Kepuruttoa, tauti joka velkaannuttaa kunnan ja vie sitä kautta tuhoon.

Anonyymi-ap

Havaittu Ilmajoella ja taudin epäillään levinneen muihinkin puolueisiin.
Kepuruttoa esiintyy laajasti kunnanvaltuutettujen ryhmissä.
Torjuntatoimina suositellaan samaa kuin sikaruton torjunnassa.

32

479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kunnalla ole velkaa, ihan hassuja höpötät. Ilmajoki on aina ollut varakas emäpitäjä.
      Käy nyt vaikka keskustassa, sielä löytyy kaupunkitason palvelut. On ABC, S-Market ja kukkakauppoja kaksikin.
      Kantakrouvissa saa olutta, jolla voi pyyhkiä surun mielestään. Velatkin muuttuu saataviksi kun oikein ottaa.
      Kesäisin meillä on maailmankuulut musiikkijuhlat. Kansa vaeltaa Ilmajoelle ympäri maailman ja kassakoneet raksuttaa liikkeissä iloisesti.
      Meillä on myös paljon lapsiperheitä, oppilaat ei mahdu kouluihin, koska puolet opiskelee parakeissa.
      Tätä ongelmaa ratkotaan pikaisella aikataululla. Koskenkorvalle valmistui uusi koulu. Tontit myytiin loppuun ja koskenkorva kasvaa vauhdilla.

    • Anonyymi

      Kyllä sulla on vaikea elämä.

    • Anonyymi

      Kepu Kepu Kepu , ei muuta mielessä. Mahtaa olla ahdistavaa.

    • Anonyymi

      Keskusta lupasi pelastaa palvelut!
      ABC
      SoTe-keskus
      Asema 67
      Kepu pettää AINA!

      • Anonyymi

        Joo, kyllä kepun pitääs määrätä, ettei firmat saa lopettaa toimintaa Ilmajoella, niin ainakin hanu ja persut tekis jos olisivat mukana kunnallisessa päätöksenteossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, kyllä kepun pitääs määrätä, ettei firmat saa lopettaa toimintaa Ilmajoella, niin ainakin hanu ja persut tekis jos olisivat mukana kunnallisessa päätöksenteossa.

        Eikös ne firmat ole just kepuloisten takia lähteneet?
        Ylijäämätuotekin muutti Kurikkaan veropakolaiseksi kun kepulaiset vainosivat vuosikausia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne firmat ole just kepuloisten takia lähteneet?
        Ylijäämätuotekin muutti Kurikkaan veropakolaiseksi kun kepulaiset vainosivat vuosikausia.

        Varmaan näin. Persutko ei ole millääntavalla mukana kunnan päätöksenteossa? 😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan näin. Persutko ei ole millääntavalla mukana kunnan päätöksenteossa? 😂

        Ainoastaan kivoissa päätöksissä.
        Paskahommat on Kepun vika.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne firmat ole just kepuloisten takia lähteneet?
        Ylijäämätuotekin muutti Kurikkaan veropakolaiseksi kun kepulaiset vainosivat vuosikausia.

        Tosi tyhymä se Kepu.
        Aina taakaleita kiusaamas.


    • Anonyymi

      Jytkytä, niin lakkaa helpottamasta.

    • Anonyymi

      Sikatautia ei saisi atrialaisten hakea Virosta porsastellen. Itämisaika näkyy nyt olevan pari vuotta ?

      • Anonyymi

        Niimpä😂. Olisko ollu pihvissä vai punaviinissä?


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Löysit sitten 3 vuotta vanhan linkin. Pitääkö taas alkaa linkittää persujen tekemisiä ja niistä vasta juttuja löytyy eikä tarvi vanhoja kaivella.


      • Anonyymi

        Se on kuulemma joku homppeli persu käyny siellä aateleirillä ottamassa oppia joitakin aikoja sitten. Nyt eu:ssa samansukupuline afrikkalaismies puolisonaan ja nauttii suurta kunnioitusta ja ihailua myös paikallisten persujen keskuudessa.


    • Anonyymi

      Kepurutto leviää. Viron matkoilta tuotu Afrikkalainen kepurutto on tyypillinen kepulainen loiseläin, joka tuhoaa kaiken.

    • Anonyymi

      Näin hyviä juttuja ei ole kun yläaste ikäisillä koulupudokkailla

    • Anonyymi

      Persun aivojen kehitys pysähtyy mopoikäisenä.

      • Anonyymi

        Sen takia ovat lapsellisia aikuisenakin


    • Anonyymi

      Persujen vaihtoehdot kunnan talouden hoidolle ?

      • Anonyymi

        Kova öyhötys, muiden haukkuminen ja itsekehu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kova öyhötys, muiden haukkuminen ja itsekehu

        Jytkyttäähän ne kans. Ja hanu tekee yötäpäivää laskelmia kolmentonnin vessoista. Niistä todennäköisesti löytyy ratkaisu kunnan talouden kukoistukseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jytkyttäähän ne kans. Ja hanu tekee yötäpäivää laskelmia kolmentonnin vessoista. Niistä todennäköisesti löytyy ratkaisu kunnan talouden kukoistukseen.

        Kyllä, hienoa että persut ovat alkaneet kantaa vastuuta ja ehdotuksia on tulossa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, hienoa että persut ovat alkaneet kantaa vastuuta ja ehdotuksia on tulossa!

        Kepuilla on vain tyhjä paperi.


    • Anonyymi

      Persujen ehdotukset kunnan talouden kuntoon saamiseksi?

      • Anonyymi

        Olisko se, se sukupuolien määrä ja vessat tottakai?


    • Anonyymi

      Tunnustetaan tosiasiat. Ette te SDP tai keskusta oikeasti välitä velkaantumisesta. Ei tätä arvotonta välikysymystä ole tehty siksi, te olisitte huolissanne hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituksesta ja siitä, millaisen velkavuoren me päätöksentekijät jätämme tuleville sukupolville, Bergbom sanoi.

      Opposition vaihtoehdot vailla uskottavuutta
      Perussuomalaiset kritisoivat erityisesti keskustan toimintaa hallitusneuvottelujen yhteydessä.

      – Mikä olikaan teidän vaihtoehtonne ja vastauksenne siihen? Tyhjä paperi! Kyllä! Tyhjä paperi. Te juoksitte vastuuta pakoon oppositioon, Bergbom muistutti
      https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisilta-taystyrmays-opposition-valikysymysteatterille-ette-te-sdp-tai-keskusta-oikeasti-valita-velkaantumisesta/

    • Anonyymi

      Käymme yhdessä ain, aina rinnakkain....lauloi Kurvinen vasemmiston kesäkokouksessa.

    • Anonyymi

      Kepu, vihreät ja kokoomus=vasemmistoa

      • Anonyymi

        Perut on pelkkiä öyhöttäjiä.


    • Anonyymi

      Joko ne kepun esittämät miehitetyt avaruuslennot on aloitettu?

      • Anonyymi

        En tiedä. En todellakaan tiedä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45339
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      36
      1602
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe