Meidän perheessämme olemme vasemmistolaisia. Meitä ärsyttää ihan oikeasti se, että oikeistolais-konservatiivisen Opus Dein piispa Raimo politisoi omaa kirkkoamme.
Piispa on hymyillyt leveästi yhteiskuvissa kristillisten ministeri Sari Essayahin kanssa. Nyt vuorossa oli Helsingin kokoomuslainen pormestari Daniel Sozonov. Kumpikaan näistä oikeistolaisista ei liity kirkkoomme millään tavalla. Kumpikin edustaa historiamme surkeinta, työväestöä kurittavaa hallitusta.
Meitä vasemmistolaisia on kirkossa paljonkin. Me emme hyväksy tällaista politikointia emmekä Opus Deitå oikein muutenkaan.
Opus Dein piispa politisoi kirkkomme
7
653
Vastaukset 7
- Anonyymi
Et ole yksin. Meitä ekologisesti ja perinteisen vasemmistolaisesti ajattevia suomalaisia katolisia on paljonkin. Ehkä jopa enemmistö.
Siksi tuollainen törkeä oikeistopoliitikkojen nuoleminen ei meille kuulu. Se rikkoo kirkon yhtenäisyyden. Tästä kärsittiin aikanaan ihan tarpeeksi jo Soinin takia.
Tähän mennessä oikeistolainen oparipiispa on henkilökultteineen ollut pelkkä karvas pettymys. - Anonyymi
Uskonto ja politiikka eivät yhteen kuulu!!!
Meikäläistäkin häiritsee tuollainen politikointi ja porvarillisten poliitikkojen esitteleminen piispantalon potreteissa!!! - Anonyymi
Ei tämä puoluekantaa katso. Itse äänestän aina Kokoomusta. Luulen, että kaikki piispamme ovat tunteneet ja tavanneet poliittisia päättäjiä. Tämä ei ole uutta. Sijaan hymykuvien julkaiseminen poliitikkojen kanssa tuntuu jotenkin mauttomalta ja - anteeksi vain - lapselliselta. Ehkä sellainen on tapana Espanjassa, mutta ei todellakaan täällä meillä.
- Anonyymi
On helppoa tajuta, että opparit ovat kylmää MAGA-aatetta ajavia trumppilaisia. Luultavasti myös täällä meillä.
- Anonyymi
Ovathan nämä kuvat lapsellisia. Hiippakunnan nettisivu on täynnä kuvia pelkästä piispasta. Naurettavaa mutta samalla jotenkin surullista.
- Anonyymi
Mitä kommarit tekee kirkossa? Mädättämässä ja tuhoamassa tietenkin, erottaa se paskasakki pitäisi.
- Anonyymi
Katolinen kirkko ei ole mikään oikeistolainen yritys vaan köyhien kirkko. Siksi me vasemmistolaiset koemme sen helposti omaksemme.
Meillä on vain tikkuna täällä Suomessa omaa oikeistolaisuuttaan liputtava Opus Dein piispa vaikka koko Opus Dein on hyvin marginaalinen ja vihattu lahko muualla maailmassa.
Tällä viikolla itse saksiniekka Riikka Purra (!) julkaisi tilastoja, joiden mukaan suurin osa maahanmuuttajista kannattaa demareita ja Etelä-Amerikasta tulleiden kohdalla peräti Vasemmistoliittoa. Näin on takuulla myös katolisen kirkon uussuomalaisten kohdalla.
Meitä terveen ja kristillisen vasemmistolaisesti ajattelevia ei Opus Dein hymypoika värjättyine hiuksineen piispana kiinnosta. Me keskitymme tärkeämpiin asioihin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59890Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30657- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23517- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14481Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26389