Ukrainalle kaavaillaan 5. artiklan kaltaisia turvatakuita
Yhdysvallat ja Euroopan maat ovat keskustelleet Naton 5. artiklan kaltaisista turvatakuista Ukrainalle, kertoo CNN.
Suunnitelmien mukaan turvatakuut tulisivat sekä Euroopalta että Yhdysvalloilta. Ne eivät kuitenkaan kuuluisi Naton piiriin.
Toistaiseksi suunnitelman tarkemmat yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aiemmin ilmaissut haluttomuutensa käyttää Yhdysvaltojen joukkoja tai rahoja Ukrainan puolustukseen sodan päätyttyä. Alkuvuodesta Trump totesi, että Ukrainan turvatakuiden toteuttamisen tulisi olla Euroopan harteilla.
Lauantaina julkaistussa kannanotossa Euroopan valtionpäämiehet taas painottivat vahvojen turvatakuiden merkitystä. Lisäksi korostettiin, ettei Ukrainan mahdollisuutta hakea EU:n tai Naton jäsenyyttä saa rajoittaa.
- Olemme selviä siitä, että Ukrainalla on oltava raudanlujat turvatakuut, jotta se voi tehokkaasti puolustaa itsenäisyyttään ja alueellista koskemattomuuttaan, kannanotossa todettiin.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vastaavasti kiitteli länsimaita.
- Olen tyytyväinen Yhdysvaltojen ja Euroopan valmiuteen tarjota Ukrainalle vankat turvallisuustakuut osana mitä tahansa sopimusta, Zelenskyi sanoi.
Axiosin mukaan Trump soitti perjantaina Zelenskyille kertoakseen Alaskassa käydyistä neuvotteluista Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa. Lähteiden mukaan käyty keskustelu ei ollut helppo.
Puhelun aikana Trump totesi, ettei Putin halua aselepoa vaan rauhansopimuksen. Trump sanoi itse olevansa samaa mieltä.
Trumpin ja Zelenskyin on määrä tavata kasvokkain Valkoisessa talossa maanantaina.
Ukrainalle kaavaillaan 5. artiklan kaltaisia turvatakuita
43
390
Vastaukset
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Sinne sitten voi Nato Tiltu mennä rauhanturvaajaksi.
- Anonyymi
Spämmipete havaittu.
- Anonyymi
Satuolento ei taida kelvata.
- Anonyymi
Venäjä, Englanti ja Usa antoivat Ukrainalle turvatakuut, kun Ukraina luopui ydinaseista.
Venäjä petti ensin ja trumppi petti seuraavaksi lisäksi trumppi irtisanoi useita usan sopimuksia. Trumppi on valehtelija, jonka valeista on koottu jo 30 000 valheen kooste. Trumppiakin pahempi valehtelija on putleri, jonka koko olemassaolon aika ja saavutukset on silkkaa sepitettä, valhetta ja venäläisten aivopesua.
Ainoa taho, joka pitää puheensa ja pystyisi antamaan turvatakuut, on Euroopasta löytyvä halukkaiden ryhmittymä.- Anonyymi
No ainahan Euroopasta on halukkaita löytynyt hyökkäämään Venäjälle. Joka kerta on käynyt huonosti, niin käy nytkin.
Anonyymi kirjoitti:
No ainahan Euroopasta on halukkaita löytynyt hyökkäämään Venäjälle. Joka kerta on käynyt huonosti, niin käy nytkin.
Ei suinkaan joka kerta. Venäjä oli 1917 saanut Saksalta selkäänsä harvinaisen perusteellisesti ja menettänyt Brest-Litovskin rauhassa Ukrainan, Baltian ja puolet Valko-Venäjää. Sitten USA tuli länsirintamalle ja kaatoi Saksan keisarikunnan.
Seuraavassakin suursodassa USA pelasti Neuvosto-Venäjän.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ei suinkaan joka kerta. Venäjä oli 1917 saanut Saksalta selkäänsä harvinaisen perusteellisesti ja menettänyt Brest-Litovskin rauhassa Ukrainan, Baltian ja puolet Valko-Venäjää. Sitten USA tuli länsirintamalle ja kaatoi Saksan keisarikunnan.
Seuraavassakin suursodassa USA pelasti Neuvosto-Venäjän.??? Siis hyökkääjälle kävi huonosti, vai etkö itse ymmärrä lopputulosta. Joo usa pelasti neuvostoliiton ja hyökkääjälle kävi silloinkin huonosti.
Anonyymi kirjoitti:
??? Siis hyökkääjälle kävi huonosti, vai etkö itse ymmärrä lopputulosta. Joo usa pelasti neuvostoliiton ja hyökkääjälle kävi silloinkin huonosti.
Et vieläkään tajua tuota WW1:tä. Venäjä aloitti sodan itärintamalla 1914 ja oli hyökkääjä, ei Saksa. Saksa hyökkäsi länteen. Kyseessä oli myöhemmin siis Saksan vastahyökkäys Venäjälle.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Et vieläkään tajua tuota WW1:tä. Venäjä aloitti sodan itärintamalla 1914 ja oli hyökkääjä, ei Saksa. Saksa hyökkäsi länteen. Kyseessä oli myöhemmin siis Saksan vastahyökkäys Venäjälle.
Sinä et ilmeisesti ole nyt koskaan edes kuullut mistään Sarajevon laukauksista.
Sillä sen verran sekavaa tekstiä näytät suoltavan palstalle. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ei suinkaan joka kerta. Venäjä oli 1917 saanut Saksalta selkäänsä harvinaisen perusteellisesti ja menettänyt Brest-Litovskin rauhassa Ukrainan, Baltian ja puolet Valko-Venäjää. Sitten USA tuli länsirintamalle ja kaatoi Saksan keisarikunnan.
Seuraavassakin suursodassa USA pelasti Neuvosto-Venäjän.Näkkileipiä jakamallako?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Et vieläkään tajua tuota WW1:tä. Venäjä aloitti sodan itärintamalla 1914 ja oli hyökkääjä, ei Saksa. Saksa hyökkäsi länteen. Kyseessä oli myöhemmin siis Saksan vastahyökkäys Venäjälle.
Minkähän takia molemmat sodat on kirjoitettu Saksan aloittamaksi?
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
"Ukrainalle kaavaillaan 5. artiklan kaltaisia turvatakuita"
5. artiklahan ei toimi kuin jos Yhdysvaltoja piitää suojella.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Hyväksyikö äidinkielenopettajasi tuollaisen tekstin aineessa/esseessä?
En tiedä. se kuoli vitutukseen.
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä. se kuoli vitutukseen.
Siihenkin voi kuolla, jos vituttaa riittävän paljon. 🤔
- Anonyymi
hyvä
- Anonyymi
SE TAKUU LOPPUU KUN JENKIT HUOMAA ETTEI NE HYÖDY SIITÄ RAHALLISESTI MITENKÄÄN
- Anonyymi
Köpö höpö, rauhan ehtona on jo se ettei Ukraina liity natoon.
- Anonyymi
onneksi r......ä ei siitä päätä mitä Ukraina tekee tai ei tee
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff kertoi sunnuntaina, että presidentti Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin sopivat perjantain tapaamisessaan vahvoista turvallisuustakuista. Näihin kuului muun muassa se, että Ukrainalle voitaisiin tarjota suojaa, joka vastaa käytännössä Naton viidettä artiklaa.
"Sovimme turvallisuustakuista, joita pitäisin merkittävinä ja jopa pelin muuttavina," Witkoff sanoi CNN:n ”State of the Union” -ohjelmassa.
Witkoffin mukaan Venäjä hyväksyi sen, että Yhdysvallat ja muut Euroopan maat voivat tarjota Ukrainalle viidennen artiklan kaltaisen suojan. Kyseinen Naton artikla tarkoittaa, että hyökkäys yhtä jäsenmaata vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan.
Venäjä on perinteisesti vastustanut Ukrainan liittymistä Natoon. Witkoff huomautti, että juuri tämänkaltaisen suojan vuoksi Ukraina on pyrkinyt jäseneksi.
"Kaikki riippuu siitä, mitä ukrainalaiset voivat hyväksyä. Mutta mikäli se heille sopii, onnistuimme saamaan Venäjältä tärkeän myönnytyksen: Yhdysvallat voisi tarjota Ukrainalle viidennen artiklan kaltaista suojaa. Se on yksi Ukrainan Nato-jäsenyyspyrkimysten keskeisistä syistä,"Witkoff sanoi.
" Pystyimme siis tavallaan kiertämään Nato-jäsenyyden ja pääsemään sopimukseen, jonka mukaan Yhdysvallat voi tarjota vastaavaa suojaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulimme venäläisten suostuvan tällaiseen," hän jatkoi.
Witkoffin mukaan osapuolet sopivat myös muista asioista. Näihin kuului Venäjän sisäinen lainsäädännöllinen sitoumus, ettei se enää tavoittele muita alueita rauhansopimuksen voimaantulon jälkeen. Toinen sitoumus oli, ettei Venäjä riko muiden eurooppalaisten maiden itsemääräämisoikeutta.
Witkoff painotti, että mahdollinen sopimus vaatii Ukrainan hyväksynnän. Hän sanoi, että aluevaihdokset ovat "keskeinen kysymys" , jota ei voida ratkaista ilman Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin osallistumista. Witkoff kertoi, että Trump, Zelenskyi ja muut eurooppalaiset johtajat aikovat jatkaa neuvotteluja Valkoisessa talossa maanantaina.
https://thehill.com/homenews/administration/5456527-witkoff-says-trump-putin-agreed-to-robust-security-guarantees-during-summit/- Anonyymi
Samaa tasoa mitä sydämen pysäyttävät sanktiot?
- Anonyymi
Zelenskyi kommentoi USA:n turvatakuita: "Historiallinen päätös"
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kommentoi X-tilillään keskusteluja, jotka käytiin Euroopan johtajien kesken tänään Brysselissä.
Zelenskyi sanoo olevansa tyytyväinen keskusteluihin, jotka käytiin päivää ennen Zelenskyin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin huomista tapaamista Washingtonissa.
- Ukrainan itsenäisyydelle ja suvereniteetille on selkeä tuki. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että rajoja ei saa muuttaa väkisin. Kaikki tukevat sitä, että keskeiset kysymykset on ratkaistava kolmikantaisesti Ukrainan kanssa - Ukrainan, Yhdysvaltojen ja Venäjän johtajien kesken.
Zelenskyi sanoo, että Yhdysvaltojen valmius osallistua Ukrainan turvatakuisiin on "historiallinen päätös".
- Yhteistyön tuloksena syntyvien turvatakuiden on oltava hyvin käytännöllisiä, niiden on tarjottava suojaa maalla, ilmassa ja merellä, ja Euroopan on osallistuttava niiden kehittämiseen. - Anonyymi
näin
- Anonyymi
Viikko alkoi hienosti ja iloisissa tunnelmissa Ei Krimiä Ukrainalle eikä nato jäsenyyttä sanoi Trump.
- Anonyymi
Viikko alkoi hhhienosti, et tainnut kuunnella kovin tarkasti.
- Anonyymi
Eiköhän raharikas Stubb hoitelee "turvatakuut" suomalaisten rahoilla, kuten hän on "sotinutkin".
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Ukrainalle kaavaillaan 5. artiklan kaltaisia turvatakuita --- mutta kysytään nyt ensin USA:lta, että mitä mieltä he ovat.
- Anonyymi
Trumppi sanoi suoraan, että EU-Nato on Ukrainalle ensisijainen turvatakuiden antaja. Pikkuhiljaa se varmaan menee tyhmimmällekin Nato jantterille kaaliin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumppi sanoi suoraan, että EU-Nato on Ukrainalle ensisijainen turvatakuiden antaja. Pikkuhiljaa se varmaan menee tyhmimmällekin Nato jantterille kaaliin?
Hölmölämme on ensimmäisenä laittamassa sotilaitaan tuonne kuolemaan näin Stubb sen varmasti päättää.
Muut Natossa ovat hiljaa ja varuillaan ettei vain omia sotilaitaan kukaan halua lähettää varmaan kuolemaansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hölmölämme on ensimmäisenä laittamassa sotilaitaan tuonne kuolemaan näin Stubb sen varmasti päättää.
Muut Natossa ovat hiljaa ja varuillaan ettei vain omia sotilaitaan kukaan halua lähettää varmaan kuolemaansa.Nato TiItu voi nukkua yönsä rauhassa, koska ei kelpaa edes reserviin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hölmölämme on ensimmäisenä laittamassa sotilaitaan tuonne kuolemaan näin Stubb sen varmasti päättää.
Muut Natossa ovat hiljaa ja varuillaan ettei vain omia sotilaitaan kukaan halua lähettää varmaan kuolemaansa.Ei Suomella ole sotilaita, joita voisi lähettää Ukrainaan rauhan aikana. Kyseessä ei ole mikään yk-joukkojen tarkkailijaosasto, vaan sinne tarvitaan sotilasyksiköitä aseineen ja huoltoineen. Esim ilmatorjunta, lääkintä, suojelu, pioneeri, tykistö, viesti, panssarintorjunta, lentotukikohta, laivaston osastoja jne.
