Mä olen nykyään kaikkea muuta, kuin traumatisoitunut koulukiusattu. 🙂
Valitettavasti sairaita muka-ihmisiä näkee aina silloin tällöin. Olisi hyvin surullista kuulua piireihinsä ja olla vain lammas.
Kaikki vaan kun ei ole koskaan halunneetkaan sitä laumaa parveilemaan "ympärilleen".
Ja muutenkin toiset nyt vaan tykkäävät pienistä piireistä.
Ja sääli on sille, jos joku mulle joskus yhtään pahaa tehnyt haaveilee "rinkeliäni".
Söpöä, että on omat "perversiot". =))
Kullekin omansa.
- Minttu.
Valitettavasti sairaita muka-ihmisiä näkee aina silloin tällöin. Olisi hyvin surullista kuulua piireihinsä ja olla vain lammas.
Kaikki vaan kun ei ole koskaan halunneetkaan sitä laumaa parveilemaan "ympärilleen".
Ja muutenkin toiset nyt vaan tykkäävät pienistä piireistä.
Ja sääli on sille, jos joku mulle joskus yhtään pahaa tehnyt haaveilee "rinkeliäni".
Söpöä, että on omat "perversiot". =))
Kullekin omansa.
- Minttu.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mintturinkelit ja kaakao. Voittamaton yhdistelmä. Litran kaakaota ja suoraan sinne rinkelit. Sieniä ne rinkelit.
Inhoan makeaa ja vihaan huumeita joten ei käy.
Suklaan ystävä se Jumala kun seitsemäntenä päivänä loi kahdella jalaksella liikkuvat suklaamaatit keskelle Edeniä yhteyttämään lehtivihreää.
Vanha testamentti alkoi siitä mihin Incat jäivät.
Näin ylijumalan ominaisuudessa kun ihmettelee ihmisen anatomiaa, limasienet yhdistettynä ruokatorvella suppilovahveroihin. Siinä kakkakieriäinenkin kokee uskonvahviketta kun seuraa apinan elämää
-sivusta
Kysykää vaikka vanhainhoitolaitokselta.
Niin. Tämä viesti SIIS oli KOPIO.
Kai joku tuolta VIHA palstalta on niin epätoivoinen, että siis käy teidän sienten kanssa täälläkin.
va mo nos
Sitä en siis ihan koskaan ymmärtänyt, että miksi juurikin Espanjalaisilta sen inhon sain, mutta ilmeisesti the ORIGINAL PSYCHO on ainakin puoliksi sieltä kotoisin.
Eli juuri kaiken pahan alku ja juuri.
Helppoahan se nykyään on varmasti levittää ihmisestä valheita somen perusteella (honestly IDC).
En ees halua tietää, että millä tavoin.
Sinä ja kaltaisenne oksetatte minua aina 💯.
Sun /versiothan on haettu Tallinnasta Vähä-Virtasen piikkiin. Ts. Mikään sussa ei oo orginaalia, vaan oot pelkkä tekele vainoomistas kateuden kohteista. "Sisustaa lääkärikansia uusiksi..." ;)
-sivusta
Eiköhän se ole 100000 % toisinpäin.
Huorasi matkivat.
Kuka haluais millään tavoin muistuttaa ees etäisesti jotaki tilauspahoinpitelijää?
En todellaka tiedä yhtäkään. ;)
-pesukomuutti
minulle oli oikeasti dellainen pistr että... ryrrö kksikin kwetaa irseään noh joain olisi yrhyäbä jod pydtyn.. Kummitusproli...
Miltä muuten tuntuu kun on 🤏.
Näytelmäpiiri aktivoituu iltaisin.
Tänne ei kannata koskaan kirjoittaa omaa nimeään näkyville.
Henkilökuntaako kenties olet?