Kaupungin "ns" johtajan erottamninen,

mitä vaaditaan erottamiseen?
57600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

aivoköyhä pää, ku ei edes hiukset ole viihtyneet.

Äänestä
  • Hiukset ja järki eivät viihdy samassa päässä, kuuluu sanonta. Tajusitko?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hiukset ja järki eivät viihdy samassa päässä, kuuluu sanonta. Tajusitko?

    mut jos leikattu pois? Tajusitko?

    Äänestä

Valtuusto voi erottaa, kun on menettänyt luottamuksen. Myös kuntalaiset voivat asiasta tehdä kuntalaisaloitteen, jolla asia saadaan käyntiin, koska valtuusto joutuu päättämään kuntalaisaloitteesta.

Äänestä
  • Pitäisi laittaa asiasta kuntalaisaloite nettiin vai riittääkö siihen miten monta nimeä ?

    Äänestä

Aloiteoikeus perustuu kuntalain 23 §:ään. Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

Kaikki kunnassa vireille tulleet aloitteet käsitellään toimivaltaisessa kunnan viranomaisessa ilman aiheetonta viivytystä. Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.

Lisäksi kunnan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Kuntalain 25§:n mukaan vähintään neljä prosenttia kunnan 15 vuotta täyttäneistä asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Tällöin valtuuston on viipymättä päätettävä, toimitetaanko aloitteessa tarkoitettu kansanäänestys.

Kuntalaisaloite on suoran vaikuttamisen väline. Sen avulla kuntalainen voi nostaa esiin jonkin ajankohtaisen asian tai ongelman, sekä herätellä päättäjiä kiinnittämään siihen huomiota. Suomen kuntalaisilla on ollut aloiteoikeus jo vuodesta 1977 alkaen. Aloiteoikeus on kirjattu kuntalakiin ja se on voimassa kaikissa Suomen kunnissa. Kuntalaisen aloiteoikeus tarjoaa käytännössä myös yksittäisille kuntalaisille mahdollisuuden saattaa tärkeinä pitämiään asioita suoraan päätöksenteon piiriin.

Aloitteessa esitetään yleensä parannusta johonkin asiantilaan, ja aloitteella pyritään usein edistämään jonkin laajemman ryhmän etua. Kuntalaisaloitetta ei siis tule sekoittaa palautteeseen tai hakemukseen. Hakemuksesta on kyse silloin, kun asukas toimii asianomaisena omassa asiassaan ja hakee esimerkiksi lupaa, etuutta tai avustusta.

Jokainen kuntalaisaloite käsitellään. Kunnassa aloite ohjataan sen viranomaisen käsiteltäväksi, jonka toimialueeseen se kunnassa kuuluu. Aloitteen käsittelee useimmiten kunnanhallitus, lautakunta tai jokin muu kunnan viranomainen.

Äänestä

TOTAL pohjaNOTEERAUS a”la Mikkeli ! Päätöksen takana 100 % suvakit – idiootit – vihreä liitto – vasen kaista ja SDP +SKP ??? Kamelit, somalit o neeeeekerit tärkeämpiä, kuin oman maan ihmiset ??? Mikkelin ”päättäjät” HÄVETKÄÄ !!!

Äänestä
  • Mee torille huutamaan tuota, saisit vähän enemmän yleisöä. Vai eikö kantti kestä?:))))

    Äänestä

Mikkelissä niin vähän persuja että sietäs pitävän matalampaa ääntä, mielellään oltava hiljaa.

Äänestä
  • Tuu tanssimaan.

    Äänestä

Kuntalaisaloite

Esitämme kaupunginjohtaja Janne Kinnusen erottamista. Hän on menettänyt asukkaiden luottamuksen, koska valmisteli asukkaiden häätämisen vastaanottokeskuksen tieltä ja antoi julkisuudessa väärää tietoa valtuuston päätöksestä. Valtuusto ei päättänyt asukkaiden häätämisestä vain korjausmäärärahasta. Lisäksi asiaa on yritetty viedä salassa läpi kunnes YLE tutki ja nosti asian esille. Valmistelusta on aiheutunut kaupungille laaja ja iso mainehaitta, joka heikentää kaupungin elinvoimaa. Suomalaiset ovat laajalti tuominneet kaupunginjohtajan valmisteleman päätöksen epäeettisenä ja epäoikeudenmukaisena heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Valtuuston pitää käynnistää kaupunginjohtajan erottaminen.

Äänestä
  • Sulta puuttuuu allekirjoitus. Aloitetta ei käsitellä.

    Äänestä

  • Tuon voi laittaa kaupungille sähköpostilla. Ensin vain nimiä alle.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tuon voi laittaa kaupungille sähköpostilla. Ensin vain nimiä alle.

    Ja muistatte että aloite on julkista tietoa. Täällä on turha huutomölistä, nimi aloitteeseen vain!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sulta puuttuuu allekirjoitus. Aloitetta ei käsitellä.

    Höpöhöpö, aloitteen tekijän ei tarvitse kertoa nimeään. https://www.kuntalaisaloite.fi/fi

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tuon voi laittaa kaupungille sähköpostilla. Ensin vain nimiä alle.

    Suosittelen lähettämistä, https://www.kuntalaisaloite.fi/fi sivun kautta, sähköpostilla laitetut menee roskiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ja muistatte että aloite on julkista tietoa. Täällä on turha huutomölistä, nimi aloitteeseen vain!

    Ei tarvii nimeä kertoa, jos ei halua: https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/44338

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei tarvii nimeä kertoa, jos ei halua: https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/44338

    Nimi ja osoite tulee olla. Ja lisäksi vähintään 2 prosenttiä kunnan äänioikeutetuista pitää olla alllekirjoittanut aloitteen, vasta sen jälkeen kunnan on pakko ottaa asia käsittelyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Nimi ja osoite tulee olla. Ja lisäksi vähintään 2 prosenttiä kunnan äänioikeutetuista pitää olla alllekirjoittanut aloitteen, vasta sen jälkeen kunnan on pakko ottaa asia käsittelyyn.

    Höpöhöpö.

    Vai oikeen osoite pitää kertoa,,,,heh..mistä vedät noita juttuja, laita linkki faktaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Nimi ja osoite tulee olla. Ja lisäksi vähintään 2 prosenttiä kunnan äänioikeutetuista pitää olla alllekirjoittanut aloitteen, vasta sen jälkeen kunnan on pakko ottaa asia käsittelyyn.

    Höpöhöpö, ei aloitteen tehdessä edes kysytä oistetta. Et, sori, pöyry.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Höpöhöpö, ei aloitteen tehdessä edes kysytä oistetta. Et, sori, pöyry.

    Osoitettakaan....vai meinasiks tulla kylään? ,,,"pojat" tulee kolkuttaa ovea....

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Nimi ja osoite tulee olla. Ja lisäksi vähintään 2 prosenttiä kunnan äänioikeutetuista pitää olla alllekirjoittanut aloitteen, vasta sen jälkeen kunnan on pakko ottaa asia käsittelyyn.

    Ei. Aloitteen voi tehdä yksikin kuntalainen ja se on valtuuston käsiteltävä, lähteekö se valmistelemaan kaupunginjohtaja Janne Kinnusen erottamista.

    Äänestä

Saa reilun korotuksen palkkaan ensi vuodeks, varma tieto!

Äänestä

Meinaa joku, että valtuusto alkaa käsitellä jokaisen hoopolaisen nimettömänä tehtyä ja mielestään hyvää aloitetta? Hah, huvittavaa!!!

Äänestä
  • Sellaista demokratia on, että me jokainen voimme tehdä kuntalaisaloitteen. Yksikin ihminen voi tehdä kuntalaisaloitteen. Ja se on valtuuston käsiteltävä ja päätettävä, mihin toimenpiteisiin kuntalaisaloite johtaa. Yhdenkin kuntalaisen tekemä aloite voi johtaa aloitteen toteuttamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Sellaista demokratia on, että me jokainen voimme tehdä kuntalaisaloitteen. Yksikin ihminen voi tehdä kuntalaisaloitteen. Ja se on valtuuston käsiteltävä ja päätettävä, mihin toimenpiteisiin kuntalaisaloite johtaa. Yhdenkin kuntalaisen tekemä aloite voi johtaa aloitteen toteuttamiseen.

    aina kannattaa yrittää. :) nyt aloitteita väsäämään kaikki, joita harmittaa suonsaaren vuokratuhnujen irtisanominen, tai "häätö" - kuten haluatte! :))))

