"Uskonnollisessa kokemuksessa yksilöllisen minän eristäytyneisyys murtuu, ja sen täyttää kaikkiallinen ITSE, jonka yksilö tuntee omakseen."
-Sarvepalli Radhakrishnan
Hieno määritelmä uskonnolliselle kokemukselle.
Onko kenelläkään em. kaltaisia uskonnollisia kokemuksia?
-Sarvepalli Radhakrishnan
Hieno määritelmä uskonnolliselle kokemukselle.
Onko kenelläkään em. kaltaisia uskonnollisia kokemuksia?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Enemmän voisikin puhua kokemuksista, eikä uskomuksista, näillä palstoilla.
Nuorena aikuisena minulla oli kerran eräs sairaus, jota kokeilin parantaa keskittymällä kvartsikiviin. Otin kumpaankin käteen pyöröhiotun kiven ja keskityin. Yhtäkkiä koin miten olin kuin sisäisen valon täyttämä, ja tunsin kuin olisi melkein ääneen lausuttu sisälläni että EI OLE MITÄÄN ONGELMIA. Tuollainen tuntemus on minulle varsin erikoinen, sillä nuoresta asti olen kokenut itseni varsin vaivautuneeksi tätä elämää eläessäni, ja aina puutteelliseksi ja ongelmakimpuksi. Tuollainen ajatus ja tunne onkin niin vieras, että miltei voisi ajatella että joku toinen olento sen minun puolestani ajatteli, mutta ei se ollut kukaan muu, vaikkei myöskään minun persoonani. Mitään muuta ei jää jäljelle kuin Itse!
Kun kokemus päättyi, tunsin miten ikäänkuin valuin ihan fyysisesti alemmas, vaikka koko ajan istuin paikoillani aivan samassa asennossa liikkumatta sen kummemmin. On kuin olisin ollut osittain omaa fyysistä päätäni korkeammalla, ja sitten palasin takaisin tähän kehooni, täksi itsekseni.
En parantunut sillä siunaamalla (mutta sairaus ei ollutkaan vakavaa sorttia ja meni itselläänkin aikanaan ohi). Sillä ei kuitenkaan ollut merkitystä, enkä oikein usko että nuo kivetkään kokemustani välttämättä aikaansaivat. Keskittyminen johonkin "puhtaaseen" ideaaliin olemisen tilaan oli kai se avain kokemukseeni.
Omalla kohdallani em. uskonnollinen kokemus on varsin tuore. Se sai alkunsa syyskuussa -99. Tuolloin toisista erillinen "minäni" murtui kuin pato virtaavan veden edestä. Koin sielussani uuden, kaiken täyttävän Minuuden. Se ikäänkuin murtautui esiin olemukseni ytimestä, so. "kaikkein pyhimmästä käsin".
Tulkitsin kokemuksen välittömästi ilmestykseksi Jeesuksesta Kristuksesta. Samaistin kaikkiallisen ITSEN Jeesuksen hahmoon. Toisin sanoen ulkoistin kokemuksen sisimmästä ITSESTÄ, ja loin mielikuvan ulkoisesta Jeesuksesta, joka lähestyi minua.
Jos minut olisi opetettu toiseen uskontoon, olisin todennäköisesti samaistanut kokemukseni "uuden Minuuden luomisesta" juuri sen opetuksiin. Eli jos olisin asunut islamilaisuuden parissa, olisin tulkinnut kokemuksen todennäköisesti Muhammedin ilmestykseksi. Buddhalaisuuden parissa olisin tulkinnut kokemuksen valaistumiseksi, kiinassa olisin puolestaan löytänyt Taon jne.
Uskon, että uskonnollisessa kokemuksessa on aina kysymys samasta objektiivisesta totuudesta. Se, millaisessa uskonnollisessa traditiossa kukin on kasvanut, määrää kuinka tulkitsemme sen.
Objektiivinen totuus on kuitenkin mielestäni se, että uskonnollisessa kokemuksessa kohtaamme sisimmässämme asuvan "alkumeren", elämän hengen, sen liikkeelle laittaneen energian, joka ohjaa maailmankaikkeuden tapahtumia sen synnystä täydellistymiseen saakka.
Tämän perustelen sillä tieteen osoittamalla paikkansa pitävyyden perusteella, että maailmankaikkeus on syntynyt alkuräjähdyksen seurauksena. Tiede on osoittanut, että maailmankaikkeus on syntynyt alkuräjähdyspisteestä. Se on piste, johon kaikki aine ja energia ovat tiivistyneet.
Nykyisin tuo piste sijaitsee kaikkialla. Se sijaitsee joka paikassa, kaiken keskuksessa. Siksi se sijaitsee myös minussa, minun keskuksessani. Näin ollen uskonnollinen kokemus on kokemus tästä keskuksesta minussa. Sen voi tulkita Jumalaksi, sillä tavallaan se on Jumala, so. kaiken alkuun panija, luoja.
Tämä keskus, kaikkialla läsnäoleva, on kaikkiallinen ITSE. Minuus, joka ei sammu, vaikka aurinko ja tähdet sammuvat. Se on energiaa, joka virtaa jokaisessa aineen hiukkasessa.
Toiset tulkitsevat sen uskonnollisesti Jumalaksi, Kristukseksi, Taoksi, Buddhaksi, Muhammediksi jne., toiset taas antavat sille tieteellisen tai humanistisen selityksen. Yhtä kaikki. Puhumme kuitenkin objektiivisesti samasta muuttumattomasta tekijästä. Puhumme itsestämme, olemuksemme muuttumattomasta keskuksesta. Puhumme Minuudesta, joka odottaa itseään syntyväksi tähän maailmaan. Puhumme tietoisuudesta, joka täyttää lopulta kaikki. Puhumme evoluution prinsiipistä. Puhumme elämän tarkoituksesta, ja sen päämäärästä. Tämä kaikki asuu meissä. Se on ymmärrettävissä ja koettavissa keskuksestamme käsin. Elämän tarkoitus on meissä itsessämme. Se on ITSE. ITSE on Rakkaus, evoluution jaloin ja ihmeellisin tuote sekä peruste.
>Jos minut olisi opetettu toiseen uskontoon, olisin todennäköisesti samaistanut kokemukseni "uuden Minuuden luomisesta" juuri sen opetuksiin. Eli jos olisin asunut islamilaisuuden parissa, olisin tulkinnut kokemuksen todennäköisesti Muhammedin ilmestykseksi. Buddhalaisuuden parissa olisin tulkinnut kokemuksen valaistumiseksi, kiinassa olisin puolestaan löytänyt Taon jne.
Kun itse olen vääntänyt vuosikausia kristinuskon synnyttämän katkeruuden kanssa kättä, on minusta jotenkin hienoa että aivan viime aikoina on näille palstoille alkanut ilmestyä kuin tyhjästä ihmisiä jotka näyttävät minulle että k-uskonkin kautta voi päätyä siihen minkä koen itse totuudeksi. En olisi ikimaailmassa uskaltanut odottaa että Jeesus-uskosta voisi päätyä tuohon mitä tuossa sanot. Tyhjät tynnyrit ovat tehneet parhaansa kolistakseen kovimpaa, ja ne jotka minun edellisen maallisen vaellukseni aikana tekivät k-uskosta itsensä irvikuvan tuntuvat edelleen pyrkivän hallitsemaan tämän uskonnon nimissä, joskaan eivät enää kykene ammoisiin hirmutekoihinsa. Ehkäpä viimein tämä uskonto todella tulee Tieksi...
Tutkailen näinä päivinä tuon tuostakin gnostilaisia tekstejä, ja ehkäpä sitä kautta eräänä päivänä teen lopullisesti rauhan k-uskon kanssa.
>Nykyisin tuo piste sijaitsee kaikkialla. Se sijaitsee joka paikassa, kaiken keskuksessa. Siksi se sijaitsee myös minussa, minun keskuksessani. Näin ollen uskonnollinen kokemus on kokemus tästä keskuksesta minussa. Sen voi tulkita Jumalaksi, sillä tavallaan se on Jumala, so. kaiken alkuun panija, luoja.
>Tämä keskus, kaikkialla läsnäoleva, on kaikkiallinen ITSE. Minuus, joka ei sammu, vaikka aurinko ja tähdet sammuvat. Se on energiaa, joka virtaa jokaisessa aineen hiukkasessa.
Mielenkiintoisia ajatuksia, ja kuulostaa kovin panteismilta. Panteistiksi minä itseäni tapaan usein tituleerata varsinkin tuolla chatin puolella.
"Uskonnollisessa kokemuksessa yksilöllisen minän eristäytyneisyys murtuu, ja sen täyttää kaikkiallinen ITSE, jonka yksilö tuntee omakseen."
-Sarvepalli Radhakrishnan
Näin kun ihminen sukelsi veteen ja silloin heräsin unesta....
En ehkä "tuntenut omakseni", mutta samaistuminen oli täydellinen...
T. Tie toinen
Niin veeda-filosofia, joka on myös buddhalaisuuden perusta, ja jotka molemmat ovat myös kristinuskon perustana, opettaa erilaisia menetelmiä joilla tunnistaa mielemme perimmäinen luonto, joka puhtaana ja kirkkaana on Kaikkiallisen Itsen suunnattoman sädekehän pikkiriikkinen säde.
Sanoisin näin, että mieli on kuin jyvä, jonka itävää osaa suojelee seitsemän kerrosta.
Buddhalaisuudessa sanotaan, että mieli on suuri todellisuuden tappaja, oppilas tappakoon tappajan. Meidän tulee vapauttaa mielemme TURHISTA ajatuksista, mielikuvista ja tunteista, eli turhista kerroksista kokeaksemme Kaikkiallisen Itsen, johon oma itsemme sulautuu, eli sitä ei enää ole.
Niin, se ei ole hektinen kokemus, vaan syvän rauhan ja myötätunnon tila, josta Jeesuskin mainitsi sanoen: "En minä anna teille mitä maailma antaa; minun rauhani sen minä annan teille.
Jo muinaisessa Kreikassa sanottiin: "Ihminen tunne itsesi niin tunnet Jumalan".
Ja Raamattukin sanoo: "Ole hiljaa ja tiedä, että minä olen Jumala".
Karsiessamme mielemme kerroksia saatamme polullamme saada hektisiäkin kokemuksia ikäänkuin rohkaisuna, mutta niihin ei tarvitse kiinnittää enempää huomiota.
Energia on synnyttänyt aineen, aineesta on kehittynyt elämä, elämästä äly, älystä mieli, mielestä rakkaus, henki. Näin mielen perimmäinen luonto on rakkaus. Se on sisimpämme hedelmä. Persoonaton persoona. Olemuksemme keskus, ydin.
Vaikka tämä keskus on syntynyt evoluution tuloksena, se on myös aina ollut, ja se on täten evoluution liikkeelle paneva voima. Se on kaikkialla läsnäoleva ITSE, Kristus, Jumalan Sana.
Tuntea ITSE on samaa kuin tuntea Jumala. Tuntemisen perustuksena voi olla ainoastaan kokemus. ITSE on itsessään todistus. Se ei tarvitse muita selityksiä, vaan on itsessään pätevä ja riittävä sille, joka sen tuntee.
minulla on ollut "poikkeuksellisia" kokemuksia, alkaen selkeimmillään reilu vuosi sitten, säännöllisen epäsäännöllisesti, riippuen lähinnä yksinomaan omasta valmiudestani.
on kovin vaikea määritellä ja kuvailla niitä, sillä ne luonteensa vuoksi pakenevat järjen keinoja määritellä ja osoittaa ja todistaa asioita - niistä ei oikein saa otetta, niitä ei oikein edes pysty totuudenmukaisesti kuvailemaan, sillä ovat jotain muuta. kokemus on ainoa tapa ymmärtää.
vaikuttaa että nuo kokemukset voivat tapahtua eri tasoilla - tai olla syvyydeltään erilaisia. siis siten, että saatan jopa tunnistaa päällä olevan tilan olevan tuttu joltain aiemmalta kerralta. ja lisäksi on sellainen kaikkein korkein tila, joka on kestoltaan ollut aina kohtalaisein lyhyt -muutamia minuutteja- ja joka ehkä parhaiten vastaa buddhalaisten tms kuvaamaa tyhjää täyttymystä, mihin tämänkin ketjun viesteissä ilmeisesti on viitattu. ja toisaalta tuntuu että ne kaikki ovat yhtä, osia kokonaisuudessa, täydellisessä muutoksessa.
yhtä kaikki, ne ovat jotain aivan muuta kuin mihin yhteiskunta tai media tuntuu ketään rohkaisevan. suureksi osaksi tuntuvat, minusta, maalliset systeemimme olevan ristiriidassa henkisten totuuksien kanssa - siinä mielessä että henkisyyttä ei tunnusteta todellisuudeksi, ja siten "kaikki" mitä tehdään, tehdään vain aineellisia arvoja kunnioittaen.
minulla on tunteita/visioita jostain kokonaisuudesta johon liittyy ymmärrys muidenkin liittymisestä siihen, että jaamme eräänlaisen yhteistietoisuuden. olen jo kauan aikaa kaivannut omiani, mutta aina on ollut jotain esteitä tiellä - ja joskus tunsin itseni epätoivoiseksikin. nykyään olen polkuni löytänyt, kaikki on muutunut, kaikki kasvaa.
ymmärrän että olemalla totuudellinen itselleni, saan osakseni asioita jotka vastaavat todellisia tarpeitani - niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
olen myös rohkaistunut ja tasapainottunut myös kirjoittamaan tämän kaltaisille julkisille palstoille. ymmärrän -kokonaisvaltaisesti- että on vähemmän ja vähemmän asioita joihin minun enää tarvitsee tarrata, olen päästämästä kaikesta irti. konkreettisesti, olen minimoimassa omaisuuttani ja valmistautumassa liikkuvampaan -vapaampaan- elämään. irti päästäminen tuo ääretöntä helpotusta olemukseeni.
kaikki on muuttumassa. maailma on muuttumassa. seuraava vaihe suuremman mittakaavan matkassa itseen on alkanut.
etsin omiani. kohdatkaamme. :)
Kirjoitat yhteistietoisuudesta, jonka uskot kaikkien ihmisten jakavan sisimmässään. Uskon samoin. Uskon, että ihmisten sisimmässä kasvaa ja kehittyy yksi ja sama tietoisuus, joka yhdistää meidät lopulta toinen toisiimme.
Tätä tietoisuutta menneet profeetat ovat kuvanneet eri tavoin. He ovat puhuneet paratiisista, luvatusta maasta, nirvanasta yms. Uskon, että he ovat hengessään tähyilleet ihmiskunnan sisäisen kehityksen päämäärään, so. täydelliseen ykseyteen ja rauhaan toinen toistemme kanssa.
Ykseys on pysyvä olotila. Kun yhteistietoisuutemme pääsee valaisemaan meidät, ymmärrämme asioiden todellisen luonteen. Erillisyytemme murtuu, ja sen tilalle syntyy kaikkiallinen ykseyden tunne, jonka omaksumme uudeksi todelliseksi identiteetiksemme.
Tätä uutta identiteettiä, so. yhteistietoisuutta, eri näkijät kuvaavat eri sanoin. "Minä ja Isä olemme yhtä", opettaa Jeesus. Buddha kuvaa yhteistietoisuutta puolestaan "oman mielesi todelliseksi luonteeksi". "Kristus meissä", ts. "En elä enää minä vaan Kristus elää minussa", on Paavalin tapa ilmaista asia.
Kirjoitat myös rehellisyydestä, so. totuudellisuudesta, itseä kohtaan. "Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan". Uskon, että tässä tulemme lähelle Jeesuksen opetusta "Etsikää ensin taivasten valtakuntaa, niin kaikki muu ohessa annetaan." Jos etsimme joka tilanteessa rehellisyyttä itseä kohtaan, niin saamme myös kaikkiin tarpeisiimme rehellisen vastauksen. Taivasten valtakunta on totuudellisuutta, so. teeskentelemättömyyttä ja rehellisyyttä.
okei, puhut selviä joskin yleisiä, joten kysynkin sinulta mikä on oma tilanteesi? oletko rauhallisesti matkalla jonnekin, tietoisuuden kaikesta kasvaessa vai koetko levottomuutta tehdä tai löytää jotain? minkä ikäinen olet?
tämän hetken tarpeen oleva tämän puolen käsitykseni kokonaisuudesta rakentuu seuraavasti:
1. jumalallinen tietoisuus, mahdollisesti juuri tuo buddha-tietoisuus
2. emotionaalinen/karminen taso (tai tasot)
3. maallinen taso, fyysinen ruumis, ego
korkeimmat kokemukseni ovat tuota ykköstä, ne jotka ovat kestäneet muutaman minuutin kerrallaan, ja jonne tiedän voisivani päästä uudelleen ja aina pitemmäksi aikaa, jos sille omistautuisin.
kolmonen on se missä en niin viihdy, mutta jossa silti vietän paljon aikaani, päättämättömänä, epätietoisena.
ja nyt, juuri viime päivinä, on kakkostason padot taas tulvimassa ja olisin valmis astumaan muutokseen - käymään karmisen lastini lävitse. mutta koen että tarvitsen siihen ihmisen johon täydellisesti luotan, ja pystyn näkemään hänet ainoastaan ikäisessäni, vertaisessani, naisen hahmossa. olen ollut tässä samassa pisteessä aiemminkin, joskaan en yhtä vakaana ja (määrä)tietoisena kuin nyt. olen kahdelta ihmiseltä tätä kysynyt ja kaksi kertaa saanut kieltävän vastauksen. nyt on kolmas menossa enkä tiedä mikä tulee olemaan tulos.
olen aikeissa ottaa erääseen shamaaniin yhteyttä ja hänen kanssaan koettaa asiaa myös selvittää. en nimittäin tietenkään tiedä mistä tässä koko hommassa on kyse - enkä erityisesti sitä että mihin se voi johtaa. kuitenkin se on selvää että juuri tätä tahdon - juuri tätä olen odottanut jo vuosia!
tiedän että tuo mainitsemani "korkein" tietoisuus (siis korkein minkä tunnen) on autuudessaan ja selkeydessään vastaus kaikkeen, mutta muutkin reitit ovat mahdollisia ja tuntuu että tuolta "korkealta" ei enää heti tee mieli pudottautua alas tänne, ja nyt kun tiedän että korkeampi on koska tahansa mahdollinen, voin vakaammalla mielellä toimia täällä alempana ja kaipaan käydä lävitse kaiken karmani lastin ja pelkoni.
asioiden käyminen lävitse alemmilla tasoilla on eri tavalla arvokasta kuin hyppäämineen suoraan jumaluuteen. :)
ideoita?
ja lisäksi vielä siitä yhteistietoisuudesta... koen että se on paremminkin oma ryhmänsä, joskin ehkä ihmisten näkökulmasta kasvava, mutta kuitenkin vain ryhmä - eikä koko ihmiskunta. sillä suuri osa meistä vaikuttaa kuitenkin yhä tahtovan sitoutua maallisiin asioihin, arvatenkin korkeamman tietoisuuden/yhteyden puutteessa, mutta eihän heitä voi käännyttämäänkään lähteä, jokainen kulkee omaa polkuansa ja muiden itsetietoinen esimerkki on lempeydessään voimakkain yksilön itsetietoisuuden herättävä tekijä.
otan mielelläni vastaan asiaan liittyviä kommentteja jne. yhteystietoni löytyvät osoitteesta vnvmod.olento.net/contacts
kiitos. :)
Miten minusta tuntuu että olen vastannut ennenkin täsmälleen samassa tilanteessa olleelle ihmiselle...?
Kysyn, mihin tarvitset sitä naista? Etkö tiedä että sinun sisälläsi on se osa itseäsi minkä koet puuttuvan?
Olen kuullut ja lukenut nuoren miehen toisensa jälkeen tekevän aina tämän saman virheen, että he aloittavat henkisen tiensä hakemalla itselleen naista. Mutta en minä itse ollut sen parempi: luulin vuosikausia että se ihminen jonka muistan edellisessä elämässä menettäneeni karmealla tavalla, ja jota rakastin enemmän kuin melkeinpä elämää itseään, tulisi vastaan ja olisimme taas yhdessä. Kun joskus 11 v sitten yhtäkkiä bussipysäkillä seisoessani oivalsin että hän olikin ensisijaisesti henkinen opettajani, eikä mikään romanttinen rakkaus, ja että hän EI tule tänne tällä kertaa luokseni ja sillä siisti, olin hyvin helpottunut. Koko päivän olin kuin sisäisen kultaisen valon valtaama, ja työssäkin oli kivaa (mitä siellä ei koskaan ollut).
Kehojen tasolla me kaikki olemme toisistamme erotetut, ja persoonammekin panevat parastaan luodakseen meille illuusioita siitä että kaikki olisi hyvin kunhan vain meidän "puutteellisuuteemme" tulisi vastauksesi Joku Tietty tänne meidän luoksemme. Ehkä jotkut saavat kokea jumalaisen kauniita ihmissuhteita - minäkin muistan kaksi kertaa tavanneeni Opettajani, joka nyt on vain hienon hienona aavistuksena minun tietoisuuteni perukoilla, eikä lähelläkään fyysistä tasoa. Mutta kaikille ei sellaista osu kohdalle, ja silloin on tyytyminen omaan itseen ja siihen mitä voi itsensä kanssa saavuttaa.
Mutta ehkäpä "sinun naisesi" ei edes tarvitse olla mitään niin kovin ylimaallista kuin mitä itse odotin "omalta mieheltäni". (Hassua että kuitenkin ajattelen nykyisin Opettajaani naisena, koska sitä hän oli viimeksi.) En minäkään ole yksin, vaan rinnallani on vertaiseni mies, ja ehkä parempi niin kuin että taas saisin niska kenossa katsella ylöspäin kumppania joka on henkisesti minua valovuosien verran edellä...
Kehotan kuitenkin ajattelemaan asiaa että todellakaan näistä tavanomaisista parisuhteista ei ehkä kannata odottaa löytävänsä niitä asioita mitä vain Itseen/Jumalaan/Taoon (your name it) kohdistuva avoimuus voi antaa. Ihmiset ovat vain ihmisiä... Vaikka jokaisessa asuukin Itse ja Itsen ikuisuus.
Jonkinlaiseen "valittujen ryhmäänkin" hinkuaminen on useimmiten egon turhamaisuutta. Siinäkin olen oman osani suorittanut, eli kovastikin tahtonut että saisin olla nimenomaan kaltaisieni parissa. En kuitenkaan ole löytänyt sen kummempaa kuin nämä muutamat ihmiset täällä netissä... Enkä voisi ikinä rajoittaa Yhtä (Jumalaa, Henkeä...) vain jonkinlaiseen "meidän kerhoon", vaan se on kaikissa. Jos suurin osa meistä seisookin silmät kiinni, näkemättä eteensä ja kokematta yhtään mitään Jumalan suuresta mysteeriosta, niin ei se sitä tarkoita etteikö heillä olisi siihen mahdollisuus heti kun vain saavat ne simmunsa auki... xD
ymmärrän mistä puhut, olisin itse voinut jollekin kirjoittaa samat asiat. en kuitenkaan ole etsimässä parisuhdetta. olen ollut yhdessä parisuhteessa - tiiviissä, kuplanomaisessa - 2,5 vuotta ja se päättyi vuosi sitten. nyt on suuri työ löytää takaisin niiden syiden äärelle miksi alkujaan kohtasimme, sillä näkemykseni mukaan melko pian yhteen muutettuamme kadotimme sen ja alennuimme melkein kaikessa maalliselle tasolle, luovuimme itsestämme suhteen "hyväksi". mutta se oli valhetta.
tiedän myöskin että voisin tehdä tämän työn itseksenikin, mutta pelkoni tekevät prosessista erittäin haastavan ja jostain syystä kaipaan siihen kohtaan sitä helpotusta jonka toisen ihmisen läsnäolo tuo, ihmisen johon voin täydellisesti luottaa.
kyseinen prosessi jonka edessäni näen voi olla läpikäyty yhdessä illassa. toisaalta se voi olla monen päivän intensiivinen projekti. en tiedä, en todellakaan tiedä.
mutta se henki minkä viestistäsi aistin vastaa kovasti sitä minkä olen lukuisat kerrat aiemminkin saanut vastaukseksi. ja reitti jota suosittelet on yhtä lailla tosi kuin mikä tahansa muukin ja minä olen nyt voimakkaimmin suuntamassa toisenlaiselle reitille, jota olen ehkä melko hyvinkin onnistunut näissä viesteissäni kuvaamaan. tai sitten en. :)
en ole etsimässä mitään elitismiä, en enää. minä vain tiedän että on jotain. jotain mistä nuo visioni peittelemättä kertovat. minä kaipaan sinne ja tiedän että se kaikki on todellista, jossain. joko toisessa todellisuudessa tai toisessa ajassa, mutta oli mitä oli, minun täytyy selvittää mistä on kyse.
sisälläni on levoton tuli joka on odottanut koko elämäni ajan, olen kuluttanut vuoden toisensa perään keskittymällä toinen toistaan merkityksettömämpiin asioihin. minulla on kyky tehdä jotain aivan muuta kuin mitä maailmassa tavallisesti nähdään, en vain ole vielä muodostanut yhteyttä siihen. miksi? en tiedä. koska en ole rohjennut, koska en ole ymmärtänyt, koska en ole kohdannut merkkejä, ihmisiä, jotka puhuisivat samaa kieltä kanssani.
tiedän että on vaihtoehtoisia reittejä, kuten olen jo useamman kerran todennut, mutta tämä on omalla tavallaan voimakkain minulle, tämä on omin minulle itselleni ja siksi koen velvollisuukseni astua sillä tiellä eteenpäin. piittaamatta muiden mielipiteistä tai odotuksista. siitä on kaikessa kasvamisessani kyse - rohjeta olla sitä mitä minä todella olen. sillä tämä yhteiskunta rakentaa meidät olemaan sitä mitä meidän oletetaan olevan. se yhteiskunta ei heijasta todellista minää.
Eikä vain yhteiskunta aseta meihin odotuksia, vaan meillä jokaisella itsellämmekin on usein aivan liian valmis malli johon yritämme itsemme änkeä.
Kärsimättömyytesi on minulle tuttu, olen itsekin ihmetellyt vuodet läpeensä että koska tapahtuu jotain vai tapahtuuko koskaan mitään. En ole varma tapahtuuko minulle, tai kuuluuko tapahtua, mitään erityistä hengellistä mullistuspullistusta (sen lisäksi mitä olen jo kokenut). Siksipä sitten elänkin vaan päivästä toiseen, hieman kyllästyneenä ehkä, mutta toivoen että koko ajan tapahtuu jonkinlaista kehitystä, vaikka perfektionismissani en osaakaan olla tyytyväinen rauhalliseen etenemiseen.
Lykkyä sinnepäin omalle tiellesi, millaisen hyvänsä reitin valitsetkin. Itse elät itseäsi, joten muiden mussutukset kannattaa unohtaa heti ensimmäiseksi kun oma visio alkaa kehittyä... :)
aivan niin. kiitos. :)
on ehkä kuitenkin hyvä pitää itsensä avoimena kuulemaan myöskin muiden kommentteja ja näkemyksiä. siellä voi olla arvokkaita tiedonmuruja joukossa vaikka ne muuten heijastelisivatkin enemmän yleistä maailmantilaa.
:)
Uskonnollisen kokemuksen sain kerran ukkosella.
Menin ulos juuri ennen sadetta ja ei tuullut yhtään ja oli täysin hiljaista.
Sitten näin salaman iskevän maahan asti ja melkein heti kuulin korvia särkevän jylinän.
En voinut kuin haukkoa henkeäni ja nostaa käteni ilmaan, juuri sillä hetkellä puhkesi taivaalta voimakas vesisade ja myrskytuuli repi takkiani auki.
Se oli minun uskonnollinen kokemus, oli kuin olisin itse ollut ylijumala joka nosti myrskyn.
eli Raunilta,
jonka yksi aspekti salamanisku on.
Louheen voi suhtatutua joko kirjaimellisesti tai metaforisesti tai arkkityyppisen metaforisesti.
Tai olla suhtautumatta mitenkään.
mutta se oli hienoa!