Suomalaiset sotilasyksiköt ovat reserviläisiä. Reserviläisyksiköiden rotaatio olisi hoidettava, eli kyseessä olisi melkoinen määrä henkilöstöä ja kalustoa sekä näiden huolto. Koulutettu reserviläisyksikkö kykenee toimimaan osana suomalaista järjestelmää, mutta toiminta osana monikansallista joukkoa on hyvin vaativaa. Tehokkainta lienee, jos kyseessä olisi noin prikaatin kokoinen taisteluosasto.
Sellaista reserviläisyksiköä ei koota vapaaehtoisista, jolloin joukon perustaminen vaatisi poikkeuslain tai erillislain, jotta ko koulutettu henkilöstö voidaan komentaa Ukrainaan.
Sitten tietysti henkilöstön rahoitus, palkkaus, vakuutukset sekä ko henkilöstön kaikki kotimaan siviilivelvoitteiden hoitamiset kustantaisi n 0,5 miljardia/ vuosi sekä kaikki kalusto, materiaali ja huoltokulut päälle, eli 1-2 miljardia til.
- Anonyymi
Yhdysvallat on valmis tukemaan eurooppalaisia liittolaisiaan Ukrainan turvallisuustakuiden toteuttamisessa tarjoamalla apua ilmavoimilla.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi tämän puhelinhaastattelussa Fox Newsille, Ukrinform raportoi.
"Turvallisuuden osalta he [eurooppalaiset] ovat valmiita lähettämään joukkoja maahan. Me olemme valmiita auttamaan heitä - erityisesti, luultavasti, ilmavoimilla. Kenelläkään muulla ei ole sellaista kalustoa kuin meillä", Trump sanoi.
https://www.ukrinform.net/rubric-polytics/4027341-trump-on-security-guarantees-for-ukraine-us-ready-to-assist-in-the-air.html- Anonyymi
👍👍👍
- Anonyymi
Mitä virkaa on turvatakuilla Ukraina sai turvatakuut 1994 , ei niillä Ukrainalle ole ollut mitään hyötyä, vaikka takuumiehinä oli NATO,USA, Iso Britannia, EU, sekä Venäjä. Tämä uusi sopimus voitaisiin kirjoittaa WC pehmopaperille ettei Putin saa peräpukamia.
- Anonyymi
Noin 99 % suomalaisista ei tiedä että tuollainen sopimus ja turvatakuut myös Venäjän puolelta Ukrainaan liittyen ihan aikuisten oikeasti on sovittu.
Millään aselepo- saati rauhansopimuksella nykytilanteeseenkaan liittyen ei ole mitään merkitystä koska millään sopimuksilla nykyvenäjän kanssa ei vain ole mitään merkitystä. Venäjästä pitäisi jo ymmärtää sen verran että mitään Venäjän kanssa tehtyjä sopimuksia ei ole syytä pitää muuna kuin feikkinä, Venäjä kunnioittaa ja noudattaa sopimuksia vian juuri siihen asti kuin sen oma etu ja tarve vaatii...
- Anonyymi
5. artikla takaisi Ukrainalle dzäänzzin lähettää sotilaansa USA:a puolustamaan jos joku ISIS hyökkäisi ameriikkaan.
- Anonyymi
Venäjän ulkoministeri Lavrov viestitti , että venäjä ei tule hyväksymään ulkomaisia sotilaita Ukrainassa turvatakuisiin liittyen. Venäjä ei myöskään hyväksy mitään Naton 5. Artiklan tapaisia turvatakuita Ukrainalle. Se on täysin ymmärrettävää, sillä jos tälläiset turvatakuut Ukraina saisi, niin miten siinä tapauksessa Venäjän sankarillinen armeija voisi enää lähteä vapauttamaan ukrainaa fasismin otteesta ? Siinä tapauksessa
Putinille olisi liian riskialtista lähteä viemään ukrainan kansalle samanlaista upeaa demokratiaa , kuin venäläisillä on. - Anonyymi
Kukaan ei ole kysynyt Lavrovilta mitään muuta kuin että onko pilttuussa hyvä olla ja saatko kauroja tarpeeksi.
- Anonyymi
Onko SINUN pilttuusi direktiivien edellyttämän kokoinen, entä kaurapuoli, meneekö rasvaisella makkaralenkillä ja seitikalan jämistä puristetuilla kalapuikoilla?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa625182Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370