Mistä muualta löydätte niin upeat maisemat ja matkailualueet? Kaikki on kunnostettu vimpan päälle.
Ajelutin vaimoani ja hän kiljahteli; rakkaani aja hiljenpaa. Haluan vauhdikkaita kyytejä, mutta nyt katsomme maisemia.
Yhdessä ihastelimme maisemia. Ja viihdyimme yhden yön ihastellen karhuja. Kuinka mahtavaa somesisältöä reissustamme saimmekaan.
No nyt olemme jo lähteneet eri teille, mutta kaiholla muistelen hääyötämme siellä teillä.
Älkää antako zoon kaatua pienten maksuvaikeuksien vuoksi.
Kerätkää vaikka kolehti💗 Hyvän asian puolesta.
Katsokaa Ähtärin kauneutta
21
660
Vastaukset
- Anonyymi
Kuitenkin, jos Zoo tuottaa miljoona tappioita vuodesta vuoteen jatkossakin, on tilanne kestämätön.
Ainut vaihtoehto on saada aikaan tuloja enemmän kuin menoja.
Ja kriisikunta menettelyssä tuokin otetaan huomioon.
Hyvään seuraavaan vuoteen, jota ei koskaan tule, on uskottu vuosikymmenet.
Jos Ähtäri aikoo säilyä itsenäisenä kuntana, on Zoon mentävä.
Ja kuntaliitoksen jälkeen se on kuitenkin mennyttä.- Anonyymi
Harmi kun kuulostatte masentuneelta. Edesmennyt sukulaiseni sai avun masennuslääkkeistä. Toki syödä piti useita kuukausia ennen kuin vaikutus tuli.
Saattohoidossa hän vain iloisesti nauraa tyrskähteli.
- Anonyymi
En tiedä, miltä vuosikymmeneltä muistelijan ja hänen vaimonsa kauniit muistot Ähtäristä ovat. Tosiasia on, että uusia kohteita on Suomessa ja ulkomailla paljon, ne vetävät matkailijoita - niitä, joilla nyt varaa matkailuun yleensä on. Luvut eläinpuiston taloustilanteesta ovat ainoa totuus, ne osoittavat valtavia tappioita vuodesta toiseen. Vuoden 2018 pandahuuma toi vähän piristystä kävijämääriin ja talouslukuihin, mutta sitten pudotus on ollut jyrkkä.
- Anonyymi
Vaimoasi säilytetty suljetussa ämpärissä ennen Ähtärissä käyntiä?
Kauniina varmaan ähtäriä pitääkin, jos ei ole muualla käynyt. Vähän sama kuin se, kun jotkut ilmoittavat Ähtärin kiinalaisen ravintolan olevan Suomen mittakaavassa ainutlaatuisen hyvän. 🤣 - Anonyymi
"Kerätkää vaikka kolehti💗 Hyvän asian puolesta."
Kerätkää vaikka kolehti sanoo aloittaja. Kolehtirahoilla ei Ähtärin ongelmia ratkaista, ovat ihan eri luokkaa. Tuollainen Ähtärin luonnon kauneuden hehkuttelu on ihan turhaa, Suomessa on tosi paljon Ähtärin veroisia paikkoja ja liian moni niistä panostaa matkailuun, koska se mahdollistaa kivan puuhailun kivojen ihmisten kanssa. Kaikki on tosi kivaa siihen asti että ensimmäinen tilinpäätös tulee. - Anonyymi
En osallistuisi siihen keräykseen. Ja ulkopuolisten helppo sanoa ja kehua. Kun ei tarvitse itse maksaa ylisuurta kiinteistöveroa ja kunnallisveroa. Tervetuloa maksamaan. Niin vaimo saa kiljahdella upeita maisemia. 😆😆😆
- Anonyymi
Niin hän on entinen vaimoni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin hän on entinen vaimoni.
Ei ihme että ero tuli kun osoitit arvostusta vaimoasi kohtaan tuomalla hänet häämatkalle tänne.
Eräs ystäväni kertoi aikoinaan olleensa helpottunut kun voitio arvalla ykköspalkinnon ja se oli viikon matka Ähtäriin, toinen palkinto olisi ollut huonompi eli kahden viikon matka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ihme että ero tuli kun osoitit arvostusta vaimoasi kohtaan tuomalla hänet häämatkalle tänne.
Eräs ystäväni kertoi aikoinaan olleensa helpottunut kun voitio arvalla ykköspalkinnon ja se oli viikon matka Ähtäriin, toinen palkinto olisi ollut huonompi eli kahden viikon matka.Ei hän sen takia minua jättänyt. Nai sukulaiseni kanssa. Enkä tuntunut enää miltään sen jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hän sen takia minua jättänyt. Nai sukulaiseni kanssa. Enkä tuntunut enää miltään sen jälkeen.
Mitä tuosta, täällä Ähtärissä kaikki naivat sukulaisiaan.
- Anonyymi
Tällaisia maisemia on 200:lla muullakin paikkakunnalla Suomessa🤣🤣
- Anonyymi
Täällä voii pongata Nisun.
- Anonyymi
ei ole. roskan silppua on matkailualueella joka paikassa
- Anonyymi
Ähtärin alamäki on alkanut siitä kun Ähtärin sairaala ajettiin alas. Siellä oli maan kuulut kirurgit leikkaamassa linkkiä ja polvia. Kuntoutus toimi talon sisällä hyvin. Nyt on vain rakennus jäljellä ja tämäkin tyhjän panttina. Olisi hyvä rakennus HYVINVOINTI KESKUKSEKSI jonka muuttamiseksi menisi vain hiukan euroja. Mutta kun valtion antaa ja jonka piikki on auki eurojen hävittämiseksi niin rakennetaan Alavudelle kokonaan uusi pytinki.
Näin tämä vihersosialistisen hallituksen suunnittelema SOTE suunniteltiin toimivan.
KEN KUNNIAN TÄSTÄ HALUAA OTTAA NIIN SIITÄ VAIN. Marin & Kiuru sdp.- Anonyymi
Äkkiäpä unohtui, että tuossakin Marinin hallituksessa, valtion rahakirstun päällä istui kepulainen...
- Anonyymi
Kirstun päällä kyllä mutta kepu vain vikisi kun demarit hurjasteli.
- Anonyymi
Aivan totta. Kepuhan ei ota mistään teoistaan vastuuta tai syytä omiin niskoihinsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan totta. Kepuhan ei ota mistään teoistaan vastuuta tai syytä omiin niskoihinsa.
Toisin kuin perussuomalaiset. He ovat miehistä jaloimpia ja kantavat aina vastuunsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisin kuin perussuomalaiset. He ovat miehistä jaloimpia ja kantavat aina vastuunsa.
Jep!
- Anonyymi
Onko kepu yhdessä Vapon kanssa aloittanut turpeen noston Hankaveestä?
- Anonyymi
Ei ole. Ei heitä kiinnosta ympäristön ja luonnon hyvinvointi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?792891Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282607Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville472411Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122104Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1111622- 1671403
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa291118- 521072
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15856Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois111846