Ateismin mahdollisuuksista

Anonyymi-ap

On esitetty teorioita, että ateismi valtaa alaa Iranissa. Näkevätkö palstan ateistit sen vaikuttavan jotenkin tilanteisiin? Selitykseksi niille palstan ateisteille, jotka eivät näe ateismin vaikutuksia mihinkään on se, että on myös väitetty, että Iranin nykyinen hallinto olisi tukenut terrorismia.

Kysymykset:
1.0 Jos Iranissa ateismin osuus lisääntyy, ovatko maan ateistit silti mukana niissä toimissa, joita on esitetty tehdyiksi? Miten palstalla tunnetaan? Mitä paikanpäällä asiasta ajatellaan?
2.0 Miksi osa ateisteista väittää, että ateismilla on merkitystä asioihin, siinä missä toiset sanovat, että ateismilla ei olisi vuorovaikutuksia ja rapintoja toisiin aatteisiin, vaikka niitä ei harjoitettaisikaan? Onhan osalla ateisteja esim. jokin suhtautuminen teismeihin.
3.0 Mihin perustuvat joidenkin ateistien esittämät näkemys siitä, että ateismi olisi yhtenäistä ja eri maiden tavat ja kulttuuri, sekä yksilökohtaiset erot eivät vaikuttaisi siihen kuinka ateismin kanssa eletään?

8

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Iranissa on myös ateisteja ja uskonnottomia, mutta eivät voi ilmaista vakaumustaan avoimesti.

      Iranin perustuslaki tunnustaa vain tietyt uskonnot (šiialainen islam, sunnilainen islam, kristinusko, juutalaisuus ja zarathustralaisuus). Ateismia ei hyväksytä, ja julkinen uskonnottomuus voi johtaa syrjintään, pidätyksiin tai jopa kuolemanrangaistukseen syytteenä jumalanpilkasta tai uskosta luopumisesta (apostasia).

      Netissä ja sosiaalisessa mediassa on iranilaisia, jotka kertovat olevansa ateisteja tai agnostikkoja, yleensä nimettömästi.

      Tutkimusten mukaan merkittävä osa nuorista iranilaisista on alkanut kyseenalaistaa uskontoa ja osa kääntyy ateismiin tai muihin maailmankatsomuksiin, vaikka julkisesti he eivät sitä voi ilmaista.

      Iranin hallinto pyrkii vaalimaan kuvaa hyvin uskonnollisesta kansasta, mutta todellisuudessa uskonnollinen monimuotoisuus ja myös uskonnottomuus kasvavat, erityisesti koulutetun nuorison keskuudessa.

    • Anonyymi

      Olet päästäsi sekaisin. Ei voi kuin myötätuntoisesti hymähdellä. Ei irtoa enää äänekäs nauru. Taidan sääliä sinua. Mahtaa päässä viirata melko pahasti, jotta tuollaista sanaripulia saa tuotettua. Aivojen sairaus.

      • Anonyymi

        3.1.1a
        Olni päissäni, kun olin LUTERILAISESSA uskossa, en ole enään


    • Anonyymi

      Media aikana ihmisten uteliaisuus on kasvava voima.

    • Anonyymi

      "On esitetty teorioita, että ateismi valtaa alaa Iranissa. "

      Missä nämä teoriat on esitetty ja kenen toimesta ja mitä teoriat pitävät sisällään? Linkkliä teorioihin kiitos.

    • Anonyymi

      Väsynyt trollaus.

    • Anonyymi

      On. Mitään sanomattomat!

    • Anonyymi

      saahin aikana kuljettiin pikineissä !!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe