Suomi on valittu - oliko se nyt viisi kertaa - maailman onnellisimmaksi maaksi. Suomalaiset voivat sille hymähdellä ja vetää suuta vinoon, mutta ei "onnellisen maan" titteli täysin vailla pohjaa ole. Ilmeisesti se perustuu tiettyihin mitattavissa oleviin kriteereihin, jotka Suomi täyttää.
10 vuotta sitten Suomi oli kusessa. Suomi oli tipahtanut finanssikriisin jälkeisen nousukauden kyydistä. Talouskasvu oli jämähtänyt 0-tasolle. Puhuttiin Suomen "näivettymisestä". Vaadittiin radikaaleja toimia suomalaisen yhteiskunnan muuttamiseksi. Vasemmalta ja oikealta vaadittiin maahanmuuton moninkertaistamista. Ääri-, laita- ja reunaoikeisto vaati koko suomalaisen yhteiskunnan perusrakenteiden muuttamista. Vaadittiin mm Ay-liikkeen murskaamista. Se oli aikaa jolloin Sipilän hallitus aloitteli hommiaan. Koska Sipilän hallitusta pidettiin oikeistohallituksena niin sille yritettiin pontevasti tuputtaa oikeistolaista ääriajattelua.
10 vuotta sitten Suomea ei oltu vielä ensimmäistäkään kertaa rankattu maailman onnellisimmaksi. Silti olin ihan itse omiin havaintoihini perustuen ja omia aivojani käyttäen päätellyt, että suomalainen yhteiskunta oli hyvä ja toimiva, yksi maailman parhaista, ei siihen mitään perusteellista remonttia tarvinnut tehdä. Syy siihen miksi Suomi oli kusessa oli yksinomaan politiikka. Onneksi Sipilän hallitus torjui oikeiston vaatiman perusremontin ja nosti maan suosta lopulta varsin pienin uhrauksin ja ponnisteluin vaikka toisaalla vasemmiston propaganda rääkyi "kyykyttämisestä". Kun Sipilän hallitus oli hoitanut ongelmat ja Suomi pääsi muiden mukana kiinni uuteen nousukauteen niin vasemmisto kirkkain ympyrkäisin silmin väitti, että mitään ongelmia ei ollutkaan! "kyykyttäminen" oli turhaa ja nousukausi oli mukamas hoitanut homman. Annettiin ymmärtää, että nousukaudet tulevat Suomelle aina kuin manulle illallinen ja Suomella on niihin vakiokiintiö.
Nyt sitten Suomi on taas kusessa - ja pahasti. Syynä on se reunaoikeistolainen politiikka, jonka Sipilän hallitus viisaasti torjui. Otan todella raskaasti sen, että poliittisen hömöilyn ja Suomen yksityisen yrityssektorin jälkeenjääneisyyden aiheuttamat ongelmat pannaan suomalaisen yhteiskunnan rakenteiden syyksi. Suomalaisen yhteiskunnan toimivuus on Suomen vahvuus. Sen avulla Suomi on selvinnyt kaikista ulkoapäin tulleista ja itseaiheutetuista ongelmista. Siksi ottaa raskaasti pannuun kun polarisaatio, ääriöyhötys oikealta ja vasemmalta uhkaa romuttaa tämän hyvän suomalaisen yhteiskunnan.
Suomalaisen yhteiskunnan toimivia rakenteita halutaan nyt repiä pala palalta. Monipuoluedemokratia on rikottu. Hallitus on romuttamassa TES-järjestelmää. Nyt halutaan myös ottaa hyvin toiminut työeläkejärjestelmä politiikan käyttöön. Jos työeläkerahastosta aletaan repiä rahaa Suomen talouden ongelmiin niin varsin pian ei enää ole mitään suomalaista työeläkejärjestelmää.
Suomen nykytilaa voi verrata muinaisen Rooman rappioon. No, toki vertaus vähän ontuu, mutta kun Rooma rappeutui niin komeista julkisista rakennuksista revittiin marmorit yksityisiin palatseihin ja Rooman yhteiskunta heikkeni niin, ettei kyennyt puolustautumaan barbaarien hallitsematonta maahantunkeutumista vastaan.
"Maailman onnellisin maa" on kusessa - taas.
8
248
Vastaukset
- Anonyymi
Jos Suomi on maailman onnellisin maa miten sitä muualla??
- Anonyymi
Enemmän ja myös suuremmat harmit muualla.
- Anonyymi
Nuo tuollaiset valinnat ovat vain suurta hupia kansalle, eikä suinkaan totuuspohjaista tietoa!
- Anonyymi
Kato ku käy kyselemässä sillä mitä nuo pakolaiset on tulossa saa hyvän tuloksen kun maailmalla liikkuu huhu ,hullut Suomalaiset kustantavat elämän ei maksa mittää . Sellaiseen Onnelaan on aina menijöitä, hyvä maapääline paratisi
- Anonyymi
Suomi itse ei valintaa tee, vai tekeekö?
- Anonyymi
Näin siinä taitaa käydä KOKOOMUS JA PERSUT +SIIPIVEIKOT MUKAMAS USKOVAISET JA HURRIT OVAT TÄYSTUHOAMASSA MAAMME HYVINVOINNIN JA VIELÄ LÖYTYY IDIOOTTEJA JOTKA ÄÄNESTÄÄ NÄITÄ PATAPÖLÖKKYJÄ
- Anonyymi
Hyvin on Kokoomus onnistunut hyödyntämään varsinkin persuja hallituksessa.
- Anonyymi
Suomesta ei ole kohta jäljellä kuin turvoksissa oleva mamulandia jota vihervasemmisto haluaa lihottaa. Pummien ja nahjusten hyysäysvaltio. 40% ei kelpuuteta asepalvelukseen. Sodan ajan joukko kutistuu. Ja Suomi näyttää syöksyvän syvään lamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757