Trumpin mukaan Ukrainalle ei natotakuita

Eurooppalaisten tulisi kai nyt miettiä uudestaan omaa linjaustaan, tai ei eurooppalaisten vaan muutaman halukkaan maan johon Suomi taitaa jostain syystä myös kuulua? Kuuluuko siihen edes Puola?

Vaarallista leikkiä ratsastaa natolla, siinähän voi lopulta käydä kylmät kuten toisessa maailmansodassa jossa Yhdysvallat tuki Venäjää.

Turvatakuita tarvitsevat molemmat osapuolet, ei vain toinen osapuoli.
Harvoin keskusteluissa esiintyy ajatus missä sotiville osapuolille on suunniteltava turvatakuut molemmin puolin.
15188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Suomennos, Ukraina ei tule liittymään natoon eikä natomaiden sitä tarvitse puolustaa.
Ukrainan tulisi neuvotella itsenäisenä maana, ilman eurooppalaisia jotka käyttävät ukrainalaisten verta omissa tavoitteissaan?

Olisiko se nyt niin paha asia jos Ukrainasta tulisi puskurivyöhyke naton ja Venäjän väliin? Israel on tehnyt puskurivyöhykkeitä jo pienempiinkin ongelmiinsa.
Mailla ei ole itsemääräämisoikeutta ollut juuri koskaan puhuttaessa suurvaltojen turvallisuuskysymyksistä. Ei itsenäinen Kuubakaan saanut tehdä mitä olisi halunnut, tuskin siis Ukrainakaan.

Äänestä
  • Ukraina oli jo puskurivyöhyke Venäjän ja NATO:n välillä ja siksi Venäjä sinne hyökkäsikin.

    1Äänestä

Yrittää kaikkensa toimia putlerin oranssina sätkynukkena että häntä ei purgettaisi ulos rebuplikaaneista.

Äänestä

Suomi on halukas lupaamaan Ukrainalle vain omat rahansa. Siis ne jotka tarvittaisiin Suomen omaan käyttöön.

Äänestä
  • Jos Z-sankarit pääsisivät kotiisi, silloin näkisit mitä ihan kaiken menettäminen todella voi tarkoittaa. Nyt elät siihen verrattuna paratiisissa.

    Äänestä

UKRAINA KORVAA LÄNNELLE SAAMANSA AVUN

ELIKKÄ LÄNNEN PITÄÄ TAJUTA MITEN SE TAISTELI LÄNSIMAISUUDEN PUOLESTA VENÄJÄ TUHOISUUTTA VASTAAN

Äänestä
  • Mistä se sen about tuhat miljardia ottaa?

    Äänestä

  • Ei Ukraina ole länsimainen tai länsimaa.

    Äänestä

Tuetaanko vaikka heittämällä suomalaiset asunnoistaan ulos jotta saadaan ukrainalaisia lämpimään?

Euroopan muutamat johtajat ovat korruptuneita, vai onko jokin muu syy olla vasten rauhaa?

Äänestä
  • Kerrohan vielä, millaista rauhaa tarkoitat? Hautausmaan?

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kerrohan vielä, millaista rauhaa tarkoitat? Hautausmaan?

    Tulitauko ei ole sama asia mitä Ukrainan ja muutaman eurooppalaisen johtajan käsitys rauhasta.
    Tulitaukoa ei tule, rauhaa haluaa koko maapallo muutamaa eurooppalaista johtajaa lukuunottamatta?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tulitauko ei ole sama asia mitä Ukrainan ja muutaman eurooppalaisen johtajan käsitys rauhasta.
    Tulitaukoa ei tule, rauhaa haluaa koko maapallo muutamaa eurooppalaista johtajaa lukuunottamatta?

    Tulitauot ei kestä yleensä kuin muutaman tunnin kun joku Ukro-Natsi sen jo rikkoo.

    Tuliauot voi unostaa. Mennään suoraan sotien rauhanneuvotteluihin.

    Äänestä

Sota on "halukkaiden", suorastaan himokkaiden valtion päämiesten toimesta eskaloitumassa 3. maailmansodaksi.

Äänestä

” Trumpin mukaan Ukrainalle ei natotakuita”

TASAN PÄINVASTOIN! JOS SOPIMUS TOTEUTUU NIIN UKRAIUNA SAA EKÄ NATON ETTÄ USAN TURVATAKUUN!

Jäsenyyttä se ei toki saa!

Äänestä
  • Mitään Naton turvatakuita ei tule.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eurooppalaisten tulisi kai nyt miettiä uudestaan omaa linjaustaan, tai ei eurooppalaisten vaan muutaman halukkaan maan johon Suomi taitaa jostain syystä myös kuulua? Kuuluuko siihen edes Puola?

Vaarallista leikkiä ratsastaa natolla, siinähän voi lopulta käydä kylmät kuten toisessa maailmansodassa jossa Yhdysvallat tuki Venäjää.

Turvatakuita tarvitsevat molemmat osapuolet, ei vain toinen osapuoli.
Harvoin keskusteluissa esiintyy ajatus missä sotiville osapuolille on suunniteltava turvatakuut molemmin puolin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu