Suomen bkt laski ainoana koko Euroopassa, suomalaisten varallisuus laski viidenneksellä, reaaliansiot laski enemmän kuin 60 vuoteen.
Sannahan itse keskittyi lähinnä baareissa örveltämiseen. Jos sattui olemaan työpaikalla, silloin huusi ja kiroili.
Erikoista tuossa on, että mitä huonommin meni, sitä kiihkeämpää oli henkilöpalvonta, joka ylitti Stalinin ajan Neuvostoliiton sekä Maon ajan Kiinan palvonnan.
Onko Sannan aika siis Suomen politiikan kaikkien aikojen pohjanoteeraus?
64
218
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Suomalaisten varallisuus laski viidenneksellä, mistähän tuollainen tieto on peräisin? Ainakaan minun varallisuuteni ei laskenut senttiäkään. Eikä tulotasokaan.
Tuokaan tuskin on totta, että Suomi olisi ollut Euroopan ainoa maa, jossa BKT supistui. Miksi ihmeessä sitten koronatuet myönnettiin Italialle ja Espanjalle, jos korona vaikutti niiden talouteen vähemmän kuin Suomen talouteen?
Eli hieman uskottavia viitteitä aloittaja voisi etsiä ilmeisesti täysin potaskaa oleviin väitteisiinsä
Sanna Marinin aikana Suomen BKT ensimmäisen kerran ylitti finanssaikriisiä edeltäneen tason, eli siis 14 vuoteen. Työllisyys nousi muiden Pohjoismaiden tasolle ja 2020 polttoaineet olivat halvempia kuin nykyisen kiskurihallituksen aikana.- AnonyymiUUSI
Sinulla on vähän pienen puoleinen tuo otos, eli 1/5 500 000. Ehkä ei kannata tehdä johtopäätöksiä yhden ihmisen varallisuuden perusteella? Oletko tullut ajatelleeksi, että Tilastokeskuksen tilastoon voisi olla parempi tukeutua:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011093326.html - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on vähän pienen puoleinen tuo otos, eli 1/5 500 000. Ehkä ei kannata tehdä johtopäätöksiä yhden ihmisen varallisuuden perusteella? Oletko tullut ajatelleeksi, että Tilastokeskuksen tilastoon voisi olla parempi tukeutua:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011093326.htmlPersut meinaatko ettei tämä hallitus toimet ole tuota vielä lisänneet.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Persut meinaatko ettei tämä hallitus toimet ole tuota vielä lisänneet.
No esitä todisteet, jos on lisänneet.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on vähän pienen puoleinen tuo otos, eli 1/5 500 000. Ehkä ei kannata tehdä johtopäätöksiä yhden ihmisen varallisuuden perusteella? Oletko tullut ajatelleeksi, että Tilastokeskuksen tilastoon voisi olla parempi tukeutua:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011093326.htmlKetjun aloittajan tieto on selkektiivistä eli unohtaa inflaation vaikutuksen. FAKTA.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ketjun aloittajan tieto on selkektiivistä eli unohtaa inflaation vaikutuksen. FAKTA.
Sannan aikana inflaatio 10%, Riikan aikana 1%.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sannan aikana inflaatio 10%, Riikan aikana 1%.
Viisastelee palstaporvari joka ei tajua että inflaatio johtuu globaaleista rahamarkkinoista eikä yksittäisten maiden pääministereistä. FAKTA.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on vähän pienen puoleinen tuo otos, eli 1/5 500 000. Ehkä ei kannata tehdä johtopäätöksiä yhden ihmisen varallisuuden perusteella? Oletko tullut ajatelleeksi, että Tilastokeskuksen tilastoon voisi olla parempi tukeutua:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011093326.htmlEn minä ole vastuussa siitä, jos tumpelot tupeltavat varallisuutensa minne sattuu, ja tuskin on Marinin hallituskaan.
Hieman tuossa laskentatavassa ihmetytti tuo, että inflaatio olisi vähentänyt nettovarallisuutta. Ehkä tuolla tarkoitetaan, että kuinka ison ostoskorin kaljaa, makkaraa, tupakkaa ja lehtisalaattia kunakin vuonna olisi saanut myymällä kaiken omaisuutensa ja ostamalla korituotteita. Laskentatapa vaikuttaa täysin järjettömälle. En ole koskaan ajatellut myydä kaikkea omistamaani ja ostaa rahoilla niin paljon ruokaa ja juomaa lähimarketista, kuin sillä saa.
Todellisuudessa ainoa asia, joka vaikuttaa ihmisten varallisuuteen, on tulokertymä. Korona aiheutti siihen notkahduksen, joka jäi kohtuullisen pieneksi Marinin hallituksen tehokkaiden tukitoimien ansiosta.
Reaaliansioihin on enemmän vaikuttanut hintatason muutokset ja niihin taas ei kummallakaan hallituksella ole ollut vaikutusta. Marin teki erittäin viisaan päätöksen siinäkin, jo hallituskautensa alussa, että pyrki vauhdittamaan ydinvoimalan valmistumista. Se on alentanut energian hintaa. Vaikutus on kohdistunut paljon enemmän nykyisen hallituksen kaudelle, kun voimala vihdoinkin pyörii kunnolla ja on ollut käytössä hallituskauden alusta saakka.
Marin oli hyvä pääministeri, kuten tuostakin näemme. Orpo taas tuli porsastelemaan valmiiseen pöytään ja on syönyt kansan varat niin, että velkaa pitää ottaa aivan törkeäsi.
Sannasta tulee vielä meille presidentti ja se on onneksi meille. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
En minä ole vastuussa siitä, jos tumpelot tupeltavat varallisuutensa minne sattuu, ja tuskin on Marinin hallituskaan.
Hieman tuossa laskentatavassa ihmetytti tuo, että inflaatio olisi vähentänyt nettovarallisuutta. Ehkä tuolla tarkoitetaan, että kuinka ison ostoskorin kaljaa, makkaraa, tupakkaa ja lehtisalaattia kunakin vuonna olisi saanut myymällä kaiken omaisuutensa ja ostamalla korituotteita. Laskentatapa vaikuttaa täysin järjettömälle. En ole koskaan ajatellut myydä kaikkea omistamaani ja ostaa rahoilla niin paljon ruokaa ja juomaa lähimarketista, kuin sillä saa.
Todellisuudessa ainoa asia, joka vaikuttaa ihmisten varallisuuteen, on tulokertymä. Korona aiheutti siihen notkahduksen, joka jäi kohtuullisen pieneksi Marinin hallituksen tehokkaiden tukitoimien ansiosta.
Reaaliansioihin on enemmän vaikuttanut hintatason muutokset ja niihin taas ei kummallakaan hallituksella ole ollut vaikutusta. Marin teki erittäin viisaan päätöksen siinäkin, jo hallituskautensa alussa, että pyrki vauhdittamaan ydinvoimalan valmistumista. Se on alentanut energian hintaa. Vaikutus on kohdistunut paljon enemmän nykyisen hallituksen kaudelle, kun voimala vihdoinkin pyörii kunnolla ja on ollut käytössä hallituskauden alusta saakka.
Marin oli hyvä pääministeri, kuten tuostakin näemme. Orpo taas tuli porsastelemaan valmiiseen pöytään ja on syönyt kansan varat niin, että velkaa pitää ottaa aivan törkeäsi.
Sannasta tulee vielä meille presidentti ja se on onneksi meille.Huutava, kiroileva, kiukutteleva presidentti Suomelle? Näillä määreillähän Sannaa kuvataan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Huutava, kiroileva, kiukutteleva presidentti Suomelle? Näillä määreillähän Sannaa kuvataan.
Kyllä tuo on ihan yleinen kuvaus Sannasta.
- AnonyymiUUSI
Polttoaineiden hinnat olivat marinin kaudella ennnätyksellisen korkeat.
Kun itse seuraan dieselin hintaa on todettava että tämän päiväiseen hintaan, 1,6€/l verrattuna polttoaine maksoi yli 2,5€/l Marinin kaudella.
Joten KISKURIHALLITUS oli MARININ hallitus. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No esitä todisteet, jos on lisänneet.
No ei nyt löydy, mutta ainahan voi öyhöttää.
- AnonyymiUUSI
Kaikkien aikojen huonoin pääministeri, vai pitäisikö sanoa keskuskomitean pääsihteeri, mutta kaikkien aikojen villein palvonta. Tuo on aivan normikuvio, noin oli Stalinin Neukkulassa, Maon Kiinassa ja Ceaucescun Romaniassakin.
- AnonyymiUUSI
😂🤣😂🤣 sokee Reettakin näkee, että tämä hallitus on aivan sysipaska.
Persu sinun kirjoituksilla sekä aloittajan ei Persujen kannatus nouse, alakoulu ikäiset nimittelevät ja haukkuvat toisia, aikuisella saman lainen käytös merkitsee heikkoa sivistystasoa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
😂🤣😂🤣 sokee Reettakin näkee, että tämä hallitus on aivan sysipaska.
Persu sinun kirjoituksilla sekä aloittajan ei Persujen kannatus nouse, alakoulu ikäiset nimittelevät ja haukkuvat toisia, aikuisella saman lainen käytös merkitsee heikkoa sivistystasoa.Oletko tullut ajatelleeksi hymiötehosteiden kertovan lähinnä kirjoittajalta puuttuvasta substanssista, mitä tulee itse käsiteltävään aiheeseen.
- AnonyymiUUSI
Huonoin silti nosti kannasta, miten on mennyt Orpolla tai Purralla.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Oletko tullut ajatelleeksi hymiötehosteiden kertovan lähinnä kirjoittajalta puuttuvasta substanssista, mitä tulee itse käsiteltävään aiheeseen.
Oletko itse ajatellut, kirjoitus tyyliäsi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Oletko itse ajatellut, kirjoitus tyyliäsi.
Kirjoitustyyli on yhdyssana.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
😂🤣😂🤣 sokee Reettakin näkee, että tämä hallitus on aivan sysipaska.
Persu sinun kirjoituksilla sekä aloittajan ei Persujen kannatus nouse, alakoulu ikäiset nimittelevät ja haukkuvat toisia, aikuisella saman lainen käytös merkitsee heikkoa sivistystasoa.Tämä hallitus on sysipaska vain työtävieroksuville ja mitään tekemättömille tyhjäntoimittajille.
Minun mielestäni tämä on paras. Hallitus sitten 80-luvun lopun, mutta silti liian lepsu roskaväen suhteen. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tämä hallitus on sysipaska vain työtävieroksuville ja mitään tekemättömille tyhjäntoimittajille.
Minun mielestäni tämä on paras. Hallitus sitten 80-luvun lopun, mutta silti liian lepsu roskaväen suhteen.Misääs työssä itse olet?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Oletko tullut ajatelleeksi hymiötehosteiden kertovan lähinnä kirjoittajalta puuttuvasta substanssista, mitä tulee itse käsiteltävään aiheeseen.
Sinulla siitä kertoo myös hymiöiden puute, vaikka et olekaan tullut sitä ajatelleeksi.
- AnonyymiUUSI
Romania, jugoslavia, italia mafiamaita. Korruptoituneita kommunistien perillisiä ja roistovaltioita
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tämä hallitus on sysipaska vain työtävieroksuville ja mitään tekemättömille tyhjäntoimittajille.
Minun mielestäni tämä on paras. Hallitus sitten 80-luvun lopun, mutta silti liian lepsu roskaväen suhteen.Tilastojen mukaan niitä "työtävieroksuvia ja mitään tekemättömiä tyhjäntoimittaiia" on nyt reilusti enemmän kuin edellisen hallituksen aikana. Onko hallitus siis lisännyt masokisminkin määrää?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
😂🤣😂🤣 sokee Reettakin näkee, että tämä hallitus on aivan sysipaska.
Persu sinun kirjoituksilla sekä aloittajan ei Persujen kannatus nouse, alakoulu ikäiset nimittelevät ja haukkuvat toisia, aikuisella saman lainen käytös merkitsee heikkoa sivistystasoa.Riikka huolehtii persujen politiikasta ihan itse. Mitä nyt yksi kok. Vm kansliapäällikkö sotkee kuvioita ei ole helppoa nostaa 14500e liksaa ja kyykyttää omia kannattajia. Voi riikkaparka. Kun sitä karismaa ei ole. Pekka haavisto on karismaattinen johtaja. Kas kummaa. vihreä. Miten sattuikin.
- AnonyymiUUSI
OrpoRiikalla mennyt jo kaksi vuotta sannukan tuhojen korjaamiseen…
Nyt alkaa olla pohjat tehty, eikun nousuun porvariSuomi.- AnonyymiUUSI
Teollisuuden tilaukset +19%, asuntokauppa +34%, mediaaniansio yli 4000€. Siinä viimeisimmät Riikat, eli tekee työtä käskettyä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Teollisuuden tilaukset 19%, asuntokauppa 34%, mediaaniansio yli 4000€. Siinä viimeisimmät Riikat, eli tekee työtä käskettyä.
no niinkö? no miksi tullin tilastot kertovat toista, samoin konkurssien määrät ja työttömyyden raju kasvu? Selittele poika, selittele, kiitos.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Teollisuuden tilaukset 19%, asuntokauppa 34%, mediaaniansio yli 4000€. Siinä viimeisimmät Riikat, eli tekee työtä käskettyä.
Riikkako niitä tilauksia hoitaa? Mistä hatusta oot löytänyt noita lukuja vai näitkö päiväunia?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
no niinkö? no miksi tullin tilastot kertovat toista, samoin konkurssien määrät ja työttömyyden raju kasvu? Selittele poika, selittele, kiitos.
Konkurssit kertoo menneestä ajasta, käytännössä konkurssiin ajautuminen on useiden vuosien polku. Eli tämä kehityskulku on siis laitettu käyntiin Sannan aikana. Teollisuuden tilaukset ja asuntokauppa kertoo nykyhetkestä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Riikkako niitä tilauksia hoitaa? Mistä hatusta oot löytänyt noita lukuja vai näitkö päiväunia?
Tilastokeskuksen hatusta!
https://stat.fi/julkaisu/cm19c96ux06oq0dt8m1owlv2h - AnonyymiUUSI
Jus juu, mitä porvari paskaa vielä meinaat kertoa.
Oikeisto hallitusten olivat ennen Mariinin kautta, tehneet velkaa valtiolle yli 100 000 miljardia, vai eikö niitä tarvitse maksaa.
Sinä olet hyödyllinen 🫏:si porvareille. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Riikkako niitä tilauksia hoitaa? Mistä hatusta oot löytänyt noita lukuja vai näitkö päiväunia?
Taisi ollakin - merkkiä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jus juu, mitä porvari paskaa vielä meinaat kertoa.
Oikeisto hallitusten olivat ennen Mariinin kautta, tehneet velkaa valtiolle yli 100 000 miljardia, vai eikö niitä tarvitse maksaa.
Sinä olet hyödyllinen 🫏:si porvareille.Puhutko nyt niistä Verkkosukan ottamista ennätysveloista?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tilastokeskuksen hatusta!
https://stat.fi/julkaisu/cm19c96ux06oq0dt8m1owlv2hMiksi suurtyöttömyys ja helvetisti konkursseja.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Konkurssit kertoo menneestä ajasta, käytännössä konkurssiin ajautuminen on useiden vuosien polku. Eli tämä kehityskulku on siis laitettu käyntiin Sannan aikana. Teollisuuden tilaukset ja asuntokauppa kertoo nykyhetkestä.
Älä viitsi persuilla olmi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi persuilla olmi.
Hienoa että sinäkin osallistut keskusteluun, mutta vielä hienompaa olisi, jos pystyisit perustelemaan mielipiteesi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Konkurssit kertoo menneestä ajasta, käytännössä konkurssiin ajautuminen on useiden vuosien polku. Eli tämä kehityskulku on siis laitettu käyntiin Sannan aikana. Teollisuuden tilaukset ja asuntokauppa kertoo nykyhetkestä.
aha, no oikeasti orpopurran hallitus on syyllinen työttömyyden kasvuun ja konkursseihin. Nykyhetki ei ole juurikaan parempi. Olisi, jos olisi mikä tahansa muu hallitus.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Teollisuuden tilaukset 19%, asuntokauppa 34%, mediaaniansio yli 4000€. Siinä viimeisimmät Riikat, eli tekee työtä käskettyä.
Aika pieniä prosentteja verrattuna siihen, miten tuotanto kasvoi Neuvostoliitossa. Pakkotyöhön perustuvissa järjestelmissä, jollainen nykyisenkin hallituksen malli on, tuotantoluvut on niin alhaisia, että jo parikin tilausta lisää tilauskirjaan on prosenteissa huima luku, vaikka ei vaikuta työllisyyteen eikä vaurastaumiseen oikeastaan mitään.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Konkurssit kertoo menneestä ajasta, käytännössä konkurssiin ajautuminen on useiden vuosien polku. Eli tämä kehityskulku on siis laitettu käyntiin Sannan aikana. Teollisuuden tilaukset ja asuntokauppa kertoo nykyhetkestä.
Höpöti höpöti taas. Nykyisen persujen ja kokoomuksen himoverotushallituksen tekemä ALV:n nosto kaatoi kotimaisia pienyrityksiä kuin viikatteella.
Tuloveron alennukset taas hyödyttivät Kiinaa, josta tavaraa ostettiin entistä enemmän kotimaisten yritysten lakatessa toimimasta kokonaan. Hyöty meni siis oikeiston ideologisille ystäville. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Aika pieniä prosentteja verrattuna siihen, miten tuotanto kasvoi Neuvostoliitossa. Pakkotyöhön perustuvissa järjestelmissä, jollainen nykyisenkin hallituksen malli on, tuotantoluvut on niin alhaisia, että jo parikin tilausta lisää tilauskirjaan on prosenteissa huima luku, vaikka ei vaikuta työllisyyteen eikä vaurastaumiseen oikeastaan mitään.
Millä tavalla sinut on pakotettu työhön?
- AnonyymiUUSI
Työttömyys ennätystasolla
Konkurssit huimassa kasvuss.
Teollisuuden tilaukset ovat olleet lähes nollassa, joten kasvuprosentit eivät kerro mitään.- AnonyymiUUSI
Teollisuuden tilaukset olleet nollassa? Laita vähän dataa, linkkiä, kun noin villejä väitteitä esität.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Teollisuuden tilaukset olleet nollassa? Laita vähän dataa, linkkiä, kun noin villejä väitteitä esität.
Nollasta kun kasvaa vain pikkuriikkisen, nousuprosentit ovat mahtavat. Sitä hän tahtoo sanoa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nollasta kun kasvaa vain pikkuriikkisen, nousuprosentit ovat mahtavat. Sitä hän tahtoo sanoa.
No esitä se datapiste, mikä kertoo tilausten olleen nollassa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Teollisuuden tilaukset olleet nollassa? Laita vähän dataa, linkkiä, kun noin villejä väitteitä esität.
No ei yritys mene konkurssiin, jos tilauskirja ei ole lähes tyhjä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No ei yritys mene konkurssiin, jos tilauskirja ei ole lähes tyhjä.
Ja sitten jos laitat sitä dataa mielipiteiden sijaan.
- AnonyymiUUSI
Sanna rysäytti köyhimmän kansanosan varallisuuden miinukselle. Rikkaimpien varallisuus taasen nousi.
- AnonyymiUUSI
EK huutaa nyt: Sanna takas!
- AnonyymiUUSI
Ei tämä hallitus niin teki, juomisen vähentäminen voisi auttaa, ymmärtämättä missä nyt mennään.
- AnonyymiUUSI
Ketjun aloitus on tyypillistä porvaripropagandaa ilman valideja linkkejä esitettyihin väitteisiin.
- AnonyymiUUSI
Ketjussa on parikin validia linkkiä. Linkki on se sininen teksti siinä lopussa. Klikkaat siitä, yksi kerta riittää. Onnistut vielä!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ketjussa on parikin validia linkkiä. Linkki on se sininen teksti siinä lopussa. Klikkaat siitä, yksi kerta riittää. Onnistut vielä!
Viisastelee palstaporvari unohtaen inflaation joten lopeta ketjun aloittaja öyhttäminen.
- AnonyymiUUSI
Porvarit huutaa että Mariinin teki velkaa, mutta ei olla halustun sanallakaan kerrottu, että ovat itse tehneet yli 100 000 miljardia velkaa, nillittää 47 000 miljardista.
Tuohon oikeisto tekemään vanhaan velkaa lisätään nämä uudet, tyhmemmänkin pitäisi ymmärtää pitää suunsa kiinne, mutta tuon huutelun mahdollistaa se, kun meillä yllättävän paljon oikeisto robagantaan uskovia tyyppejä.
- AnonyymiUUSI
Entäpä se ohimenevä pandemia. Pikkujuttu! Hoitui vasemmalla kädellä. Kaiken muun ohessa. Vai mitä? Uudenmaan sulku oli tavallaan hyvä harjoitus ydinhyökkäyksen varalta. Kun venäjä(putin) päättää hyökätä ydinasein Suomeen sen kokemukset ei välttämättä olleet vaivannäön arvoiset. Pandemia meni ohi riippumatta sulkutoimista
- AnonyymiUUSI
Hyvinhän se huulipunahallitus selviytyi. Riikan itsepintainen säästökuuri ajaa talouden karille uusia työpaikkoja ei säästämällä synny.
- AnonyymiUUSI
Näin se menee loppupeleissä vaikka porvarit muuta öyhöttävät.
- AnonyymiUUSI
Huutelee ketjunaloittaja kaljahöyryissään.
- AnonyymiUUSI
Kyllä oli. Sanna oli kaikkien aikojen huonoin. Onneksi tajusi paeta.
- AnonyymiUUSI
Turhan myöhään pakeni, katastrofi ehti tapahtua. Eipä demarit uskoneet, kun sanottiin, että kiireesti nyt se Baltzar Sannan tilalle.
- AnonyymiUUSI
Ei nykyinen hallitus on pohjanooteeraus.
- AnonyymiUUSI
No varmasti on.
- AnonyymiUUSI
Sanna teki rikkaista rikkaampia ja köyhistä höyhempiä. Ek huutaa Sanna takas.
- AnonyymiUUSI
Totta
- AnonyymiUUSI
Sanna takas t. EK.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3838436Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1732800- 131142
- 76988
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61903- 25886
- 55863
- 64832
- 46806
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss72792