Koronarokotteen vaihe kaksi

Nyt cabalin ohjauksessa on eräs yliopisto kehittänyt atomi atomilta antibiootin superbakteeria vastaan. Sillä syötetään ihmisen kvanttisensoreita millä ohjataan mieltä ja geenejä.

Olen varoittanut koko ajan, ei uskota.

Löydöksen taustalla on Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) tutkimusryhmä
14305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eli kun suuri yleisö ei enää usko Viiruksiin, niin otetaan Superbakteerikortti esiin..?

Tai pelätään. Että ei usko niin vedetään Superbakteerikortti ässä hihasta,niin tavoitteena ois, että kohta on taas kaikki ns. Lampaat paskat housuissa tappelemassa siitä kun toiset ei pidä Maskia naamassa ja kuka kerkiää piikille ennen muita ja kuka ansaitsee ehtiä piikille..? Ja kehen käydään käsiksi, joka alkaa etuilemaan ja isottelemaan muille piikkiä jonottaville auktoriteetti-uskovaisille.

➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕

Äänestä

Vai että ihan ohjataan.

Minäkin olen monesti sanonut että aloittajalla on paha mielisairaus.

Ei vaan tahdo uskoa sitä.

Äänestä
  • No kun jotkut muut ovat hulluja jotka kulkee toistaiseksi vapaalla, niin yrität osoittaa syyttäjällä sormellaan aloittakaa syyttäjällä sormellaan. Tekoäly taas tai joku hullu väänsi nuo kirjoitusvirheet nyt sit taas ..?!

    Äänestä

Tämä superbakteeri on nimeltään 'long covid'

Äänestä
  • Ja kun se on kaluttu loppuu niin seuraava on " Very Long Covid " ja taas lampaat jonottaa piikille ja lääkefirmat rikastuu.
    Ei tarvitse kuin keksiä aina uusi nimi niin rahaa virtaa solkenaan...

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ja kun se on kaluttu loppuu niin seuraava on " Very Long Covid " ja taas lampaat jonottaa piikille ja lääkefirmat rikastuu.
    Ei tarvitse kuin keksiä aina uusi nimi niin rahaa virtaa solkenaan...

    Mutta onhan Suomalaisilla omat aivot..?

    mutta Purran älähdys ei parantanut maailmaa..?

    Mikkeli

    Avuttomana Persut hävetkää..?

    ✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️

    Äänestä

  • Sitä ei koskaan eristetty. Eli on totaalisen ymmärrettävää ettei Stefan Lankka ole miljoonaansa saanut, kun yhä kukaan ei ole sitä hänelle kyennyt eristämään, viemään hänelle eristettynä sitä, ei koskaan, ei koskaan..ei sitten kerrassaan koskaan.

    Vuosi on nykyään 2025, ei enää 2020,!

    ✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sitä ei koskaan eristetty. Eli on totaalisen ymmärrettävää ettei Stefan Lankka ole miljoonaansa saanut, kun yhä kukaan ei ole sitä hänelle kyennyt eristämään, viemään hänelle eristettynä sitä, ei koskaan, ei koskaan..ei sitten kerrassaan koskaan.

    Vuosi on nykyään 2025, ei enää 2020,!

    ✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️✝️

    Korjaan, siis se joka todistaisiKoronan , kun ois saanu Stefan lankalta miljoona euroa. Mutta nyt, ei edelleenkään kukaan ole kyennyt viemään Koronaa hänelle eristettynä!

    Vuosi on nyt kauan sitten kun pyysi.

    ➕➕➕➕➕➕➕➕➕➕

    Äänestä

Amerikassa jo todistettiin ihan anti-vax videolla että rokotteiden ottaminen on pelastanut ihmishenkiä.

Videossa vaahdottiin mitenkä kuolleista 74% on rokotettuja.

Maassa kuitenkin satuttiin rokottamaan yli 80% väestä; vanhuksista vielä tuota isompi määrä.

Jotenka, tuo osoittaa että kuoleman todennäköisyys rokottamattomalla on merkittävästi rokotettua suurempi. Eivät ihan videotaan tehdessään tajunneet taas mitä tulikaan todistettua.

:DDDDD

Äänestä
  • Jep. 89 vuotias isäni otti aikanaan kaikki rokotteet, ja hyvin elelee edelleen. Varmaan vielä monta vuotta.
    Toki se kuolema joskus koittaa, mutta enpä panisi sitä rokotteen piikkiin.

    Äänestä

  • Miten niin rokottamattomalla suurempi riski kuolla.. siis ns korona piikitetyt Kuoli aina jälkeen rokottautumisen, tai tekevät sitä jos ehta tavara. ?

    Ja mitä vastauksia saikaan jos kysyi mistä saa turvallista erää ne jotka saattoivat sitä kysyä..

    +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++±++

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Miten niin rokottamattomalla suurempi riski kuolla.. siis ns korona piikitetyt Kuoli aina jälkeen rokottautumisen, tai tekevät sitä jos ehta tavara. ?

    Ja mitä vastauksia saikaan jos kysyi mistä saa turvallista erää ne jotka saattoivat sitä kysyä..

    +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++±++

    Lisäks Koronakuolemat vain lisääntyivät räjähdysmäisesti koronaPiikkien myötä!

    +++++++±++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Miten niin rokottamattomalla suurempi riski kuolla.. siis ns korona piikitetyt Kuoli aina jälkeen rokottautumisen, tai tekevät sitä jos ehta tavara. ?

    Ja mitä vastauksia saikaan jos kysyi mistä saa turvallista erää ne jotka saattoivat sitä kysyä..

    +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++±++

    Niin, sinä kuulut selvästi siihen joukkoon jotka ei ymmärrä matematiikkaa.

    Ymmärräthän että kun rokotetaan 80% kansasta, niin silloin mikäli on yhtä todennäköistä rokotetun kuin rokottamattoman kuolla, kuolleista olisi silloin 80% rokotettuja.

    Mutta tutkimuksessa löytyi että vain 74% kuolleista oli rokotettuja.

    Tämä tarkoittaa että suurempi todennäköisyys kuolla kun ei ole rokotettu.

    Kun lisätään tähän vielä se todellisuus missä vanhoista rokotettiin enemmän kuin 80%, ja nuorista vähemmän ja se 80% on koko kansan keskiarvo; kun kuolleet pääosin on niitä vanhoja, niin on selvää että rokottamattoman kuolema on selvästi todennäköisempää.

    Tajuatko?

    En ihmettele jos et. Kaikki kun ei ymmärrä matematiikan perusteita.

    Äänestä

Mihin uutisiin tässä valheen maailmassa voi milloinkin uskoa?
-eri

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt cabalin ohjauksessa on eräs yliopisto kehittänyt atomi atomilta antibiootin superbakteeria vastaan. Sillä syötetään ihmisen kvanttisensoreita millä ohjataan mieltä ja geenejä.

Olen varoittanut koko ajan, ei uskota.

Löydöksen taustalla on Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) tutkimusryhmä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu