Pentagoniin iski todellakin kone( artikkeli)

Tutkiessani 9/11 tapahtumia, tormasin tahan artikkeliin jonka mukaan Pentagoniin tormasi todellakin matkustajakone:

http://www.abovetopsecret.com/pages/911_pentagon_757_plane_evidence.html

Artikkeli on mielenkiitoinen ja huolella tehty. Todisteet esitetaan selkeasti ja ymmarrettavasti.

Lukekaa ja kertokaa mita mielta olette. Olittepa saliition kannattajia tai ette.

Itse uskon nk. viralliseen versioon tapahtumista
( Tama perustuu omiin paattelyihin. Olen kylla tutustunut laajasti myos salaliittoteorioihin ja niita tukeviin sivustoihin)
312001
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

kysymykseen, olen viimeaikoina ollut kallellaan sinnepäin, että se mikä Pentagoniin osui, saattoi olla se mikä on väitetty.

Salaliiton osalta olen varma, että siihen kuului muitakin kuin arabeja.

Mitä tulee viralliseen versioon, niin siinä on liikaa aukkoja/virheitä että siihen voisi kukaan uskoa. Helppoina esimerkkeinä väitetyt kaapparit jotka kuitenkin ovat elossa tai Pentagoniin osuneen koneen pilotiksi väitetyn Hani Hanjourin lentotaidottomuus suhteutettuna siihen, että Pentagoniin osuminen kuten se suoritettiin oli vaativa taidonnäyte.

Ihmettelyä minussa on herättänyt (ja pitäisi herättää muissakin) miksi kaapparit valitsivat kaikista mahdollisista Washingtonista löytyvistä iskukohteista Juuri sen Pentagonin seinän joka oli vahvistettu, juuri sen osan Pentagonia jossa oli vähänlaisesti ihmisiä remontin takia eikä yhtään korkea-arvoista henkilöä, juuri sen kohdan jossa lennon alkuperäinen kapteeni oli aiemmin työskennellyt... jnejnejne

Äänestä
  • paljon siellä olisi pitänyt olla porukkaa? Mikä olisi korkea-arvoinen henkilö?

    Äänestä

  • Hanourin lentotaidottomuus ei viela todista salaliittoa.
    On totta jotkut kaapparit ovat nk.elossa. Useiden kaappareiden epailaan kayttaneen varastettuja passeja tai muuten muutettuja henkilotietoja.

    http://www.cooperativeresearch.org/context.jsp?item=a091601stillalive

    Tulee muistaa etta terroristi aloittivat 9/11 suunnittelun ainkin pari vuotta ennen iskuja. Todisteita tasta on saatu paljon ainakin Indonesiasta, Saksasta ja myos Espanjan viranomaiset ovat pidattaneet useita iskun valmisteluun syyllistyneita. Iskun juuret yltavat syvalle ja pitkalle.

    Äänestä

  • LKO kirjoitti:

    Hanourin lentotaidottomuus ei viela todista salaliittoa.
    On totta jotkut kaapparit ovat nk.elossa. Useiden kaappareiden epailaan kayttaneen varastettuja passeja tai muuten muutettuja henkilotietoja.

    http://www.cooperativeresearch.org/context.jsp?item=a091601stillalive

    Tulee muistaa etta terroristi aloittivat 9/11 suunnittelun ainkin pari vuotta ennen iskuja. Todisteita tasta on saatu paljon ainakin Indonesiasta, Saksasta ja myos Espanjan viranomaiset ovat pidattaneet useita iskun valmisteluun syyllistyneita. Iskun juuret yltavat syvalle ja pitkalle.

    tuo olikin esimerkkinä virallisen teorian puutteista. Mikä vielä on outoa, että mitään edistystä ei ole tapahtunut kaappareiden henkilöllisyyksien selvillesaamisessa, aivan kuin nuo alkuperäiset 19 nimeä olisivat tarpeeksi hyvä osoitus siitä mitä tapahtui, eikä mitään syytä olisi saada oikeita nimiä selville, arabeja olivat ja sillä selvä.

    Äänestä

  • Oon kans ihmetellyt miksi juuri Pentagon, miksei Valkoinen Talo tai Capitol Hill ????

    Äänestä

  • ihmettelijä kirjoitti:

    Oon kans ihmetellyt miksi juuri Pentagon, miksei Valkoinen Talo tai Capitol Hill ????

    Pentagon on USA:n sotilaallisen mahdin symboli. Maailman suurin toimistorakennus.

    Epäilemättä lennon 93 määränpää oli Capitol Hill tai Valkoinen talo. Sehän oli tuhoutuessaan menossa kohti Washingtonia.

    Äänestä

  • >Ihmettelyä minussa on herättänyt (ja pitäisi
    >herättää muissakin) miksi kaapparit valitsivat
    >kaikista mahdollisista Washingtonista
    >löytyvistä iskukohteista Juuri sen Pentagonin
    >seinän joka oli vahvistettu, juuri sen osan

    Tuskin he sitä sen ihmeemmin valitsivat. Eiköhän se ollut tilanteen sanelema valinta, joka tehtiin hetki ennen osumaa. Tärkeintä oli osua rakennukseen.

    Äänestä

  • Totuus? kirjoitti:

    Pentagon on USA:n sotilaallisen mahdin symboli. Maailman suurin toimistorakennus.

    Epäilemättä lennon 93 määränpää oli Capitol Hill tai Valkoinen talo. Sehän oli tuhoutuessaan menossa kohti Washingtonia.

    Et ole muuten vielä kommentoinut aikaisemmassa viestiketjussa, sitä että miten on mahdollista että lennon 93 moottori löytyi mailin päästä törmäyskohdasta?

    Äänestä

  • Totuus? kirjoitti:

    >Ihmettelyä minussa on herättänyt (ja pitäisi
    >herättää muissakin) miksi kaapparit valitsivat
    >kaikista mahdollisista Washingtonista
    >löytyvistä iskukohteista Juuri sen Pentagonin
    >seinän joka oli vahvistettu, juuri sen osan

    Tuskin he sitä sen ihmeemmin valitsivat. Eiköhän se ollut tilanteen sanelema valinta, joka tehtiin hetki ennen osumaa. Tärkeintä oli osua rakennukseen.

    suunnitellaan iskua kuukausia ja kohde valitaan vasta loppuminuuteilla?

    Äänestä

  • hämy kirjoitti:

    Et ole muuten vielä kommentoinut aikaisemmassa viestiketjussa, sitä että miten on mahdollista että lennon 93 moottori löytyi mailin päästä törmäyskohdasta?

    se sieltä löytynytkään, vaan n.300 metrin päästä. Kaiken lisäksi se oli vain pienehkö osa moottorista (taisi olla turbiini).

    Äänestä

  • hämy kirjoitti:

    Et ole muuten vielä kommentoinut aikaisemmassa viestiketjussa, sitä että miten on mahdollista että lennon 93 moottori löytyi mailin päästä törmäyskohdasta?

    Mielestäni otin tähän kantaa...

    Ks. myös Falwellin vastaus.

    Äänestä

  • suunnitelmat kirjoitti:

    suunnitellaan iskua kuukausia ja kohde valitaan vasta loppuminuuteilla?

    Kai se tietyn seinän valinta riippui paljolti esim. siitä, mistä suunnasta kohdetta satuttiin lähestymään.

    En tiedä, kenties kyseinen seinä erityisesti valittiin osumakohteeksi. Olisiko siihen ollut helpoin osua?

    Äänestä

  • Totuus? kirjoitti:

    Kai se tietyn seinän valinta riippui paljolti esim. siitä, mistä suunnasta kohdetta satuttiin lähestymään.

    En tiedä, kenties kyseinen seinä erityisesti valittiin osumakohteeksi. Olisiko siihen ollut helpoin osua?

    helpoin osua...

    Ensin ajetaan kohti Valkoista Taloa. Kaikkien Kohteiden Äiti väistetään, ja sen sijaan että ajettaisiin suoraan Pentagoniin ja varmistettaisiin osuma tähtäämällä yläviistosta yläkerroksiin/katoille, tehdään 270 asteen lähestyminen lopussa puiden latvoja ja lamppupylväitä hipoen 1. kerrokseen...
    Ei oikein kuulosta siltä että koetettiin päästä helpolla.

    Äänestä

  • diih kirjoitti:

    >Ensin ajetaan kohti Valkoista Taloa.

    Oltiin hieman väärällä kurssilla? Tämä edelleen viittaisi siihen, että seinä valittiin sen perusteella, mistä satuttiin lähestymään kohdetta.

    >Kaikkien Kohteiden Äiti väistetään

    Jospa lento 93 oli matkalla siihen? Kyllä Pentagon mielestäni oli tärkeämpi kohde, kuin Valkoinen talo.

    >varmistettaisiin osuma tähtäämällä yläviistosta
    >yläkerroksiin/katoille

    Tämä olisi ollut huomattavasti vaikeampi ja riskialttiimpi vaihtoehto. Itse olen parin lentäjän kanssa asiasta keskustellut. Huom. lentokoneen nopeus.

    >tehdään 270 asteen lähestyminen lopussa

    Kenties lähestyminen joistakin suunnista kohti rakennusta ei olisi kunnolla onnistunut.

    >Ei oikein kuulosta siltä että koetettiin päästä
    >helpolla.

    Tästä huomaakin sen, että ei kaikki aina mene niin kuin elokuvissa.. Eli suoraan olisi osattu kohti Pentagonia ensimmäisellä yrittämällä ja sitten tehty uskomaton syöksy suoraan Rumsfeldin toimistoon..

    ne helpolla päässeetkään, niiltähän meni henki.

    ...seinä valittiin sen perusteella, mistä satuttiin lähestymään kohdetta...

    Mutta kas, kun eivät olleet tulossa sieltä päin.

    ...Jospa lento 93 oli matkalla siihen? Kyllä Pentagon mielestäni oli tärkeämpi kohde, kuin Valkoinen talo...

    Valkoisen talon tietää kaikki, kyllä SE olisi paras kohde. Sitä paitsi olisi ollut parempi teoreettinen mahdollisuus liiskata presidenttikin. Sitten taas teoria että 93 oli menossa sinne niin mistä saattoivat kuvitella ettei 93 saapumiseen mennessä olisi Washingtonin ilmatilaa saatu turvattua.

    ...Tämä olisi ollut huomattavasti vaikeampi ja riskialttiimpi vaihtoehto...

    Riskialttiimpi? Missähän mielessä? Ja sitten vaikeampi? Miten pohjakerrokseen osuminen Pentagonin tapauksessa on helpoin kohde kun WTCiden kohdalla oli helpointa osua mahdollisimman ylös???

    ...Tästä huomaakin sen, että ei kaikki aina mene niin kuin elokuvissa...

    Mutta sehän meni kuin elokuvissa! Rumsfeldin, Bushin, ym kannalta.

    Pentagonin toimistojen sijoittelu on osin julkista tietoa. Tieto remontista oli helposti saatavilla niin olisi voinut valit jonkun muun seinän. Bushin olinpaikka kyseisenä hetkenä oli julkista tietoa.

    Äänestä

  • valinta kirjoitti:

    Silti ei ollut minkään maailman kiirettä saada Bushia pois koululuokasta johon seuraava isku olisi hyvin voinut osua. Koko koulu olisi tietenkin pitänyt evakuoida täysin tuossa tilanteessa heti.

    >Mutta kas, kun eivät olleet tulossa sieltä päin.

    Sanoin, että se oli yksi mahdollisuus. Onko koneen täsmällinen kulkureitti Washingtonissa tiedossa? Konehan osui rakennuksen länsiseinään.

    Eikä asia ole näin yksioikoinen. Onhan hyvin mahdollista, että kone ei ollut menossa aivan kohti Pentagonia, vaan ohi siitä. Tällöin kone piti tietysti kääntää, eikä Boeing 757 - koneen kääntösäde varmaankaan ole kovin pieni. Tästä siis mahdollinen 330 asteen käännös...

    Entä oliko kone liian korkealla ja käännöksellä terroristit halusivat laskeutua maan tasolle? Korkealta Pentagon oli helpompi havaita. Kaksoistornit puolestaan näkyivät kymmenien kilometrien päähän. Komission raportin mukaan koneen ollessa enää 8 kilometrin päässä Pentagonista, se oli vielä lähes 700 metrin korkeudessa.

    >Valkoisen talon tietää kaikki

    ...ja Pentagonia ei kukaan?

    >kyllä SE olisi paras kohde.

    Tämä nyt on mielipidekysymys, josta lienee turha kinastella. Mielestäni maailman mahtavimman (ja ylimielisimmän?) armeijan hermokeskus oli merkittävämpi kohde kuin yksi pieni talo. Capitol Hillkin olisi ollu parempi kohde.

    >Sitten taas teoria että 93 oli menossa sinne
    >niin mistä saattoivat kuvitella ettei 93
    >saapumiseen mennessä olisi Washingtonin
    >ilmatilaa saatu turvattua.

    Lento 93 oli yli 25 minuuttia myöhässä, kun se nousi ilmaan. Tätä terroristit tuskin ottivat huomioon. Myös kaappaus tapahtui syystä tai toisesta myöhemmin kuin muilla lennoilla.

    >Riskialttiimpi? Missähän mielessä? Ja sitten
    >vaikeampi?

    Valtavalla nopedella (850 km/h) koneen hallinta jyrkässä syöksyssä on äärimmäisen vaikeaa ja riskialtista puuhaa. Pienestä kohteesta ohi lentämisen riski on paljon suurempi. Lentämällä rakennuksen seinään vaakatasossa, terroristit pelasivat varman päälle. Osuma oli tärkeintä.

    >Miten pohjakerrokseen osuminen Pentagonin
    >tapauksessa on helpoin kohde kun WTCiden
    >kohdalla oli helpointa osua mahdollisimman
    >ylös???

    Osuminen aivan alimpaan kerrokseen saattoi olla sattumaa. Koneen lentonopeudella tarkka osuminen tiettyyn kerrokseen oli käytännössä mahdotonta. Eihän Pentagon ollu kuin 5-kerroksinen.

    Saattoi alimpiin kerroksiin osuminen myös olla tarkoituksellista. Kone vieläpä osui maahan juuri ennen osumista seinään. Tai sitten vain haluttiin varmistaa osuminen ja ohjattiin mahdollisimman alas. Kuten sanottua, koneen nopeus oli 237 metriä sekunnissa.

    Vaakasuunnassa koneen lentäminen on huomattavasti vakaampaa ja hieno-ohjaaminen helpompaa.

    Äänestä

  • valinta kirjoitti:

    Pentagonin toimistojen sijoittelu on osin julkista tietoa. Tieto remontista oli helposti saatavilla niin olisi voinut valit jonkun muun seinän. Bushin olinpaikka kyseisenä hetkenä oli julkista tietoa.

    Osuma rakennukseen lienee ollut prioriteetti nro yksi. Ehkä heillä ei edes ollut tietoa remontista...

    Äänestä

  • diih kirjoitti:

    Silti ei ollut minkään maailman kiirettä saada Bushia pois koululuokasta johon seuraava isku olisi hyvin voinut osua. Koko koulu olisi tietenkin pitänyt evakuoida täysin tuossa tilanteessa heti.

    >Silti ei ollut minkään maailman kiirettä saada
    >Bushia pois koululuokasta johon seuraava isku
    >olisi hyvin voinut osua.

    Joku kaapattu kone olisi siis lentänyt Floridaan asti ja törmännyt kouluun? Hmmmm.

    >Koko koulu olisi tietenkin pitänyt evakuoida
    >täysin tuossa tilanteessa heti.

    Kai ne salaisen palvelun herrat arvioivat tilanteen. Mielestäni mihinkään äärimmäisiin toimiin ei ollu tarvetta.

    Bushin käytöstä muuten käsitellään siinä Komission raportissa.

    http://a257.g.akamaitech.net/7/257/2422/05aug20041050/www.gpoaccess.gov/911/pdf/fullreport.pdf

    Sivulla 53 ja sivulta 56 eteenpäin.

    Presidentti halusi näyttää tyyneltä ja rauhalliselta kameroiden edessä....

    ...Joku kaapattu kone olisi siis lentänyt Floridaan asti ja törmännyt kouluun? Hmmmm...

    Meinaatko että tiesivät 2. koneen iskiessä missä muut kaapatut koneet olivat, ja mitä koneita oli kaapattuna ja mihin pyrkivät iskemään? Tuota mieltä minäkin olen, mutta minähän olen salaliittohörhö, ja sinunhan piti olla virallisen totuuden asialla?
    Jos mielestäsi oli jo tuossa vaiheessa selvää että mikään ei iske Floridaan, niin minkä vuoksi sitten Bush ei jäänyt Floridaan odottelemaan loppupäiväksi tilanteen selviämistä vaan lähti AirForce1:sen kyydissä ajelemaan ympäriinsä kun oli tiedotettu että AF1 olisi myös terroristien kohteena. Eikö olisi ollut turvallisinta jäädä maankamaralle loppupäiväksi sen sijaan että lähtee juuri sen koneen kyytiin jonka väitetään olleen uhattuna?

    Silmänlumeeksi? AF1sen uhka oli keksittyä?
    Olen ihan samaa mieltä. Tervetuloa salaliittohörhöihin.

    Äänestä

  • Totuus? kirjoitti:

    Osuma rakennukseen lienee ollut prioriteetti nro yksi. Ehkä heillä ei edes ollut tietoa remontista...

    lähdetään siitä että kykenivät hassuttamaan USAn ilmapuollustuksen kaapattuan neljä konetta samanaikaisesti, tuntuu varsin epätodennäköiseltä etteivät olisi tienneet remontista...

    Jos taas lähdetään siitä että osumakohta oli sattumaa, niin silloin sattumien summa on käsittämätön kuten olen aiemmin kirjoitellut...

    Äänestä

  • diih kirjoitti:

    ...Joku kaapattu kone olisi siis lentänyt Floridaan asti ja törmännyt kouluun? Hmmmm...

    Meinaatko että tiesivät 2. koneen iskiessä missä muut kaapatut koneet olivat, ja mitä koneita oli kaapattuna ja mihin pyrkivät iskemään? Tuota mieltä minäkin olen, mutta minähän olen salaliittohörhö, ja sinunhan piti olla virallisen totuuden asialla?
    Jos mielestäsi oli jo tuossa vaiheessa selvää että mikään ei iske Floridaan, niin minkä vuoksi sitten Bush ei jäänyt Floridaan odottelemaan loppupäiväksi tilanteen selviämistä vaan lähti AirForce1:sen kyydissä ajelemaan ympäriinsä kun oli tiedotettu että AF1 olisi myös terroristien kohteena. Eikö olisi ollut turvallisinta jäädä maankamaralle loppupäiväksi sen sijaan että lähtee juuri sen koneen kyytiin jonka väitetään olleen uhattuna?

    Silmänlumeeksi? AF1sen uhka oli keksittyä?
    Olen ihan samaa mieltä. Tervetuloa salaliittohörhöihin.

    >Meinaatko että tiesivät 2. koneen iskiessä missä
    >muut kaapatut koneet olivat, ja mitä koneita oli
    >kaapattuna ja mihin pyrkivät iskemään?

    En, mutta jos rationaalisesti ajattelee, niin koneen suunnistaminen Floridalaiseen kouluun olisi ollut hyvin epätodennäköistä. Ottaen vieläpä huomioon iskujen luonteen (isku maamerkkeihin tuhansien kilometrien päässä).

    >Jos mielestäsi oli jo tuossa vaiheessa selvää
    >että mikään ei iske Floridaan, niin minkä vuoksi
    >sitten Bush ei jäänyt Floridaan odottelemaan
    >loppupäiväksi tilanteen selviämistä vaan lähti
    >AirForce1:sen kyydissä ajelemaan ympäriinsä kun
    >oli tiedotettu että AF1 olisi myös terroristien
    >kohteena.

    Kai hänen oli palattava Washingtoniin pelkästään ns. hyvän imagon vuoksi.

    >Tervetuloa salaliittohörhöihin.

    En vielä allekirjoita sopimusta.. :)

    Äänestä

  • diih kirjoitti:

    lähdetään siitä että kykenivät hassuttamaan USAn ilmapuollustuksen kaapattuan neljä konetta samanaikaisesti, tuntuu varsin epätodennäköiseltä etteivät olisi tienneet remontista...

    Jos taas lähdetään siitä että osumakohta oli sattumaa, niin silloin sattumien summa on käsittämätön kuten olen aiemmin kirjoitellut...

    >lähdetään siitä että kykenivät hassuttamaan USAn
    >ilmapuollustuksen kaapattuan neljä konetta
    >samanaikaisesti, tuntuu varsin epätodennäköiseltä
    >etteivät olisi tienneet remontista...

    Kenties sillä ei ollut merkitystä. Vain osuma rakennukseen oli tärkeää.

    >Jos taas lähdetään siitä että osumakohta oli
    >sattumaa, niin silloin sattumien summa on
    >käsittämätön kuten olen aiemmin kirjoitellut...

    Niin kuin onnettomuuksissa etc aina. Laskeskelepa huviksesi myös lukuisten suuronnettomuuksien todennäköisyyksiä.

    Äänestä

  • Totuus? kirjoitti:

    >Meinaatko että tiesivät 2. koneen iskiessä missä
    >muut kaapatut koneet olivat, ja mitä koneita oli
    >kaapattuna ja mihin pyrkivät iskemään?

    En, mutta jos rationaalisesti ajattelee, niin koneen suunnistaminen Floridalaiseen kouluun olisi ollut hyvin epätodennäköistä. Ottaen vieläpä huomioon iskujen luonteen (isku maamerkkeihin tuhansien kilometrien päässä).

    >Jos mielestäsi oli jo tuossa vaiheessa selvää
    >että mikään ei iske Floridaan, niin minkä vuoksi
    >sitten Bush ei jäänyt Floridaan odottelemaan
    >loppupäiväksi tilanteen selviämistä vaan lähti
    >AirForce1:sen kyydissä ajelemaan ympäriinsä kun
    >oli tiedotettu että AF1 olisi myös terroristien
    >kohteena.

    Kai hänen oli palattava Washingtoniin pelkästään ns. hyvän imagon vuoksi.

    >Tervetuloa salaliittohörhöihin.

    En vielä allekirjoita sopimusta.. :)

    jossa oltiin kun toinen kone oli iskenyt oli tämä: Usa on hyökkäyksen kohteena.
    Sellaisella hetkellä Usan johtajan ei voi olettaa olevan turvassa missään julkisessa paikassa.
    Miksi tuota tarvitsee selittää?

    Äänestä

  • Totuus? kirjoitti:

    >lähdetään siitä että kykenivät hassuttamaan USAn
    >ilmapuollustuksen kaapattuan neljä konetta
    >samanaikaisesti, tuntuu varsin epätodennäköiseltä
    >etteivät olisi tienneet remontista...

    Kenties sillä ei ollut merkitystä. Vain osuma rakennukseen oli tärkeää.

    >Jos taas lähdetään siitä että osumakohta oli
    >sattumaa, niin silloin sattumien summa on
    >käsittämätön kuten olen aiemmin kirjoitellut...

    Niin kuin onnettomuuksissa etc aina. Laskeskelepa huviksesi myös lukuisten suuronnettomuuksien todennäköisyyksiä.

    ...Vain osuma rakennukseen oli tärkeää...
    Niin oli, mahdollisimman pienin vahingoin. Ei sovi mielikuvaani fundamentalistiterroristeista.

    ...Laskeskelepa huviksesi myös lukuisten suuronnettomuuksien todennäköisyyksiä...
    Kerropa sellainen suuronnettomuus jossa on yhtä silmiinpistäviä=epäilyttäviä yhteensattumia kuin Pentagonissa. (Niin, ja 7/7 terrorismiharjoitukset Lontoossa samoissa paikoissa samana hetkenä kuin iskut ei kelpaa vasta-argumentiksi Pentagonille.)

    Äänestä

  • diih kirjoitti:

    jossa oltiin kun toinen kone oli iskenyt oli tämä: Usa on hyökkäyksen kohteena.
    Sellaisella hetkellä Usan johtajan ei voi olettaa olevan turvassa missään julkisessa paikassa.
    Miksi tuota tarvitsee selittää?

    Tässä Komission raportista (hauska lukea Bushin logiikkaa):

    "White House Chief of Staff Andrew Card told us he was standing with the President outside the classroom when Senior Advisor to the President Karl Rove first informed them that a small, twin-engine plane had crashed into the WorldTrade Center. The President's reaction was that the incident must have been caused by pilot error."

    "At 8:55, before entering the classroom, the President spoke to National Security Advisor Condoleezza Rice,who was at the White House. She recalled first telling the President it was a twin-engine aircraft—and then a commercial aircraft—that had struck theWorldTrade Center, adding 'that's all we know right now, Mr. President.'"

    "The President was seated in a classroom when, at 9:05, Andrew Card whispered to him: "A second plane hit the second tower. America is under attack." The President told us his instinct was to project calm, not to have the country see an excited reaction at a moment of crisis. The press was standing behind the children; he saw their phones and pagers start to ring. The President felt he should project strength and calm until he could better understand what was happening."

    "The President remained in the classroom for another five to seven minutes, while the children continued reading. He then returned to a holding room shortly before 9:15, where he was briefed by staff and saw television coverage."

    Äänestä

  • diih kirjoitti:

    ...Vain osuma rakennukseen oli tärkeää...
    Niin oli, mahdollisimman pienin vahingoin. Ei sovi mielikuvaani fundamentalistiterroristeista.

    ...Laskeskelepa huviksesi myös lukuisten suuronnettomuuksien todennäköisyyksiä...
    Kerropa sellainen suuronnettomuus jossa on yhtä silmiinpistäviä=epäilyttäviä yhteensattumia kuin Pentagonissa. (Niin, ja 7/7 terrorismiharjoitukset Lontoossa samoissa paikoissa samana hetkenä kuin iskut ei kelpaa vasta-argumentiksi Pentagonille.)

    Tarkastelin Pentagonin ympäristöä eri suunnista ja vaikuttaa itse asiassa siltä, että se läntinen seinä olisi peräti ollut myös rationaalisesti kannattavin kohde.

    Suurikokoinen ilmakuva Pentagonista (pohjoinen ylhäällä):

    http://eyeball.sabotage.org/pentagon-001.jpg

    Kaakkois- ja koillis-seinät:

    http://www.defenselink.mil/photos/Aug2004/030926-F-2828D-060.jpg

    Kaakkois-seinän keskellä on jonkinlainen rakennelma, joka peittää osan Pentagonia. Tätä ei tosin ilmeisesti ollut vielä 11. syyskuuta 2001 (alue rakenteilla ensimmäisessä kuvassa):

    http://koti.mbnet.fi/axel86/images/pentagon/pentagon_9_7_01_small.jpg

    Voi siis olla, että tämä seinä olisi voinut olla myös hyvä kohde.

    Koillis-seinän edessä on kansi, joka peittää alimman kerroksen suurimmalta osin (osumapinta-ala pienempi).

    Pohjoisessa oli edessä tällainen este (kuvat valitettavasti aika pieniä):

    http://www.leeandassociatesinc.com/our_work/landarch/images/RDF-aerial.jpg
    http://www.hdrinc.com/Assets/images/clients/sectors/federal/federal_pentagon.jpg

    Länsi- ja lounais-seinät:

    http://www.defenselink.mil/photos/Aug2004/030926-F-2828D-089.jpg

    Lounais-seinän edessä oli myös kansi, jolloin alin kerros jäi piiloon. Länsi-seinä sen sijaan on suurelta osin kokonaan näkyvissä (vain pieni heliport oli edessä).

    Voihan olla, että seinä valittiin myös sattumalla.

    >Kerropa sellainen suuronnettomuus jossa on yhtä
    >silmiinpistäviä=epäilyttäviä yhteensattumia kuin
    >Pentagonissa.

    Voisin esittää järjettömiä todennäköisyyslaskuja mistä tahansa onnettomuudesta, mutta se ei hyödyttäisi yhtikäs mitään. Se nyt vain on kylmä fakta, että nämä todennäköisyydet eivät todista salaliiton puolesta tai sitä vastaan... Niiden laskeminen on mielestäni täysin turhaa.

    Äänestä

täysin selvän asian käsittämiseksi pitää lukea edes mainitsemaasi kirjoitusta?!

Äänestä

Miksi muka täytyy todistella että Pentagoniin osui matkustajakone jos se kerran osui siihen? Ei se Boeing tulipalossa savuna ilmaan haihdu, joten sen jäänteitä täytyisi olla kymmeniä tonneja skeptikoille esiteltäväksi.

Tuo artikkeli todistaa vain, että virallinen versio tapahtumista haiskahtaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JRRS kirjoitti:

Tutkiessani 9/11 tapahtumia, tormasin tahan artikkeliin jonka mukaan Pentagoniin tormasi todellakin matkustajakone:

http://www.abovetopsecret.com/pages/911_pentagon_757_plane_evidence.html

Artikkeli on mielenkiitoinen ja huolella tehty. Todisteet esitetaan selkeasti ja ymmarrettavasti.

Lukekaa ja kertokaa mita mielta olette. Olittepa saliition kannattajia tai ette.

Itse uskon nk. viralliseen versioon tapahtumista
( Tama perustuu omiin paattelyihin. Olen kylla tutustunut laajasti myos salaliittoteorioihin ja niita tukeviin sivustoihin)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu