Ollin valitukset olivat todella hyödyllisiä ja vielä hyödyllisimpiä jos niistä tulleita hallinto-oikeuden päätöksiä olisi noudatettu.
Vimmatusti yrittivät Ähtärin kuntapäättäjät saada Pandatalon velan takauksen kunnan vastuulle jopa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittivat, nyt saneerauksessa kunta olisi kärsinyt 6,5 miljoonan vahingon, valituksen ansiosta OP kärsi tappiot velasta. Myös pääomituksia valittaja sai torjuttua, mutta sitten kunnan päättäjät alkoivat salaa antamaan lainaa zoolle , kaikki menetettiin.
Ikinä ei Ähtärin kunnan historiassa ole näin paljon säästöjä syntynyt kuin Panda valituksissa ja niinpä Kunnan päättäjien pitää hakea välittömästi Ollille Kuntaneuvoksen arvonimi se on vähintä mitä kunta voi tehdä.
Kuntaneuvoksen arvonimi Ollille heti hakuun kun uusi valtuusto kokoustaa.
25
382
Vastaukset
- Anonyymi
Olen samaa mieltä ! toki Ollin tunnen hän ei arvonimistä välitä.
- Anonyymi
Issäis ja äitis oli kunnon miehii!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Issäis ja äitis oli kunnon miehii!
Pro Valitus -tunnustuspalkinno
- Anonyymi
Kannatetaan !
- Anonyymi
Kaikki apulaissheriffin kirjoittamia.
- Anonyymi
No niin näkyy olevan. Hassu tyyppi. Ekan ja tokan viestin välinen aika kun on reilun minuutin, niin tietää, että sama lähettäjä. Taatusti tuntee broidinsa🤩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin näkyy olevan. Hassu tyyppi. Ekan ja tokan viestin välinen aika kun on reilun minuutin, niin tietää, että sama lähettäjä. Taatusti tuntee broidinsa🤩
Mitä sitten ! Haittaako se kepuleita ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin näkyy olevan. Hassu tyyppi. Ekan ja tokan viestin välinen aika kun on reilun minuutin, niin tietää, että sama lähettäjä. Taatusti tuntee broidinsa🤩
Ikävä tuottaa pettymys kepuloisille. Kirjoitin yhden viestin ,enkä ole Myllymäellä edes käynyt .
- Anonyymi
Olli vs. Savola = 12 - 0
- Anonyymi
Pelaako Nisukin vanhusten sarjassa? Lasketaanko tuossa pelissä kaatumisia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelaako Nisukin vanhusten sarjassa? Lasketaanko tuossa pelissä kaatumisia?
Ei. Vaan sitä kun on ns. "Möykky housussa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Vaan sitä kun on ns. "Möykky housussa".
Kummalla puolella housuja nisun möykky on? Itse veikkaan takapuolta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummalla puolella housuja nisun möykky on? Itse veikkaan takapuolta.
Voi kun epätoivoinen heitto apulaissheriffiltä. Sheriffikin häpee sua.
- Anonyymi
Esitutkinta päättyy pian.
- Anonyymi
Vastenmielisin ihminen jonka tiedän
- Anonyymi
Etpä paljoa tiedä.
- Anonyymi
Aina kun ihminen jää kiinni rikoksesta se tuntuu hänestä väärältä ja harmittaa aivan vietävästi, mutta sitten rangaistusta jonkin aikaa nautittuaan tulee normaalille ihmiselle ahaa elämys: minä tein kunta yhteisöä vastaan väärin minä oli väärässä tein rikoksen, minun pitää siitä maksaa. Tietysti on ihmisiä joilla ei ole omaatuntoa, heidän elämä täytyy katkeruudella eivätkä he ymmärrä oikean ja väärän eroa ja uusia rikoksia jo suunnitellaan.
Ähtärin panda rikosvyyhti on erikoinen siinä on paljon ihmisiä osallisena osa päätekijöinä ja sitten osa on peitellyt tapahtuneita rikoksia, voidaan puhua jo 30 kymmenestä henkilöstä jollei vielä suuremmasta. Miten voi pienestä kunnasta löytyä noin paljon laista piittaamattomia , luotettiinko siinä joukkovoimaan kun tuo toinenkin on mukana olen minäkin. Ähtärissä on kyllä pitkät perinteet kuntalain rikkomisesta eli vanhat tavat niitä ei unohdettu ja kun niistäkään ei mitään tutkimuksia tullut röyhkeys kasvoi. Olisi luullut valituksien jo vähän antavan osviittaa että muutos on tapahtumassa, oliko vaan niin että uskoivat siihen ettei valittajasta ja hänen veljestään ole vastustajaksi noin isolle joukolle joka salasi tehokkaasti kaiken. Lepsut tilintarkastajat tuudittivat heidät unelmaan jotta meille ei mitään, kukaan , missään pysty kampoihin laittamaan.- Anonyymi
Mies valittaa, kuten kaikki ihmiset, monista syistä, mutta taustalla on usein halu ratkaista ongelma, purkaa stressiä tai luoda yhteys muihin. Syyt ja tyylit voivat kuitenkin joskus painottua tavoilla, joihin vaikuttavat sosiaaliset ja kulttuuriset mallit.
Päämääränä ratkaisu, ei purkautuminen
Yksi yleisimmistä syistä on se, että valitus on miehelle usein ongelmanratkaisun ensimmäinen vaihe. Kun mies valittaa esimerkiksi siitä, että "tämä kunta on sairas" tai "Nisu on sietämätön", hän ei välttämättä hae sääliä tai myötätuntoa, vaan ilmaisee havaitsemansa ongelman, johon hän joko itse etsii tai odottaa muiden ehdottavan ratkaisua.
Valitus toimii tällöin ääneen lausuttuna analyysina tilanteesta, joka pitää korjata.
Stressi ja turhautuminen 😠
Kuten kaikilla, valittaminen on luonnollinen keino purkaa painetta ja kanavoida stressiä sekä turhautumista. Kun asiat eivät suju suunnitelmien mukaan työssä, kotona tai liikenteessä, valittaminen toimii venttiilinä, joka auttaa käsittelemään negatiivisia tunteita. Se on yksinkertaisesti tapa reagoida vastoinkäymisiin.
Epäsuora tunteiden ilmaisu 🗣️
Kulttuurissamme miehiä ei perinteisesti ole kannustettu näyttämään haavoittuvuuttaan tai puhumaan avoimesti tunteistaan, kuten surusta, pelosta tai epävarmuudesta. Tämän vuoksi valittaminen voi toimia hyväksyttävämpänä tapana ilmaista sisäistä pahaa oloa.
Valitus voi peittää alleen syvempiä tunteita:
"Tämä valtuusto on täysin toivoton" voi tarkoittaa: "Olen peloissani, etten selviä tästä."
"Kepulit ja demarit on tolloja." voi tarkoittaa: "Tunnen itseni yksinäiseksi ja arvostamattomaksi."
Valittaminen voi olla myös tapa luoda yhteyttä ja sosiaalista sidettä muihin miehiin. Yhteisestä asiasta valittaminen luo tunteen yhteenkuuluvuudesta.
Kun löydetään "yhteinen vihollinen" tai jaettu harmituksen aihe, se vahvistaa persujen ryhmähenkeä ja antaa helpon tavan aloittaa keskustelu ja löytää yhteinen sävel. - Anonyymi
50v myöhässä koko vyyhdin selvitys.
Sorry vaan.
Rapparit pelastaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies valittaa, kuten kaikki ihmiset, monista syistä, mutta taustalla on usein halu ratkaista ongelma, purkaa stressiä tai luoda yhteys muihin. Syyt ja tyylit voivat kuitenkin joskus painottua tavoilla, joihin vaikuttavat sosiaaliset ja kulttuuriset mallit.
Päämääränä ratkaisu, ei purkautuminen
Yksi yleisimmistä syistä on se, että valitus on miehelle usein ongelmanratkaisun ensimmäinen vaihe. Kun mies valittaa esimerkiksi siitä, että "tämä kunta on sairas" tai "Nisu on sietämätön", hän ei välttämättä hae sääliä tai myötätuntoa, vaan ilmaisee havaitsemansa ongelman, johon hän joko itse etsii tai odottaa muiden ehdottavan ratkaisua.
Valitus toimii tällöin ääneen lausuttuna analyysina tilanteesta, joka pitää korjata.
Stressi ja turhautuminen 😠
Kuten kaikilla, valittaminen on luonnollinen keino purkaa painetta ja kanavoida stressiä sekä turhautumista. Kun asiat eivät suju suunnitelmien mukaan työssä, kotona tai liikenteessä, valittaminen toimii venttiilinä, joka auttaa käsittelemään negatiivisia tunteita. Se on yksinkertaisesti tapa reagoida vastoinkäymisiin.
Epäsuora tunteiden ilmaisu 🗣️
Kulttuurissamme miehiä ei perinteisesti ole kannustettu näyttämään haavoittuvuuttaan tai puhumaan avoimesti tunteistaan, kuten surusta, pelosta tai epävarmuudesta. Tämän vuoksi valittaminen voi toimia hyväksyttävämpänä tapana ilmaista sisäistä pahaa oloa.
Valitus voi peittää alleen syvempiä tunteita:
"Tämä valtuusto on täysin toivoton" voi tarkoittaa: "Olen peloissani, etten selviä tästä."
"Kepulit ja demarit on tolloja." voi tarkoittaa: "Tunnen itseni yksinäiseksi ja arvostamattomaksi."
Valittaminen voi olla myös tapa luoda yhteyttä ja sosiaalista sidettä muihin miehiin. Yhteisestä asiasta valittaminen luo tunteen yhteenkuuluvuudesta.
Kun löydetään "yhteinen vihollinen" tai jaettu harmituksen aihe, se vahvistaa persujen ryhmähenkeä ja antaa helpon tavan aloittaa keskustelu ja löytää yhteinen sävel.Kepulaista psykologiaa aidoimmillaan !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepulaista psykologiaa aidoimmillaan !
Koita nyt apulaissheriffi edes yrittää vähän parempaa. Sullehan nauraa kaikki. Sun läheiset häpee sua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koita nyt apulaissheriffi edes yrittää vähän parempaa. Sullehan nauraa kaikki. Sun läheiset häpee sua.
Sunkin läheiset häpeää sua, etenkin äitis ja isäs, jotka myös samalla tätisi ja enosi.
- Anonyymi
Kuka Olli? Pajalanko?
- Anonyymi
Just se...
- Anonyymi
Harvinaisen typerä aloitus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845097Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.243446Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j342785Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581800- 471576
- 941362
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2411331Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731058IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54945