

Äänestä
  • Muslimit valtaa koko maapallon.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Muslimit valtaa koko maapallon.

    Eipä taida onnistua. Aikansa niitä katellaan ja sitten jos alkavat enemmin pullistelle potkitaan vaikka väkivalloin takaisin sinne mistä tänne tulivat.

    Äänestä

Vihervasemmisto tiettävästi ja valmistautuu sopeuttamaan meidät, noiden ohjeiden noudattamiseen.

Äänestä
  • Kovasti ne yrittää....

    Äänestä

  • Aina kun sanotaan tutkitusti, tiettävästi, kaikkihan sen tietävät, tunnetusti jne, näitä sanoja seuraa aina valheita.
    Joten valehtelit tässä.

    Äänestä

Vaikea nähdä että kukaan Suomessa syntynyt ja ei islam uskoinen pitää hiijabbeja ja Burkia hyvinä asioina. On sitten vihervasemmistolainen tai ei. Kyseessä on naisten diskriminointi. Miksi muslimimiesten ei edellytetä käyttää Burkaa? Tehdastöihin pitäs edellyttää burkan käyttö miehille, kun koeajan on selvittänyt niin sitten saa käyttää hiiabbia ja jos hyvin käy niin vuoden työskentelyn jälkeen voi siirtyä hiukset peittävään huntuun. Kun samaan aikaan migri siirtää työttömiä maahanmuuttajia pois Suomesta on paine kohtalainen siirtyä työelämään ja siten burkan käyttöön. Sitten tietysti jos kääntyy kristinuskoon niin ei tartte itseään säkittää.

Äänestä
  • Miehillä on omat pukeutumissäännöt ja pakottaa ei saa kuten ei saa kieltää. Jos nainen haluaa pitää burkaa tämä sallittakoon.

    Äänestä

  • Vihreät ei kannata mussehuivin kieltoa, ja vasliitto ei sano mitään.

    Äänestä

Ratkaisu olisi että otetaan huivit pois päästä, mutta kiedotaan ne hihanauhoiksi. Silloin Muslimimiehet tietävät kuka on oikeauskoinen nainen ja suomiukot tietävät olla menemättä juttusille ettei tee kipeää.

Äänestä
  • Harva suomalainen mies mitään mussenaista haluaa.

    Äänestä

Tässä on ylen asiantuntija kuvassa

https://tinyurl.com/yleasiantuntija

"Muslimifoorumin pääsihteeri: ”Tuntuu todella pahalta”

Sanni Grahn-Laasonen perustelee kannanottoaan koululaisten kasvot peittävien huntujen käytöstä sillä, että lasten tulee saada olla lapsia ja elää vapaina suomalaisessa yhteiskunnassa. Kyse on tasa-arvosta ja lasten oikeuksista, myös vuorovaikutuksesta ja turvallisuudesta, Grahn-Laasonen kirjoittaa X:ssä.

– Me olemme Suomen Muslimifoorumissa ihan samaa mieltä, että lasten pitää olla lapsia, mutta emme tietysti ole kieltämässä huiveja keneltäkään, Pia Jardi sanoo.

Pia Jardin mukaan huiviin pukeutuminen on osa uskonnonvapautta, ja Suomessa tulee siten olla oikeus pukeutua kuten haluaa."

https://yle.fi/a/74-20177339

Äänestä
  • Jardinin perustelut ei kestä mitään asiallista tarkastelua. Ketkäs ne oli kieltämässä uskonnolliset laulut, musiikin, merkit muilta kuin muslimeilta? Uskonto on naisia alistava jos se edellyttää vain naisilta jotain sitovia sirkutsemppuja, eikä ole siten tasa-arvolakiemme mukaista käytäntöä. Meidän arvomme pitää ratkaista, ei rinnakkaisyhteiskunnan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jardinin perustelut ei kestä mitään asiallista tarkastelua. Ketkäs ne oli kieltämässä uskonnolliset laulut, musiikin, merkit muilta kuin muslimeilta? Uskonto on naisia alistava jos se edellyttää vain naisilta jotain sitovia sirkutsemppuja, eikä ole siten tasa-arvolakiemme mukaista käytäntöä. Meidän arvomme pitää ratkaista, ei rinnakkaisyhteiskunnan.

    Kukaan ei ole ollut kieltämässä uskonnollisia lauluja ja musiikkia. Uskovat saavat niitä edelleenkin vapaasti laulaa ja esittää, keskenään. Ketään ei vaan voida pakottaa osallistumaan niihin uskonnollisiin lauluihin eikä musiikkiin. Sitä se uskonnonvapaus tarkoitaa - vapaus harjoittaa uskontoaan ja vapaus olla osallistumatta siihen.

    Äänestä

  • Ministerit ja kansanedustajat, älkää puuttuko ihmisten henkilökohtaisiin asioihin, vapaassa yhteiskunnassa se on suuri virhe.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ministerit ja kansanedustajat, älkää puuttuko ihmisten henkilökohtaisiin asioihin, vapaassa yhteiskunnassa se on suuri virhe.

    Jos niiden touhuihin ei saa puuttua on myös kelaelätys lopetettava sillä sehän vasta leimaavaa on olla vääräuskoisten elättinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Jos niiden touhuihin ei saa puuttua on myös kelaelätys lopetettava sillä sehän vasta leimaavaa on olla vääräuskoisten elättinä.

    Uskohörhöt eivät ole puolueettomia päättämään mistään, suu suppuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jardinin perustelut ei kestä mitään asiallista tarkastelua. Ketkäs ne oli kieltämässä uskonnolliset laulut, musiikin, merkit muilta kuin muslimeilta? Uskonto on naisia alistava jos se edellyttää vain naisilta jotain sitovia sirkutsemppuja, eikä ole siten tasa-arvolakiemme mukaista käytäntöä. Meidän arvomme pitää ratkaista, ei rinnakkaisyhteiskunnan.

    Jardi on islamisti.

    Äänestä

  • Kasvot osittain tai kokonaan peittävät asusteet tulee kieltää julkisilla paikoilla.Niin tehty jo monissa maissa,myös mm.Marokossa ja Somaliassa.Hiukset peittävät huivit ovat ihan ok,ei pitäisi ketään haitata,päinvastoin ovat usein hyvin kauniita.

    Äänestä

Nehän jo selvästi määrräilee meitä. Siis ne pääpapit. Hassua vedota uskonnonvapauteen kun islam on itse ehdoton pakkouskonto. Sen pakollisempaa ei olekaan. Siihen perustuukin islamin maailman valloitus, ei mihinkään muuhun. Pakotus. Tärkein pointti on kuitenkin Suomen lakien ja tietopohjaisen, tasa-arvoisen koululaitoksen ylikävely.

Äänestä
  • Ei määräile, mielikuvituksesi on kovalla laukalla.

    Äänestä

Koululaitosta ei pidä antaa rinnakkaisyhteiskunnan hallintaan.

Äänestä
  • Ei sen pidä olla kristinuskonkaan hallussa, se on selvää.
    Koululaitos tulee olla puoluepolitiikasta ja uskonnosta vapaa, täysin vapaa.

    Äänestä

Näin vihervassuna kannatat tiukkaa huivikieltoa. Muslimien puolesta puhuvat eivät voi vedota uskonnonvapauteen eikä vapaaehtoisuuteen. Kaikki tietävät että muslimien tyttölapset eivät valitse itse sitä huivia, vaan perhe pakottaa sen käyttöön.

Äänestä
  • Kyllä. Vanhemmat tosiaan aina, joka tilanteesa yksimielisesti päättää miten lapset pukeutuu ja lapsilta ei ikinä kysytä tykkäätkö tästä vai tästä?

    Äänestä

Niin on risti kaulallakin ja kirkko joka kylässä kristinuskon symboli leviämiseen.
Mitä vttua te kristinuskoiset oikein vingutte toisen uskonnon symboleista, pitääkää turpanne kiinni, ei kiinnosta.

Äänestä
  • Tuosta aiheesta voimne vielä nostaa älämölön.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tuosta aiheesta voimne vielä nostaa älämölön.

    Ei kannata, ette ole soveliaita ketään neuvomaan.
    Kirkoissanne saatte huutaa vapaasti, mutta raamatun saduilla ei maatamme ohjata.

    Äänestä

Menkööt takaisin satoihin kaltaistensa kulttuurienss maihin, missä naisia ja pikkutyttöjä jo poljetaan vaikka niistä puuttuukin kelaelätys veronmaksajien kustantamana tyystin.
Suomi on demokratian ja tasa-arvon maa joten täällä ei tule suvaita moista rättisotaa.

Äänestä

Hiukset peittävät huivit olisivat edelleen sallittuja kouluissa.
Ainoastaan kasvojen peittäminen ei olisi sallittua kouluissa.
Vapaa-ajalla voisi lapsi peittä kasvonsa, se olisi sallittua.
Miksi koulussa pitäisi saada peittää kasvonsa...?

Äänestä

Itse en äänestä missään vaaleissa. Siis niin käsittämättömiä nämä vaaleissa läpipäässeetkin. Eletään jossain fantasiamaailmoissa rajatauki kaikille matuille.

Äänestä
  • Persu sinä olet ja siten syypää maamme hallituksen toimiin ja suomen alasajoon.

    Äänestä

Kävelevät roskissäkit pilaa katukuvan

Äänestä
  • Tarkoitat persuluusereita kalja-makkarapusseineen.

    Äänestä

Niinhän ne tekevät Caritan, ensin sylkevät ja sitten raiskaavat.

Äänestä

Ok boomer.
Minä pidän silti.

Äänestä

Emme todellakan ole tekemässä päätöstä ensimmäisenä. Tässä 3 maan esimerkit:

Selvä — tässä vertailu Norjan, Ranskan ja Sveitsin kasvojen peittämistä koskevien kieltojen välillä:


---

1. Norja – rajoitettu kielto koulutusympäristöissä

Kohde: Päiväkodit, koulut, yliopistot.

Peitetyt vaatteet: Niqab, burka ja muut kasvot peittävät vaatteet.

Perustelut:

Oppiminen edellyttää suoraa viestintää ja kasvojen näkemistä.

Tasapuoliset ja selkeät säännöt kaikille oppijoille.

Ei koske julkisia katuja yleisesti.

Vuosi: 2018.

2. Ranska – laaja julkinen kielto

Kohde: Kaikki julkiset tilat – kadut, puistot, julkiset rakennukset, liikehuoneistot.

Peitetyt vaatteet: Kaikki, jotka peittävät kasvot kokonaan (burka, niqab, naamio).

Perustelut:

Turvallisuus: Tunnistettavuus on tärkeää rikosten ehkäisyssä ja poliisin työssä.

Laïcité (maallinen tasavallan periaate): Valtio ja uskonto pidetään erillään, julkinen tila neutraalina.

Sosiaalinen yhteenkuuluvuus: Kasvojen näkyminen on osa yhteiskunnallista kanssakäymistä.

Vuosi: 2010 (ensimmäinen länsimaassa).

3. Sveitsi – kansanäänestyksen hyväksymä laaja kielto

Kohde: Kaikki julkiset paikat koko maassa.

Peitetyt vaatteet: Niqab, burka ja muut kasvot peittävät asut.

Perustelut:

Turvallisuus ja tunnistettavuus.

Kulttuurinen yhtenäisyys: Sveitsin yhteisöllisyyden nähdään perustuvan avoimeen vuorovaikutukseen.

Kansanäänestys 2021: 51,2 % puolesta.

Poikkeukset: Terveydelliset syyt (esim. maskit), ammatilliset tarpeet, kulttuuritapahtumat.

Vähintään Norjan malli Suomeen. Ja laki ettei kaikkien rehtoreiden tarvitse erikseen kinata.

Äänestä
  • Tässä vielä hiukan yksityiskohtaisemmin eri maiden päätöksistä:

    1. Viestinnän vaikeutuminen

    Suuri osa ihmisen viestinnästä tapahtuu ei-sanallisesti – ilmeet, suun liike, mikroilmeet ja huulilta lukeminen täydentävät sanallista viestiä.

    Kasvojen peittäminen estää opettajaa näkemästä, ymmärsikö oppilas, onko hän hämmentynyt, kiinnostunut tai tarvitsee apua.

    Oppilaille itselleen opettajan kasvojen näkeminen helpottaa ymmärtämistä (erityisesti kielenoppijoille ja kuulovammaisille). Täytyy muistaa että puhumme koululaisista ja koulun henkilökunnasta.

    2. Kielen ja ääntämisen oppiminen vaikeutuu

    Uutta kieltä opittaessa suun liikkeen näkeminen auttaa ääntämisen ja sanojen erottamisen oppimisessa.

    Tämä on tärkeää myös niille, joilla on kuulonalenema ja jotka hyödyntävät huulilta lukemista. Ja erityisen tärkeää maahanmuuttajille.

    3. Ryhmädynamiikka ja sosiaalinen vuorovaikutus

    Luokkahuoneessa yhteisöllisyys rakentuu paljon kasvokkain tapahtuvasta kontaktista.

    Kasvojen peittäminen voi vähentää luottamusta, estää spontaania vuorovaikutusta ja luoda tunne-esteitä. Helposti maahanmuuttaja lapsi ajautuu yhä enemmän yksinoloon.

    4. Turvallisuus ja tunnistettavuus koulussa

    Opettajien ja muun henkilöstön täytyy pystyä tunnistamaan oppilaat nopeasti, erityisesti hätätilanteissa.

    Kasvojen peittäminen voi vaikeuttaa kiusaamistapausten selvittämistä tai muiden sääntörikkomusten tunnistamista.

    Miten me taas Suomessa luullaan olevamme jotenkin viisaampia kuin esim. nuo kolme jo päätöksiä tehneet maat?

    Onko tämä tyypillinen Suomen ongelma, kuka tahansa saa nerolla mitä tahansa ja syntyy erikoisia päätöksiä. Vähintään Norjan malli lakiin.

    Äänestä

  • Asiaa!

    Äänestä

Ku Klux Klanin valkoinen huppu on persuismin leviämisen symboli.

Äänestä
  • ÄO:si on alle 80.

    Äänestä

Ei niille vajukeille kannata mitään antaa tiedoksi, eivät tajua kuitenkaan.

Olisi mielenkiintoista tietää, moniko suvakki on suorittanut lukiossa laajan matematiikan ja laajan fysiikan. Taitavat olla vain palikkamatikan suorittaneita.

Lukion nuo pellet on toki suorittaneet.
Mutta eniten älyä vaativat aineet, eli laaja matematiikka ja laaja fysiikka eivät sovi suvakkipelleille.

Suhteessa varmaan aika harva.

Äänestä
  • Edes kaikki muslimit eivät ole samaa mieltä tuon aloittajan mainitsevan toisen asian kanssa ja tämä saa itse antaa selityksensä.

    Miksi sinä yhdyt siihen?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Edes kaikki muslimit eivät ole samaa mieltä tuon aloittajan mainitsevan toisen asian kanssa ja tämä saa itse antaa selityksensä.

    Miksi sinä yhdyt siihen?

    Sinähän tunnet "kaikki" muslimit....hohohohohohoh.

    Äänestä

Samoin moskeijat

Äänestä

Muslimihuivisia naisia inhotaan ympäri maailman.

Äänestä

Miksi halveksit naisia etkä pakottajia?

Äänestä

Muslimihuivien käyttö on julkisen tilan haltuunottoa. Symboli ja kannannotto.

Toki voidaan sanoa, että se on vain vaate. Mutta se joka muslimihuivin kohdalla näin väittää, kokee usein jostakin sattuneesta syystä jussipaitojen kuitenkin edustavan äärioikeistoa ja pesukarhunkin kravatin koristeena olevan sama asia kuin hakaristi.

Äänestä

Se on juuri näin.

Äänestä

Kieltää pitäis....

Äänestä

Nosto

Äänestä

Vasemmiston islamistit hyvillään.

Äänestä

Suomalaisen käännynnäisnaisen pallinaamaan huivi sopii erityisen huonosti.

Äänestä

Islam on riivaajien oppi ja siltä se katukuvassa näyttääkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oleellista on se, että huivi, olipa se sitten täysin kasvot ja silmät peittävä säkki eli niqab, tai kevyempi vain niskan ja hiukset peittävä hijab, on aina islamin symboli. Naisten säkittäminen kertoo muille muslimeille kaksi asiaa. Ensinnäkin sen, että kuinka laajalle olemme levittäytyneet. Huivi on hyvin näkyvä merkki katukuvassa ja mitä enemmän niitä alkaa vilkkumaan jollakin alueella, sitä varmemmin muslimit yleisesti tietävät, että tämä alkaa olemaan meidän aluetta. Mitä laajemmalle huivi leviää, sitä selvemmin se kertoo islamin leviämisen.

Toiseksi, huivi erottaa naiset huonoista ja siveellisistä naisista. Huivia käyttävä nainen on siveellinen nainen muslimimiesten silmissä. Hän pystyy kulkemaan hyvinkin vaarallisissa paikoissa ilman pelkoa. Kun taas samalla alueella kulkeva huiviton nainen on muslimimiesten silmissä huono nainen, jolla ei ole mitään arvoa. Hänen päälle voidaan sylkeä, käydä kimppuun jne.

Vihervassuille tiedoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu