Sivistynyt avaus 4

Mietin tuossa suuria ajatuksia ja päähäni pälkähti, että miksi ihmiset haluavat kesällä välttämättä ruskettaa itsensä.

Kuitenkin värillisiin suhtautuvat monet hyvinkin rasistisesti - emmekö itsekin yritä näyttää värillisiltä, kun rannoilla vaaleaan nahkaamme väriä keräämme?
10304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

vaihdellut. Ennen vanhaan ruskettunut iho oli duunarin merkki ja hienosto vältteli sitä tarkasti, kukaan ei halunnut leimautua ruumiillisen ulkotyön tekijäksi. Nyt myöhemmin muoti on muuttunut, talvella tumma rusketus kun yleensä pyrkii esittämään varallisuutta siinä muodossa että ehtii käväistä etelässä ruskettumassa kun täällä pohjoisessa aurinko ei joko nouse edes horisontin yläpuolelle tai jos nouseekin, on pilven takana.

Turhamaisuus ratkaisee kuitenkin edelleenkin.

Äänestä
  • että se komein rusketus tulee nykyään pullosta:)

    En tarkoita viinapulloa, vaan näitä itsestäänruskettavia aineita:))

    Tietenkin jos sattuu sammahtamaan aurinkoon, saa myös oivallisen rusketuksen :))

    Äänestä

että henkilökohtainen hygienia myös kesäisin on tärkeää. Se vaaleampi väri säilyy parhaiten säännöllisellä peseytymisellä. Unohtamatta tietenkään alusasun vaihtoa silloin tällöin.

Äänestä

ruskettuu paksotakin, koska tulee oltua rannalla niin paljon, ja suomen kesä on niin lyhyt

Äänestä

Totta turiset!

Aika monella suomalaisella vaan on niin heikko pigmentti (vai onko se sitä punatukkaisen ihonväriä) että aurinko polttaa ihon ennätysnopeasti. Sellainen iho ei oikeastaan pääse koko kesänä kunnolla ruskettumaan, se vaan palaa, kesii ja uudelleen palaa.

Ihmisiä on.

Äänestä
  • ominaisuudet muuttua, kakarana rusketuin aina tummaksi, nykyisin väri ottaa kiinni paljon huonommin.

    Äänestä

  • iän myötä kirjoitti:

    ominaisuudet muuttua, kakarana rusketuin aina tummaksi, nykyisin väri ottaa kiinni paljon huonommin.

    Jos se pigmentti oli pienempänä tiuhemmin iholla, ja kun sinä kasvoit, nahka venyi ja sitä on harvemmassa?

    Ei kai noin voi tapahtua?

    Josko olit lapsena enemmän auringossa?

    Äänestä

  • Palstan pelastaja kirjoitti:

    Jos se pigmentti oli pienempänä tiuhemmin iholla, ja kun sinä kasvoit, nahka venyi ja sitä on harvemmassa?

    Ei kai noin voi tapahtua?

    Josko olit lapsena enemmän auringossa?

    ominaisuudet muuttuvat myös. Monilla rusketus vanhemmiten jää laikukkaaksi.

    Äänestä

  • mutta ihon kirjoitti:

    ominaisuudet muuttuvat myös. Monilla rusketus vanhemmiten jää laikukkaaksi.

    ihon ominaisuudet muuttuvat iän myötä, sellaista nuoruuden upeaa kupari-rusketusta ei enää vanhemmiten saa....niin muuta kuin sieltä pullosta :))

    Äänestä

  • Palstapeikotar kirjoitti:

    ihon ominaisuudet muuttuvat iän myötä, sellaista nuoruuden upeaa kupari-rusketusta ei enää vanhemmiten saa....niin muuta kuin sieltä pullosta :))

    Itse käynyt iholääkärin vastaanotolla aknestani. Äitini oli mukana kerran ja kysyi muuttuuko ihon pigmentti jotenkin vuosien varrella, koska nykyään äitini ruskettuu mielestään herkemmin kuin nuoruus aikoina (jolloin vain paloi). Iho lääkäri sanoi ettei pikmentin pitäisi muuttua. Äitini ottaa aurinkoa nykyään todennäköisesti vain varovaisemmin pienemmissä erissä. Vaikkei sitä niin huomaisikaan. Ennen oli maannut auringon paahteessa. Mutta nyt ei niin pitkiä aikoja jolloin iho kerkeää ruskettumaan ja tottumaan muutoksiin, jolloin palamista ei synny.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palstapeikotar kirjoitti:

Mietin tuossa suuria ajatuksia ja päähäni pälkähti, että miksi ihmiset haluavat kesällä välttämättä ruskettaa itsensä.

Kuitenkin värillisiin suhtautuvat monet hyvinkin rasistisesti - emmekö itsekin yritä näyttää värillisiltä, kun rannoilla vaaleaan nahkaamme väriä keräämme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu