Länsi-Euroopan maat on pilattu kehitysmaalaisten maahanmuutolla

Anonyymi-ap

eli käytännössä islamilaisella muutolla, kristittyjä turviksia/pakolaisia tulee/on tullut mitättömän vähän, vaikka kristityt ovat vainotuin uskonryhmä maailmassa.

Eihän tästä pääse mihinkään kun seuraa vaikka mitä Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa jne. tapahtuu, muslimit ovat valtava ongelma. Suomi on vielä paremmassa asemassa, mutta kuinka kauan?

"Naispoliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa."

Kirja antaa surullisen, mutta realistisen kuvan saksalaisen yhteiskunnan ongelmista turvallisuuden alalla. Kirjoittaja, ulkomaalaistaustainen naispoliisi, kirjoittaa omista kokemuksistaan, mikä lisää uskottavuutta. Suurimmat poliisin arkityön ongelmat liittyvät rinnakkaisyhteiskuntien syntymisiin erityisesti islamtaustaisissa ryhmissä. Niissä noudatetaan omia lakeja ja käytäntöjä. Toinen ongelma on väkivallan lisääntyminen poliisiakin kohtaan, mikä on johtanut siihen, että tehtäviä ei aina hoideta lainkaan. Monia muitakin konkreettisia ongelmia otetaan kirjassa esiin.Ratkaisuina ovat erityisesti kotouttaminen, Saksan lakien ehdoton noudattamispakko, kunnioituksen palauttaminen viranomaisiin, oikeudenkäytön nopeuttaminen ja resurssien turvaaminen.

"Kirja kannattaisi päättäjien lukea ja tehdä siitä johtopäätöksiä. Meillä on vielä joissakin asioissa mahdollisuuksia, joita Saksassa ei todellisuudessa enää ole."
– Mikko Paatero, ent. Poliisiylijohtaja, eläkkeellä.

15

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Puhut paljon mutta asiaa.

    • Anonyymi

      Vihreät ja vasliitto nimenomaan haluavat musseja.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ihan älytöntä.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan älytöntä.

        Afrikassa on paljon kristittyjä maita ja kristittyjä tummia miehiä. Jos haluaa lähi-itäläisen näköisiä kristittyjä miehiä niin ainakin meksikolaiset ja muut eteläamerikkalaiset pääsevät hyvin lähelle ulkonäöllisesti ja ovat kristittyjä. Nam.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Afrikassa on paljon kristittyjä maita ja kristittyjä tummia miehiä. Jos haluaa lähi-itäläisen näköisiä kristittyjä miehiä niin ainakin meksikolaiset ja muut eteläamerikkalaiset pääsevät hyvin lähelle ulkonäöllisesti ja ovat kristittyjä. Nam.

        Et siis saa suomalaista miestä.


    • Anonyymi

      Hullut houreiset vassut mitään tajua eu-kolhoosi kulkee kohti kuolemaansa.

    • Anonyymi

      Muslimien maahan vyöryn päämäärä on islamisoida länsimaat. Kukaan tervejärkinen ei halua muslimeja eikä islamia maahansa. Jotkut valtaapitävät ovat kuitenkin päättäneet järjestää tällaisen mielipuolisen tilanteen, jossa muslimit voivat riehua, tappaa, varastaa, raiskata jne mutta siihen ei puututa kunnolla, jos ollenkaan. Muslimien vyöry "turvapaikan hakijoina"vaan jatkuu. Islam on ihmiskunnan historian pohjasakka.

      • Anonyymi
        UUSI

        Se on tarkoitus.


    • Anonyymi

      Se naispoliisi on Tanja Kambouri, ja antaa esimerkin:

      "Turkkilainen mies hälytti poliisin kotiinsa. Kun naispoliisipartio saapui paikalle, kysyi mies suuttuneena, mitä tämä poliisinlu*ka hänestä haluaa ja kieltäytyi puhumasta hänelle yhtään mitään. Mies vaati vain, että poliisin johtokeskus lähettää välittömästi paikalle miespoliisipartion."

      • Anonyymi
        UUSI

        Älytöntä.


    • Anonyymi

      Mutta hei! Nyt on mahdollista saada myös maailman pahimmasta terroripesäkkeestä, Gazasta, vereksiä ja raivokkaita! Käyttäkäämme tilaisuus. Ajatelkaa, ei muuta kuin uutta pökkää pesään!

    • Anonyymi

      Itse asiassa tämä sama touhu tapahtuu joka Euroopan kolkassa, ei vain lännessä. Pohjois/Itä/Etelä/Länsi-Eurooppa on pilattu näillä. Esim. Serbiassa on menossa ihan sama touhu kuin täälläkin, sielläkin paapotaan ruskeahipiöitä, saavat ilmaiset kämpät ja terveydenhoidon kun oma kansa ei saa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Vai sielläkin.


      • Anonyymi
        UUSI

        Tapahtuu kaikkialla niissä maissa missä on valkoista väestöä.


    • Anonyymi
      UUSI

      Kumma että islamifoobikoiden ainoa kanava kertoa mielipiteitään totena on tämä suomi24.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      383
      8436
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2800
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1142
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      988
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      886
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      863
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      806
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      792
    Aihe