Bensan hinta

Vasemmistohallituksen aikana bensa maksoi 2,50e
9254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

AI-yhteenveto
Suomen kallein bensa löytyy tällä hetkellä Inarissa, Kaamasen Kievarissa, jossa kaikki polttoaineet maksavat 2,95 euroa litralta. Tämä on Suomen korkein hinta, ja se on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, Ilta-Sanomat kertoo.
Huomionarvoista on, että kyseinen asema on hinnoitellut kaikki polttoaineet samalle tasolle, eli ei ole eroa 95E10:n tai dieselin välillä. Tämä on poikkeuksellista, sillä yleensä hintaeroja löytyy eri polttoaineiden välillä.

Äänestä
  • -
    - SDP:n -PERSELIJÄ- hallitus piti Bensan Hintaa KORKEALLA -

    _________________- ne -KANSAN-KUSETTAJAT- !

    _______- silloinen SDP:n LiikenneMinisteri -Harakka -Vain Nauraa-Räkätti Kansalle !

    -

    Äänestä

  • AI-yhteenveto

    +4
    Vuonna 2023 bensiinin 95E10 litrahinta oli keskimäärin noin 1,96 euroa ja bensiinin 98E5 litrahinta noin 2,06 euroa.
    Vuoden 2023 aikana bensiinin hinta vaihteli, ja esimerkiksi helmikuussa 2023 95E10-bensiinin hinta oli halvimillaan 1,884 euroa ja kalleimmillaan 2,124 euroa litralta. Tilastokeskuksen mukaan polttonesteiden keskihinnat nousivat vuoden 2023 aikana, ja toukokuussa 2023 95E10-bensiinin keskihinta oli 1,96 euroa ja 98E5-bensiinin 2,06 euroa litralta.
    Bensiinin hinta muodostuu useista tekijöistä, kuten raakaöljyn maailmanmarkkinahinnasta, jalostus- ja jakelukustannuksista, veroista sekä kilpailusta ja paikallisista eroista. Suomessa polttoaineiden verot ovat merkittävä osa bensiinin hintaa, ja ne korottavat hintaa yli 50 %.

    Äänestä

Ihmiset kysyvät myös
Paljonko bensa maksoi kalleimmillaan?
Bensiinin pumppuhinta on viimeksi ollut nykytasolla vuoden 2021 kesällä. Kalleimmillaan 95E10-bensiini maksoi puolestaan 2,57 euroa kesällä 2022. Diesel maksoi tuolloin 2,44 euroa litralta.26.8.2024 VASURIBENSA PUMPULLA

Äänestä
  • SANNAN BENSAA HALVALLA, STANAN HUIJARI.

    Äänestä

St1 bensa 95e eilen 1,59e

Äänestä

Näin yksinkertaista voi olla vain PikkuPersu!

Mikään Marin tai mikään Purra, ei omaa valtuuksien laskea bensan hintaa!

Sen tekevät maailman markinat. Öljyn tuottajat.

Persu ei tajunnut sitäkään, että energiakriisiä ei tehnyt Marinin hallitus! Nämä ovat liian vaikeita asioita Persun ymmärtää.

Toinen vaihtoehto on että Persu yksinkertaisesti valehtelee aina! Aina!

On tyypillistä Persulle kun hän ei osaa, että hän etsii syyllisiä! Tätä osaamattomuutta hän yrittää peittää väittämällä, että kukaan toinenkaan ei osaa.

Saako siitä jotain lohtua. Varsinkin kun hän näkee, miten oma puolue on epäonnistunut kaikessa!

Ainakaan Suomesta tämä UrpoPurran hallitus ei välitä paskan vertaa.

Mistä Persu välittää?

Maahanmuutto maahanmuutto maahanmuutto maahanmuutto maahanmuutto maahanmuutto maahanmuutto maahanmuutto!

Persut kertovat olevansa suomalaisten puolella? Muutenkin juuri nämä Persut vihaavat suomalaisia!! Mitä mitä?

Kyllä! Kun Persu vihaa koki
koko Vihervasemmistoa, on tämä tällä hetkellä 43% suomalaisista! Eikä tuo vihaaminen siihen lopu. Persut näet vihaavat myös Ay-liikettä, Yleä, Pride ihmisiä, Elokapinaa ja ruotsinkielisiä ihmisiä. Ja tietenkin maahanmuuttaneita ihmisiä.

Hallitus on tällä hetkellä noin 40% suomalaisista. Persut noin 12%.

12% vihaa melko suurta joukkoa suomalaisia.

Miten tässä maassa pitäisi suhtautua tähän pieneen joukkoon valehtelevia vihaajia!??

Äänestä
  • Entäs nämä vasemmisto valehtelijat jotka ajo suomen nurin

    Äänestä

Halpa bensa on myrkkyä vihervasemmistolle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vasemmistohallituksen aikana bensa maksoi 2,50e

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu