Hänellä ollut ja on varmasti paljon erilaisempi elämä kuin minulla ja yleensäkin niin että en sopisi hänen elämäntilanteeseen. Ei ole samankaltaista näkökulmaa ja ajatusta tunteista, liian erilaiset tunnepuolella kuin elämäkin ja mahdollisesti siten toiveetkin.
Aavistan näin siksi ei ole ollut mitään
Anonyymi-ap
28644
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Joo. Ei siitä tulisi mitään, kun hän nainen syntyi kultainen lusikka pärssisessä ja muutenkin elämä on mennyt ruusuilla tanssien kevyen myötätuulen työntäessä häntä eteenpäin. Minä jatkan taistelua ja selviämistä naisen nauttiessa elämyksistä ja kokemuksista vailla huolta huomisesta, kun kaikki tipahtaa hänen eteen kuin tarjottimella, ettei tarvitse ponnistella missään asiassa.
Minulta elämänkolhimalta mieheltä - Hänelle naiselle
Tuo nainen osaa varmaankin vain käyttää hyödykseen sellaisia voimia, joiden käyttämisen sinäkin voit oppia. ☺️
🕉️
Mun elämä ainakin ollut rankkaa, mutta en tee siitä numeroa. Hyvällä saa hyvää. Pahalla saa pahaa.
Mulle tehty pahoja asioita.. rankkaa ollut mutta keskityn valoon ja hyviin asioihin
En tarkoita mitään taso erilaisuutta jossa on rikas tai köyhä asetelma jne tai kuka on selvinnyt mistä ja milloin. On vaan varmasti niin erilaista kaikki. Sitäpaitsi en ole se ihmisesi. ap
Minusta on luultu noin. Joidenkin elämänkolhimien miesten puolelta. Ovat tulleet myöhemmin sanomaan ja anteeksi pyytämään, että erehtyivät. Minusta saa sellaisen kuvan, että elämä on ruusuilla tanssimista. Vaikka se olisi helvettiä.
Kuulostaa että olet hyvin kateellinen tuolle naiselle. Taidat kuitenkin osan vain kuvitella päässäsi?
Miten sinä sitten suhtaudut tunteisiin ja miten oletat hänen suhtautuvan?
Miksi pitää olettaa? Ihmiset on sopeutuvaisia.
Mietin lähinnä luovuttamista ja itsemurhaa
Kyllä osa ihmisistä on sopeutuvaisia ja vastaanottavaisia muutoksiin tässä omassa elämässään.
Luovuttaa nyt ei kannata koskaan ja itsemurha on se viimeinen tikki mitä ei kannata ajatella koska järkevä, psyykkisesti vahvan ihmisen ei tarvitse edes ajatella moista.
Kateus on myös täysin turhaa ja kaikella tapaa täysin turha tunne.
Ei ole viisasta kadehtia sellaiselta ihmiseltä mitään, ketä et tunne oikeasti ja kenen elämässä rinnalla et ole kulkenut täällä elämässä.
Jokaisella ihmisellä on oikeus tehdä, toteuttaa itselleen tärkeitä asioita yksin tai heidä ihmisten kanssa ketkä kuuluvat hänen perheeseen tai lähipiiriin.
Älä elä palstalla elämääsi kuin sinulla olisi viimeiset päivät laskettuna:
Älä tyrkytä itseäsi toisen ihmisen elämään tai vaadi, että sinun on päästävä osaksi sitä!
Vaan näe sen sijaan, että mikä on pielessä ja minkä tähden tämä toinen ihminen ei ole kiinnostunut sinusta. Oli hän sitten konkreettisesti palstalla joskus tai vaan mielesi päällä.
Se mikä ei ole tarkoitettu sinulle tai kuuluvan sinun elämääsi.
Ei tule toteutumaan tässä elämässä vaikka kuinka siitä kirjoittaisit palstalla muille ihmisille.
Näe siis ongelmasi ydin ja ymmärrä, että miksi et voi saada tahtoasi läpi.
Et sais miettiä sellaista. Lohduton tilanne, menee ohi ajan kanssa, älä nyt hätäile ja tarviin sua
Joo! Ei tietenkään kannata edes keskustella, saati sitten lähemmin tutustua, jolleivät tausta ja elämänhistoria ole yhdenmukaiset! Lika barn leka bäst!
Kysy mieluummin kuin oletat.. elämäntilanne voi myös muuttua.
En kysy koskaan, ei ole minun asiani kysyä tai saati tehdä mitään. Sen sanon vain, etten ole mikään ihminen johon voi palata kun entinen elämä kyllästyttää tai tarvitsee jotakin uutta elämään ja että seuraavaa vain peliin. ap
No et tietenkään, ei kukaan itseään arvostava tuommoiseen suostuisi. Tarkoitan että mikä este on ollutkin, se voi muuttua. Tunteet voivat herätä, elämän kiireet tasaantuu, tai irtaantuu huonosta suhteesta, tai jotain ihan muuta.
Mä en tiedä enää itkeäkö vaiko nauraa. Niin juuri, Ihminen kelpaa silloin kun kelpaa😀 ap
Ihminen kelpaa, kun osoittaa haluavansa ja olevansa vain yhdelle. Sivustapa tietenkin
Itselläni ei ollut muita toiveita kaivatun suhteen, kuin että oltaisiin voitu tavata.
Ei kannata yliajatella ja mennä asioiden edelle.
Sitten se kannattaa tehdä sen kaivattusi kanssa ja suosittelen lämpimästi. Jos sulla on tuo toive niin toimi sen mukaan.
ps. en ole se ihmisesi/ kaivattusi enkä yliajattele, et tiedä asiaani. ap
Olen toiminut jo ajat sitten ja hän kieltäytyi.
Kirjoitin tähän vain siksi, kun ihmettelen, miksi oletetaan asioita uskaltamatta kohdata.
Ketään ei voi väkisin kohdata, ei ole uskalluksesta kiinni. Kohtaaminen on kahden kauppa ja halu siihen. Olen parhaani mukaan koittanut vältellä häntä ja olla niin kuin ei mitään, jos hän sattuu samalle kohdille jossain ja tuota tulen tekemään jatkossakin, myös omaksi parhaakseni. ap
Mitä sä haluaisit häneltä? Mikä olisi sinulle riittävästi?
Kuulostaa valtavan epäreilulta häntä kohtaan. Onko hän mielestäsi ansainnut sen?
-sivusta
Mitähän sä luulet tälläkin viestillä taas saavuttavasi. Toisiksi tekeytyjä.
Juu just näin A mies
Joo ei kannata turhaan lähteä edes ovesta ulos. Ei siellä ole kuin raitis ilma ja koko elämä.
mieheltä
Nyt on mukavan raittiit ilmat. Lähtekää metsään ihmiset ja luontoon välillä.
Spekulointia vaan.. sulla jännittää ja siksi keksit taas uuden syyn miksi ei pysty/kykene.
Jos elää erilaisissa olosuhteissa tai tekee erilaisia asioita, ei se tarkoita sitä et olisi kyseessä joku eri ihmisrotu. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaisen ihmisen pitää sopeutua sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Esim. entinen varastohenkilö voi olla tulevaisuudessa esiintyvä tähti, tai hyvin köyhä voi olla jonain päivänä rikas tai päinvastoin. Edelleen on kyseessä sama ihminen ja kun tutustutaan ihmisiin, niin se syvin sitoumus on yleensä siihen henkilöön, persoonaan ja luonteeseen. Jos motivaationa on esim. raha, niin kyseessähän on enemmän palvelu kuin inhimilliset arvot.