    Kyllä. Ja on tuo kaupunginjohtaja Janne Kinnusen toiminta ja päätökset olleet tässä hoopoa, kun hän on johtanut kaupunkia siten, että kaupunki häätää vähäosaiset asukkaat vastaanottokeskuksen tieltä. Hän myös käyttää veronmaksajien rahoja asuntojen kunnostamiseen ulkomaalaisille, mutta ei huolehtinut asuntojen kunnosta oman maan asukkaille. Toiminnallaan hän rikastuttaa miljoonatulosta tekevää yritystä. Kaikki tämä yritettiin viedä kaikessa hiljaisuudessa epäselvällä valmistelumateriaalilla läpi.

    Onneksi YLE kuitenkin tutki asian ja toi asian julkiseksi. Kinnusen toiminnan seurauksena kaupungille on tullut paha mainehaitta. Suomalaiset ovat reagoineet voimakkaan kielteisesti tähän epäeettiseen ja vastuuttomaan kaupunginjohtajan toimintaan. Samoin täällä monet asukkaat ovat reagoineet ja halunneet tehdä asialle jotain.

    Jos tälle ei mitään yritetä tehdä, niin samanlainen kaupunginjohtajan toiminta voi jatkua. Minä en ainakaan tuota toimintaa hyväksy. Tuo aloite on hyvinkin kannatettava.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    aina kannattaa yrittää. :) nyt aloitteita väsäämään kaikki, joita harmittaa suonsaaren vuokratuhnujen irtisanominen, tai "häätö" - kuten haluatte! :))))

    Ole sinä globalisti hiljaa ! Minua kiinnostaa suomalaiset ja suomalaisten hyvinvointi, jota varten tämä maa on. Nyt tämä on kääntynyt päälaelleen. Suomi onkin ulkomaalaisten hyvinvointia ja eliitin rikastumista varten !!! Täällä perkele makuutetaan vanhukset kusisina ja paskaisina vuodeosastoillaan kun ei ole varaa palkata riittävästi hoitajia !!! Täällä häädetään köyhimmät suomalaiset ulkomaalaisten tieltä !!!! Saatana !!!! Täällä pitää alkaa näitä vastuunkantajia löytymään !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    aina kannattaa yrittää. :) nyt aloitteita väsäämään kaikki, joita harmittaa suonsaaren vuokratuhnujen irtisanominen, tai "häätö" - kuten haluatte! :))))

    Onko tämä kaupunkinjohtajan kommentteja vai kenen ?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ole sinä globalisti hiljaa ! Minua kiinnostaa suomalaiset ja suomalaisten hyvinvointi, jota varten tämä maa on. Nyt tämä on kääntynyt päälaelleen. Suomi onkin ulkomaalaisten hyvinvointia ja eliitin rikastumista varten !!! Täällä perkele makuutetaan vanhukset kusisina ja paskaisina vuodeosastoillaan kun ei ole varaa palkata riittävästi hoitajia !!! Täällä häädetään köyhimmät suomalaiset ulkomaalaisten tieltä !!!! Saatana !!!! Täällä pitää alkaa näitä vastuunkantajia löytymään !!!

    hengitellääs välillä.

    Kirjoitat vähän mutta täyttä asiaa 👍👏 Kyllähän tämä toiminta on täällä ollut ala-arvoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ole sinä globalisti hiljaa ! Minua kiinnostaa suomalaiset ja suomalaisten hyvinvointi, jota varten tämä maa on. Nyt tämä on kääntynyt päälaelleen. Suomi onkin ulkomaalaisten hyvinvointia ja eliitin rikastumista varten !!! Täällä perkele makuutetaan vanhukset kusisina ja paskaisina vuodeosastoillaan kun ei ole varaa palkata riittävästi hoitajia !!! Täällä häädetään köyhimmät suomalaiset ulkomaalaisten tieltä !!!! Saatana !!!! Täällä pitää alkaa näitä vastuunkantajia löytymään !!!

    Oikein sanottu !

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Oikein sanottu !

    Minua taas kiinnostaa saada tänne uutta elinvoimaa ja yritteliäisyyttä nuorista ukrainalaisperheistä! Eli jatkuvuutta Mikkelin kaupungille. Mitä me teemme vanhentuvilla ja sairailla pitkäaikaistyöttömillä, juopoilla yms. syrjäporukalla? Mitä hyötyä heistä on? Vastaus, ei mitään, pelkkiä kulueriä ja ankeuttajia katukuvassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Niin. Tämä on sitä kaupunginjohtaja janne kinnusen ja kehityskohkaaja jouni riihelän arvomaailmaa ja ajattelua. Suomalaisten syrjintää. Köyhät kyykkyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Minua taas kiinnostaa saada tänne uutta elinvoimaa ja yritteliäisyyttä nuorista ukrainalaisperheistä! Eli jatkuvuutta Mikkelin kaupungille. Mitä me teemme vanhentuvilla ja sairailla pitkäaikaistyöttömillä, juopoilla yms. syrjäporukalla? Mitä hyötyä heistä on? Vastaus, ei mitään, pelkkiä kulueriä ja ankeuttajia katukuvassa.

    Ukrainalaiset maksaa aika paljon, kaikki sosiaalituet, ruuat ja palvelut sekä asunnot maksetaan. Kulu noin 50.000 euroa vuosi per henkilö. Eiköhän riitä kun huolehditaan omistamme.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ukrainalaiset maksaa aika paljon, kaikki sosiaalituet, ruuat ja palvelut sekä asunnot maksetaan. Kulu noin 50.000 euroa vuosi per henkilö. Eiköhän riitä kun huolehditaan omistamme.

    Paljonhan noita on jo työllistynyt täällä. Yritteliästä porukkaa. Eivätkä valkkaa töitä mitä suostuvat tekemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Paljonhan noita on jo työllistynyt täällä. Yritteliästä porukkaa. Eivätkä valkkaa töitä mitä suostuvat tekemään.

    Ei ne tee mitää nostaa tukia. Se on fakta
    Kelan ja sossun työmiehiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ei ne tee mitää nostaa tukia. Se on fakta
    Kelan ja sossun työmiehiä.

    paremminkin just se rivariporukka noita --makkarrat maisttuu!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kyllä. Ja on tuo kaupunginjohtaja Janne Kinnusen toiminta ja päätökset olleet tässä hoopoa, kun hän on johtanut kaupunkia siten, että kaupunki häätää vähäosaiset asukkaat vastaanottokeskuksen tieltä. Hän myös käyttää veronmaksajien rahoja asuntojen kunnostamiseen ulkomaalaisille, mutta ei huolehtinut asuntojen kunnosta oman maan asukkaille. Toiminnallaan hän rikastuttaa miljoonatulosta tekevää yritystä. Kaikki tämä yritettiin viedä kaikessa hiljaisuudessa epäselvällä valmistelumateriaalilla läpi.

    Onneksi YLE kuitenkin tutki asian ja toi asian julkiseksi. Kinnusen toiminnan seurauksena kaupungille on tullut paha mainehaitta. Suomalaiset ovat reagoineet voimakkaan kielteisesti tähän epäeettiseen ja vastuuttomaan kaupunginjohtajan toimintaan. Samoin täällä monet asukkaat ovat reagoineet ja halunneet tehdä asialle jotain.

    Jos tälle ei mitään yritetä tehdä, niin samanlainen kaupunginjohtajan toiminta voi jatkua. Minä en ainakaan tuota toimintaa hyväksy. Tuo aloite on hyvinkin kannatettava.

    Nostetaas palkkaa reilusti, taas, saadaan poju pysymään ruodussa.

    Äänestä

  • Ei rupea, mutta jos sille on kannatusta, pakko ruveta, tosin, eihän ne mihinkään johda, pointti, kuntalaisaloitteen voi tehdä nimettömänä, pöljä! Kannattas ottaa asioista selvään, ennenkuin tulee tänne pätemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Paljonhan noita on jo työllistynyt täällä. Yritteliästä porukkaa. Eivätkä valkkaa töitä mitä suostuvat tekemään.

    Minkä "firman" palkoille pääsevät ?

    Äänestä

Tein aloitteen, että pitkäaikaisesti toimeentulotuella elelevät siirrettäisiin asumaan Pellokselle. Perusteena kaupunkikuvan siistiytyminen, ja että toimisi myös varoituksena niille, jotka eivät aktiivisesti hae koko ajan töitä. Toisten työllä, siivellä elely on yksinkertaisesti väärin! Samoin itsensä sairastuttaminen kehnoilla elämäntavoilla, esim. ylensyönti ja juopottelu.

