Oppilaan isä on syyllinen kasvatukseen

Anonyymi-ap

Puolitoista vuotta on pitkä aika odottaa syyteharkintaa, huomauttaa OAJ:n juristi. ”Tämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja nurinkuriselta.”

Rajun tappelun koulussa keskeyttänyt opettaja ei joudu syytteeseen, kertoo opettajien ammattijärjestö OAJ.

Eteläsuomalainen opettaja näki kahden koululaisen välisen rajun tappelun keväällä 2023, liitto kertoo. Koululaiset löivät ja potkivat toisiaan, eivätkä lopettaneet opettajan käskyistä huolimatta. Opettaja meni väliin ja nosti toisen tappelijan pois tilanteesta.

Järjestön mukaan opettaja sai tappelun lopetettua eikä kukaan osapuolista kärsinyt vammoja.

Myöhemmin toisen oppilaan huoltaja teki opettajasta rikosilmoituksen, joka eteni poliisin esitutkintaan ja sieltä syyteharkintaan. Kesällä 2025 syyttäjä päätti jättää syytteen nostamatta.

Expand article logo Jatka lukemista

”Perusteluiden mukaan opettaja olisi voinut käyttää tilanteessa lievempiä voimakeinoja, mutta tilanteen yllättävyys, sanallisten kehotusten toimimattomuus ja opettajan velvollisuudet puolsivat opettajan toimintaa. Oikeudenkäynti olisi ollut syyttäjän mukaan kohtuuton seuraus”, OAJ kertoo tiedotteessa.

OAJ:n lakitiimi tuki opettajaa prosessissa. Tapausta OAJ:ssa hoitanut juristi Karoliina Huuskonen huomauttaa, että puolitoista vuotta on pitkä aika odottaa syyteharkintaa.

5

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Oikeus voitti hyvä niin.

    • Anonyymi
      UUSI

      Mielivikaista touhua suomessa että tälläiset jutut edes etenee oikeuteen.

      • Anonyymi
        UUSI

        Eihän juttu edennyt oikeuteen! Pointti oli se, että sitä päätöstä piti odottaa puolitoista vuotta.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän juttu edennyt oikeuteen! Pointti oli se, että sitä päätöstä piti odottaa puolitoista vuotta.

        Kuka käski odottamaan?
        Itse en olisi vaivautunut odottelemaan selkeässä asiassa. Ketä tuon odottelu muka hyödytti.

        Näissä tapauksissa olisi parasta jos päätösten odottelu kestäisi niin kauan että jutut on aina vanhentuneita siinä vaiheessa kun päätös tulee.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka käski odottamaan?
        Itse en olisi vaivautunut odottelemaan selkeässä asiassa. Ketä tuon odottelu muka hyödytti.

        Näissä tapauksissa olisi parasta jos päätösten odottelu kestäisi niin kauan että jutut on aina vanhentuneita siinä vaiheessa kun päätös tulee.

        Jos siis eletään yhteiskunnassa jossa tälläisetkin pikkuasiat saattaa johtaa oikeuteen niin ihmisten pitänee vain tottua tuohon että ne voi joutua oikeuteen.

        Tuohon tuskin voidaan mennä että palkataan virallisia syyttäjiä niin helvetisti että päätökset tulisi aina viellä samassa kuussa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      383
      8436
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2800
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1142
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      988
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      886
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      863
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      806
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      792
    Aihe