Näin kaukaa katsoen huomaa ehkä parhaiten entisen kotimaan viat.
Suomalaisia sitomaan on kehitetty valtava säädöksien verkko. Se tappaa yrittäjyyden ja kannustaa laiskuuteen. Ja sääntöjä sen kun lisätään.
Olette liian puolueuskollisia. Seuraavissa vaaleissa heittäkää puoluekannat romukoppaan ja äänestäkää järkevimmiksi arviomianne ehdokkaita.
Samat puolueet ovat olleet vallassa kymmeniä vuosia.Ovatko olot parantuneet?
Käyttäkää järkeänne ja äänioikeuttanne.
Suomen ay-liike on joustamaton. Se ajaa toiminnallaan työpaikat ulos Suomesta. Työläisten olot eivät myöskään parane jatkuvalla lakkoilulla.
Työnantajalla pitäisi olla oikeus erottaa tuottamattomat ja shabotoivat työläiset.
Sosiaali- ja työttömyysturvaa saisi leikata raskaalla kädellä. Korvauksia saadakseen yksilön olisi hyväksyttävä mikä tahansa hänelle tarjottu työ, mikäli hän pystyy kyseistä työtä tekemään.
Niin se on jo EU:n ulkopuolella ja siihen se menee vääjäämättä myös Suomessa.
Niin että ryhtykää pikapuoliin käyttämään aivojanne!
Tässä näin alkuun vain yhden siirtolaisen ajatuksia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sveitsistä voisi Suomikin ottaa mallia.
Puolueuskollisuuden romuttaminen on kyllä asiapohjaista tekstiä, mutta loput ei. Ja ihan huomiona vain, että EU:ssa ollaan kylläkin luomassa yhtenäistä sosiaaliturvajärjestelmää, jolla pyritään enemmän Suomen mallia kohti kuin siitä poispäin.
Suurin osa kommenteista kuulostaa lähinnä kiihkokapitalistin ruikutukselta, jonka kohdalle ei ole vielä osunut elämän vaikeita tilanteita, jollaisiin sosiaaliset turvaverkot on luotu. Jos esim. työnantajalla on oikeus erottaa "tuottamattomat ja shabotoivat työläiset" se pikemminkin tulisi lisäämään työttömyyttä, pätkätyöläisyyttä sekä yleistä sosiaalista ja taloudellista epävarmuutta. Jos 1800-luvun malli kuulostaa houkuttelevalta, niin mikäs siinä, turhiahan ne ihmisoikeudet ovatkin.
on samantekevää, minkälaisia systeemeitä EU luo. Aasian tiikerit tulevat sanelemaan pelin säännöt läntisille teollisuusmaille.