Miksi valtio ei ole kuin kotitalous? Poliitikot rakastavat vertausta: "Meidän täytyy elää kuten tava

🪰🌶️🍅🔌🥒🐙🐙⚡🦑🦑
Miksi valtio ei ole kuin kotitalous?
Poliitikot rakastavat vertausta: "Meidän täytyy elää kuten tavallinen perhe: ei voi kuluttaa enemmän kuin tienaa."

Tämä kuulostaa järkevältä – mutta on harhaanjohtavaa valtiontaloudessa.

Kotitalous Ei voi luoda rahaa
Valtio: Voi – tai on osa järjestelmää, joka voi

Kotitalous: Velka täytyy maksaa henkilökohtaisesti takaisin
Valtio; Valtion elkaa rollataan jatkuvasti eteenpäin

Kotitalous: Ei voi pakottaa ketään käyttämään omaa rahaa
Valtio: Valtio voi määrätä veroja ja säädellä rahan käyttöä

Kotitalous: Ei voi vaikuttaa korkoihin
Valtio: Valtio voi vaikuttaa korkoihin keskuspankin kautta

Suomi ei voi yksin painaa euroja, mutta toimii osana eurojärjestelmää (EKP). Silti EKP:n toimet vaikuttavat suoraan Suomen mahdollisuuksiin saada rahaa edullisesti tai elvyttää taloutta – tai vaihtoehtoisesti velkaantua kurjistamatta kansalaisia.

Miksi sitten leikataan?

Syitä on useita, ja ne ovat vähemmän taloudellisia ja enemmän ideologisia:

1. Uusliberaali talouspolitiikka (leikkaukset, kilpailukyky, yksityistäminen) on ollut vallalla 80-luvulta alkaen.

2. Valtiota pidetään tehottomana, ja palvelut halutaan siirtää yksityisille toimijoille.

3. Leikkaukset vähentävät poliittista vastuuta: voidaan sanoa "emme voi tehdä mitään".

4. Velkapelottelu oikeuttaa kurjistavia päätöksiä ("pakko leikata").

5. Euroalueen säännöt (Stability and Growth Pact) rajoittavat kansallista liikkumavaraa – vaikka EKP samalla luo miljardeja.

Kognitiivinen ristiriita, kun meille opetetaan:
– Raha on työtä ja vaurautta.
– Velka on riski.
– Valtio ei voi "antaa kaikkea kaikille".

Mutta samalla:
– Keskuspankki painaa miljardeja → pankkijärjestelmä pelastuu.
– Inflaatio ei aina karkaa käsistä.
– Julkisen velan määrällä ei ole automaattista kriisitasoa.

Mitä voisi sanoa yhteenvedoksi?
– Raha ei ole enää niukka luonnonvara, vaan digitaalinen sopimusjärjestelmä.
– Pelottelu valtionvelasta perustuu enemmän ideologiaan ja politiikkaan kuin todelliseen pakkoon.
– Leikkauspolitiikka on valinta – ei luonnonlaki.
– Keskustelun painopiste pitäisi siirtää: "Mitä haluamme rahoittaa?" eikä "Mitä on pakko leikata?"