Luettuani näitä kirjoituksia minun oli pakko soittaa vanhemmilleni ja kiittää heitä etteivät aivopesseet minusta uskista. Tämä on parasta mitä elämältä voi toivoa. Nyt pystyn itse käyttämään pollaani.
Kiitos
Mikko T
12486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aivan uusi nikki Mirkalta. Minä en ainakaan muista hänen ennen kirjoittaneen Mikko T:n nimimerkillä.
Enpä oikein usko... Tai ainakin jos on, hän ansaitsee kunniotuksen. Todella taitavasti muuttanut kirjoitustyyliään. Sen huomaa sanankäänteistä.
tässä taas tyyppitapaus miksi, ketkä ja mitä.
Kokeile itse muuttaa tyyliäsi. Varsinkin mirkalla, joka kirjoittelee paljon, hehkuisi pelkkä nickin muuttaminen läpi. Tietenkin jos hän on luonut itselleen monia persoonallisuuksia ja on kykenevä vaihtelemaan niitä, niin tuota pystyy jatkamaan aika pitkäänkin.
Kyllähän tuo ympäristömme on pollan käytölle paras mittari.
Elät siis täydellisessä, harmoonisessa sopusoinnussa itsesi ja ympäristösi kanssa aktivoiden muitakin omalla upealla toiminnallasi; vai kuinka ?
aivan samalla tyylillä. Soitin vanhemmilleni ja kiitin heitä siitä, että he eivät olleet aivopesseet minua, eivät edes ateistiksi. Tämä on parasta, mitä elämältä voin toivoa, sillä jatkuvasti olen pystynyt hyvin itse käyttämään järkeäni.
siihen ettei usko satuihin tai olemattomiin pikku-ukkoihin, ei tarvita aivopesua.
Normaali, terve aikuinen ihminen ymmärtää sadun ja todellisuuden eron.
Kyse onkin siitä ettei ajatella ensioletuksella "Uskonnot ovat väärässä" sen enempää kuin "Jumala on olemassa". Tajuatko että kaikki oletukset ilman tietoa voivat haitata kriittistä ajattelua. Jos lähdetään siitä ettei jumalaa ole, niin tuskin sitä koskaan löytyisikään.
PS. Sitä katsos voi ajatella "Ei tiedetä" niin kauan kuin tietoa ei ole!
itseään voi pettää, olla munaton luuseri, jees mies, pelata varman päälle, olla ilman yhtään omaa mielipidettä, lauman mukana.
Tuollaisia ihmisiä me tarvitsemme, joidenkinhan on tehtävä paskaduunit halvalla, naitav rumat naiset, ajettava bussia, olatva alaimene, rahapelien pelaaja jotta muiden verotus olisi kevyempää.
Kriittinen ajattelusi tarkoittaa munatonta ajattelua, siihen kykenee parhauden sdp:n hiukan lihava, uskistunut kannattaja, noin tyyppiesimerkkinä.
Mitä tulee uskontojen "väärässäoloon" niin ainakin nuo paimentolaiskansojen uskonnot ovat oikeassa, tappakaa vääräuskoiset.
että joka kerta kun kirjoitan tänne, niin toivon, että viestejäni kommentoisi ihan kuka hyvänsä muu kuin Nasse, sillä Nasse ja minä olemme eri planeetoilta, mutta aina aina se on kuitenkin Nasse, joka satavarmasti kiiruhtaa niihin vastaamaan. Mietin, onko tämä kohtalon ivaa vai mitä, sattumasta ei enää voi puhua. Niinpä taas kerran vain tuli todetuksi, että kun ei jymmärretä, niin ei jymmärretä, eri planeetoilta kun ollaan.
Laitinen pakinoi sujuvasti naisten parturimaksuista.
Tutustu juttuun ja katso se kohta älykkönä itseään pitävistä naisista, pistämättömästi sanottu.