Tämän hallituksen leikkauksen vasemmistoliitto peruisi ensimmäisenä, jos olisi hallituksessa – ”Yksi kaikkein julmimmista”
Vasemmistoliitto peruuttaisi useita Petteri Orpon (kok.) hallituksen tekemiä uudistuksia, jos puolue olisi seuraavassa hallituksessa. Näin sanoo puolueen puheenjohtaja Minja Koskela eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella.
Vasemmistoliitto lupaa palauttaa työttömyysturvan suojaosan ja aikuiskoulutustuen sekä ottaisi käyttöön miljonääriveron sosiaaliturvan leikkausten sijaan.
Koskela kertoo hakevansa jatkokautta vasemmistoliiton puheenjohtajana syksyn puoluekokouksessa. Koskela nousi puolueen puheenjohtajaksi vuosi sitten, kun puolueen pitkäaikainen puheenjohtaja Li Andersson pääsi äänivyöryllä läpi EU-parlamenttiin.
Yksi Vasemmistoliiton keskeisimmistä tavoitteista on palauttaa työttömyysturvan lapsikorotus lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Sen kustannukset olisivat 70 miljoonaa euroa vuodessa.
– Yksi kaikkein haitallisimmista ja julmimmista leikkauspäätöksistä on ollut työttömyysturvan lapsikorotuksien poistaminen. Pelkästään tällä päätöksellä leikattiin 150–285 euroa työttömien vanhempien toimeentulosta. Samalla kun rikkaiden veroja alennetaan, yhä useampi lapsi joutuu elämään viikonlopun ilman lämmintä ateriaa, Koskela sanoi puheessaan Tampereella.
Tämän hallituksen leikkauksen
3
69
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä sillä olis suuri työllistävä vaikutus mutta
💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩
Kokoomus ei selvästikään halua talouskasvua
Kokoomus vain lahjoo omia suurimpia rahallisia tukijoitaan veronalennuksill
Kokoomus ei tarvitse talouskasvua, koska verovaroja/ lainaa voidaan jakaa katteettomasti yksityiselle puolelle. Kokoomuksen logiikalla tällainen talouden hoito on tehokasta ja tuottavaa
Entisestään heikentynyt työllisyys, velkamäärän kasvu ym. ei vaikuta kokoomuksen rikkaiden veronalennuksiin näemmä mitään kaikki tavoitteet on siis saavutettu - Anonyymi
Aivan kaheli aloitus. Paska lii uhosi edellisissä vaalitenteissä, että ei tekisi yhtään leikkausta, jatkaisi velanottoa ja verottaisi lisää.
Kaikki valtion velat ja tulevat velat paska lii ja vasemmisto hoitaisi talouden kasvulla. Leikkaukset hoitaisi sama porukka, joka laittoi Kreikan taloutta kuntoon. - Anonyymi00003UUSI
Tsekkaa täältä kuumimmat deittiprofiilit 😏 https://Eva.hoty.lat/Eva#/?/?/tm7b4jn7t
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860