Suruviesti kansanedustaja Eemeli Peltosen kuolemasta on järkyttänyt ihmisiä. Otan osaa omaisten, läheisten ja työtovereitten suruun.
Vapaa-ajattelijoiden kannanmuodostukseen vaikuttanee, mitä Järvenpään seurakunta kertoo Peltosesta:
”Eemeli on toiminut Järvenpään seurakunnassa luottamustehtävissä ja monessa tilaisuudessa puhujana sekä ollut merkittävässä asemassa rakentamassa yhteistyötä kaupungin ja seurakunnan välillä. Jäämme kaipaamaan Eemelin ystävällistä, positiivista ja palvelualtista persoonaa.”
Vapaa-ajattelijoiden kannanmuodostukseen vaikuttanee, mitä Järvenpään seurakunta kertoo Peltosesta:
”Eemeli on toiminut Järvenpään seurakunnassa luottamustehtävissä ja monessa tilaisuudessa puhujana sekä ollut merkittävässä asemassa rakentamassa yhteistyötä kaupungin ja seurakunnan välillä. Jäämme kaipaamaan Eemelin ystävällistä, positiivista ja palvelualtista persoonaa.”
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ilmeisesti narsisti ja nuorena liikaa saanut itsekeskeinen, koska piti raahautua
eduskuntaan tekemään itsemurha, paikkaa näytetään varmaan tulevaisuudessa,
tässä se sen teki. Ehkä sinne pannaan laatta?
Siinä on jo joku besserwisser, joka on tietävinään Peltosen syyt tekonsa. Ja saattaa ilmestyä vielä vapaa-ajattelijoiden FB-sivullekin samanlaisia arvuuttelijoita.
Sinä saat haudalle laatan ja muistetaan mainita narsismi siinä.
Minkälainen ihminen kirjoittelee tuollaisia viestejä?
miten niin syyt, ukko on nevöhöd kansanedustaja joka tuli tunnetuksi kun
valitsi oikean paikan mutta kuoli siinä, mielessä ei häntä hyödytä, elävänä
paikan valinta osoittaa pohjantonta narsismia
jos siivooja löysi, niin hänelle on annettava psyykkistä hoitoa ehkä
passitetaan eläkkeelle, narsisti ei tällaisista välitä
Narsisti muita syyttelee huomion viemisestä häneltä itseltään... hanki apua.
Ei vaikuta kantaan, ilmeisesti kovin surullinen tapaus.
Tosin jossain uutisessa arveltiin fyysisen sairauden vaikuttaneen päätökseen. Jos kyseessä onkin ollut kivulias sairaus jolle ei hoitoa ole, se muuttaa asian luonnetta.
Joka tapauksessa osanottoni läheisille.
Mitä surullista siinä on, että oli kirkkomyönteinen?
Kyseessä on tiettävästi ihminen ammatiltaan ehkä poliisi-ihminen
https://www.stara.fi/2025/08/19/poliisi-ihminen-menehtyi-eduskuntatalossa/
Ja mikä tuossa jutussa viittaa siihen, että kyse olin 'poliisi-ihmisestä'?
Kirjoitit viestisi keskiviikkona 20.8., jolloin oli jo yksiselitteisesti tiedossa, kenestä oli kyse.
Vai menikö 'tapaus' vain yli ymmärryksesi?
minkä viestin tuohan on linkki jota en ole lukenut
Surullista miten jonkun mieleen tästäkin tuli vapaa-ajattelijat. Kummallinen pakkomielle, juuri oli ehtinyt ruumis jäähtyä.
Voisitko selittää? Aloitushan esittää surunvalittelut tapahtuneesta. En ihan ymmärrä höpinääsi.
On se melkoisen outoa miten aloittajalle tuli mieleen että tästä pitää kirjoittaa vapaa-ajattelijoiden palstalla. Sekö tässä tärkeää on mitä kuollut oli kirkosta sanonut joskus?
Olisiko musteläiskätesti mitään? Ihan sama millainen tuhru paperilla on, niin aina vastauksena "Tuossa ilkeä vapaa-ajattelijat vainoaa kirkkoa.", "Tässä kolme vapaa-ajattelijaa suunnittelee Suomen tuhoa." jne.
Vapari musteläiskätestissä: kirkkokirkkokirkkokirkko…
Aloittaja varmaan ajatteli, että Peltosen taustat kiinnostaisivat vapareita. Hehän luokittelevat ihmisiä kirkkosuhteen kannalta.
Kuolema kiehtoo antivaparia.
Minulla on stellium kahdeksannessa huoneessa.
Pyöriikö sinulla päässä mitään muuta kuin joku antivapari?
Mitä mieltä olet Peltosen taustoista?
Kumpaankaan kysymykseen ei tule vastausta. Sitten seuraavaan ketjuun se käy pieraisemassa samat löysät. Ja sitten seuraavaan ja niin edelleen.
Eikö elanto maksa ja palauta maksetut ruokarahat takaisin kun demari kuolee
muille ei? https://www.is.fi/tyoelama/art-2000000584229.html