Työpaikkoja avoinna vähemmän kuin Sannan valtakauden aikana.
Riikka rypistää
Anonyymi-ap
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
ENNÄTYS TÄMÄKIN, Petteri lyö Holkerin!
Uusien insinöörien työnsaanti vaikeutui jo kolmatta vuotta peräkkäin.
Tilastokeskuksen yliaktuaari Matti Lahdenmäki kertoo tiedotteessa, että avoimia työpaikkoja oli poikkeuksellisen vähän kesäkuun alussa. Nyt julkaistut tiedot kuvaavat kesäkuun ensimmäisen päivän tilannetta.
”Viimeksi näin matalalla tasolla on oltu vuonna 2016, ja jopa koronapandemian pahimpina aikoina työpaikkoja oli enemmän avoinna kuin nyt”, Lahdenmäki sanoo.- Anonyymi
.
- Anonyymi
Katastrofaalinen työttömyys.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3998626Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1682971- 151343
- 761028
- 67990
- 25946
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61923- 55913
- 64862
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73854