Äänestä

misä voi laitan aloite?

Äänestä
  • Noniin, nyt porukalla väsäämään noita alotteita, ja ne voi tehdä nimettöminä.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Noniin, nyt porukalla väsäämään noita alotteita, ja ne voi tehdä nimettöminä.

    nimettömät menee suoraan roskapostiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    nimettömät menee suoraan roskapostiin.

    ei mee kun kuntalaisaloite. Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta mahdollisesti suoritetut toimenpiteet. Lisäksi kunnan tulee saattaa valtuuston tietoon vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/ohjeet/ohjeet-vastuuhenkilolle , että sillee pellet, ottakaa asioista selkoa!

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Oikeusministeriön sivu, tuskin uskaltavat olla vastaamasta, jos, niin oikeusasiamies on kimpussa, ja sit juttu onkin julkinen. Ainakin jos mulle jättävät vastaamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    ei mee kun kuntalaisaloite. Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta mahdollisesti suoritetut toimenpiteet. Lisäksi kunnan tulee saattaa valtuuston tietoon vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/ohjeet/ohjeet-vastuuhenkilolle , että sillee pellet, ottakaa asioista selkoa!

    jos on niin pelokas, ettei uskalla jättää aloitteeseen nimeään alle, niin miten voivat ilmoittaa aloitteen tekijälle? sellainen yksi mikkelin kohdalla näyttää olevan. :) juuri tuosta suonsaaren jupakasta. aikalailla kömpelö yritelmä kyllä, vastaanottajat aattelee ehkä, että hoh-hoijaa taas! :)))

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Älä höpötä, ihmisillä on oikeus tehdä kuntalaisaloite.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Älä höpötä, ihmisillä on oikeus tehdä kuntalaisaloite.

    toki on, eri asia johtaako mihkään. eikä aloitteen tekijälle voi siitä ilmoittaa, jos esiintyy tuntemattomana.

    Äänestä

Kyllä tämä erottaminen on hyvä saada kuntalaisaloitteella valtuuston käsittelyyn.

Kinnunen on globalisti, epäisänmaallinen, suomalaisten ja mikkeliläisten etujen vastaisesti koko ajan toimiva. Toiminta muuttuu koko ajan häikäilemättömämmäksi.

Kaksi räikeintä esimerkkiä tämän globalistin toiminnasta.

Myi sähköyhtiön ulkomaiselle omistajalle Luxemburgin veroparatiisiin. Sähköyhtiö on nyt ylivelkaannutettu ja rahavirrat kääntyneet ulkomaille veroparatiisiin. Ulkomainen bisnesyritys veti jättipotin Mikkelistä ja Suomesta Luxemburgiin.

Hääti röyhkeästi omia suomalaisia heikompiosaisia asukkaita asunnoistaan ulkomaalaisten tieltä. Korjaa nyt näille ulkomaalaisille nämä asunnot hyvään kuntoon. Veronmaksajat maksavat koko lystin ja pakolaisbisnesyritys tekee jättivoittoja.

Äänestä
  • Onko hänen kytköksiään näihin yrityksiin selvitetty ? Sen verran röyhkeää toimintaahan tuo on.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Onko hänen kytköksiään näihin yrityksiin selvitetty ? Sen verran röyhkeää toimintaahan tuo on.

    Noiden yritysten hallituksessa on puheenjohtajana kokoomuksen Taru Tujunen.

    Äänestä

Kenkää vaan, riittää luottamuspula. Jos tuhannet asukkaatkin ilmoittavat luottamuspulasta niin eihän enään ole Kinnusella mahdollisuuksia toimia ja kyllä siinä samalla menee tehosekoitin Riiheläkin.

Äänestä
  • Miten valtuusto sietää. vuodesta toiseen näiden munauksia ? Yksityisellä eivät olisi noilla kyvyillä töissä päivääkään. Ei kaupunki saisi olla suojatyöpaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Miten valtuusto sietää. vuodesta toiseen näiden munauksia ? Yksityisellä eivät olisi noilla kyvyillä töissä päivääkään. Ei kaupunki saisi olla suojatyöpaikka.

    Varsinainen munari tämä Kinnunen on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

mitä vaaditaan erottamiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu